IRC-Galleria

Huh. Aika raskas päivä. Kello 10 aamulla alkoi vahvasti Juliuksen osalta otsikossa esitellyn kappaleen miksaus. Itse suunnistin viereiseen huoneeseen. Siellä tapahtui päivän aikana kauniita asioita. Studio Kekkosen Telefunken -mikrofoni osoittautui itse täydellisyydeksi. Sillä laulettiin ennalta ajatellut "Rakkaus on jättänyt Maan" stemmaehdotelmineen.

Iskelmädiskobiisiä kokeilin useilla eri vaihtoehtosanoilla. Saa nyt nähdä, mikä on lopulta edes laulun nimi. Ajoissa toimitaan. No se on nyt hyvä. Joku niistä on.

Sitten kun mikrofoni oli siinä hyvin, niin kokeilin muitakin... "Wildworld" eteni jo kokeiluasteelle. Ei puhuta vielä senkään biisin nimestä. Huh.

"Alain Deloniin" halusin jälleen vaihtaa sanoja. Tai siis kaksi sanaa. Niinpä koko juttu (lead + oktaavi) meni uusiksi. Hyvä näin, sillä TF oli parempi tähän kuin edelliset laulut mikrofonina toiminut AKG. Lisäksi muutamat perkussiiviset stemmat. Hienoa. Chanson.

Itse pääasia - miksaus - oli Jupun työmaa. Minä tutkiskelin ja kommentoin asioita väleihin. Lopussa kuuntelin Jupun ideoinnit, ja toivoin korjauksia. Niihin suostuttiin aika kiltisti. Hyvä niin, ne olivat sellaisia, joita olisin harmitellut vuosikausia.

Lopputulos on raskasta kuultavaa. Laulu- ja rumpuvetoinen liki seitsenminuuttinen progressiivinen rockkappale, jossa sattuu ja tapahtuu jatkuvasti. Teksti toimii, jopa näinkin oudossa sovituksessa.

* turku *Perjantai 05.01.2007 03:40

Uusi Vuosi vaihtui Suomen entisessä pääkaupungissa, joka on ensiluokkainen turistikohde aina. Viime vuodesta vietin siellä lähes kuukauden päivät.

Samalla tuli kirjoiteltua lopputekstejä levyä ajatellen, sekä laulettua "En tahdo elää toisten elämää" -lead uusiksi. Pikkaisen muutoksia sanoissa oli näet. Ja lauloin kiireisesti pari stemmaa ja niiden editointiakin suoritin. Ja lojuin.

* levy *Lauantai 30.12.2006 15:18

Matka Joulun ajaksi Heinolaan takasi laulurauhan. Mikrofonikin eksyi mukaan pienen mutkan kautta. Ensin kuitenkin tekstien viimeistelyä ja muka jotain editointia. Jouluaattona editoiminen ei ole viisasta, mutta sitäkin oli nyt tehtävä.

26.12.

Tapaninpäivän iltana sain laulettua lead-raitoja. "Vaeltajasydän", "Alain Delon", "Radio Suomi soi", sekä "Kosketus" syntyivät muutamissa tunneissa. "Vaeltajasydämeen" lisäksi myös stemma, koska se oli seuraavana päivänä miksausvuorossa. Laulu tapahtui kellarissa, jossa lämpötila oli noin seitsemän plusasteen kohdilla. Kaulaliinoihin ja villapaitoihin sonnistautuneena ei tee mieli tuntikausia lauleskella.

Äänittäjää ei ole, äänitän siis itse. Tietenkin.

27.12.

Aamulla pois Heinolasta, ja suoraan Puotilaan lisä-äänityksiin. Kiire on ennen miksauksen alkua. On jäänyt taas viime tinkaan. Juustourku pitää soittaa "Kosketukseen". Kolmisormiotteella pohjasoinnut, onneksi sävellaji on a-molli. Lisäksi molliterssi Paulin kitarasoololle samaisella urkusoundilla.

Tuli pyhinä mieleen melodia, jonka voisi soittaa "Vaeltajasydämen" a-osiin ja introihin. Hiukan monotoninen on laulu kuitenkin kaikkineen. Akustista ei tarjolla ollut, joten tehdään sitten mandoliinilla. Se sopii ihan hyvin tunnelmaan. Se pitää tuplata akustisella ehkä. Ehkä. Päätän soitella vielä kertosäkeeseen lead-laulun tuplauksen hieman varianttirytmiikalla. Olen mandoliinitaiteilijana vertaa vailla.

Ja tärkeimpänä meinaa unohtua vielä uusittu bassoraita akustisella bassolla "Vaeltajasydämeen". Henkka on darrassa, eikä ehdi siis soittamaan. No ei se edellinenkään basso (kontrabasso) ollut Henkan soittama. Tämä on näitä biisejä ajalta ennen uutta miehistöä. Toivottavasti H. ei loukkaannu.

Jännittävää aina aloittaa miksaukset. Taas se lopullinen vaihe. Korjauksia ei kamalasti enää tehdä. Julius Mauranen miksaa tämänkin albumin pääpiirteittäin, kuten on tehnyt edellisetkin kaksi. Miehellä on viimeinen vuosi ollut kiireinen uuden oman studion rakentamisessa. Hienot ovat tilat. Studio Kekkonen oli ensimmäisen levymme äänityspajan nimi, tällä kertaa julkisivu on "hiukan" prameampi. Nimi kuitenkin sama. Kahvi pahaa täälläkin.

Ensimmäinen laulu, em. "Vaeltajasydän". Kappale on ollut listalla jo vuosikaudet eri nimiehdotuksilla. Lopullinen teksti on kolmas samaan runkoon kirjoitettu, nyt siis kelvollinen julkaistavaksi. Alkuperäishenki oli jotain alkuaikojen Neil Youngin ja modernimman alt.countryn rajamailla. Soitinnus on tehty samalla ajatuksella. Tamburiini, akustiset ja urku vetävät eteenpäin.

Juppu tekee perusasioita ja minä touhuilen samaan aikaan toisella puolella "En tahdo elää toisten elämää" -kappaleen tekstin ja lauleskelun kanssa. Illalla olemme hyvin tyytyväisiä aikaansaannoksiin. Jyrää hyvin sellovetoisesti.

28.12.

Korjaamme "Vaeltajaan" jotain pikkuasioita. Julius fiksaa bassoraitani kuntoon, se suurimpana. Minä laulan yhden sanan uusiksi. Tehostaa tekstiä. Yhdellä sanalla näköjään suuri merkitys. Olisi jäänyt harmittamaan loppuiäksi.

Kokonaisuutena eilisöinen miksaus oli hyvin toimiva, huomattavasti raskaampi kuin alkuperäisidea oli. Mutta en puutu nyt kamalammin Juliuksen visioihin. Päätin sen jo edeltä. Miksaaja miksatkoon ensin. Minä korjautan vain ne asiat, joista olen ehdottomasti eri mieltä. Puoli vuotta kun on aktiivikuunnellut noita biisejä, niin ehkäpä niihin on kuuroutunut jo.

Uutena biisinä otetaan työstöön "Kosketus". Henkka tulee soittamaan siihen basson uusiksi heti alkuun. Demobasso ei naulannut bassorumpuja tarpeeksi tarkasti. Uusi tekee niin, mietimme myös kertosäkeeseen hiukan mielenkiintoisemman jutun.

Pitää tehdä stemmoja vielä aikamoinen kasa. Ensin minä, sitten Henkka, sitten Heikki ja illalla vielä Olavi. Olavi ja Heikki laulavat samalla myös stemmakasan "En tahdo elää toisten elämää" -kappaleeseen. Minun ja Henkan on tehtävä nuo asiat myöhemmin. Pauli tehköön omansa sitten myöhemmin.

Tämäkin miksaus on varsin jyräävä. Radiosoundia hiukan. Olemme tyytyväisiä ja poistumme koteihimme kuuntelemaan.

29.12.

Korjataan tänään kanssa ensin. "Kosketuksessa" on yksi laulumelodia väärin, sellainen löytyy oikeanakin versiona. Jotain volume-muutoksia tehdään toki. Stemmalauluja lisätään, rumputacetilla otetaan myös tamburiini pois... -osaston muutoksia. Haha.

Pääsimme aloittamaan aika myöhään, ja noiden muutosten kanssa meni aikansa. Olimme alkuperäissuunnitelmissa kaavailleet tekevämme "En tahdo elää toisten elämää" -laulun, mutta se tuntui kamalan raskaalta klo 17 aloitettavaksi. Niinpä teimme "Radio Suomi soi" -viisua. Lauluraita oli vedettävä uusiksi, ja se hiukan hankaloitti Jupun toimia. Lisäksi stemmoja ei ollut laisinkaan. Suurimmaksi ongelmaksi taisi lopulta kuitenkin koitua Paulin kitarasoundi. Se oli aika tukkiva, etenkin nyt, kun Juppu kaivoi esiin myös akustisen kitaran ja pystypianon. Siinä sitten eequutettiin tuntikausia. Lopputulos on kuitenkin hieno. Se, onko tämä miksaus miten lähellä lopullista, on vielä avoinna. Jatkamme viikon päästä lauantaina. Välissä voisi lauleskella stemmat valmiiksi. Ja tamburiinin. Ja ehkä jotain muutakin. Hahaha.

* Tuomion päivä *Tiistai 12.12.2006 22:31

Hih, olen aloittanut elämäni kriitikonrottana POP-lehteen. Laitanpa piruuttani linkit arvosteluihin, niin näkee mitä on tullut taas tehtyä.


http://www.pop-lehti.fi/fin/index.php?s=news&p=Levyarvostelut&m=166&print=
http://www.pop-lehti.fi/fin/index.php?s=news&p=Levyarvostelut&m=157&print=
http://www.pop-lehti.fi/fin/index.php?s=news&p=Levyarvostelut&m=147&print=
http://www.pop-lehti.fi/fin/index.php?s=news&p=Levyarvostelut&m=145&print=
http://www.pop-lehti.fi/fin/index.php?s=news&p=Levyarvostelut&m=144&print=
http://www.pop-lehti.fi/fin/index.php?s=news&p=Levyarvostelut&m=140&print=
http://www.pop-lehti.fi/fin/index.php?s=news&p=Levyarvostelut&m=139&print=
http://www.pop-lehti.fi/fin/index.php?s=news&p=Levyarvostelut&m=138&print=



Muutenkin olemme ihmisten kanssa kovasti mietiskelleet ja koonneet yhteen vuoden albumeita vain saadaksemme todeta, että Suomessa ei kovinkaan montaa mielenkiintoista albumia vuoden aikana tullut. Palataan siihen vielä, jos vaikka olen missannut jonkun tärkeän tekeleen. Määrätyistä syistä jäävään itseni sanomasta, mikä omasta mielestäni on vuoden paras ja tärkein kotimainen albumi. Mutta muitakin tasapainoisia ja onnistuneita kokonaisuuksia on julkaistu. Ainakin seuraavat:

* Matti Johannes Koivu
* Markku Peltola
* Kuusumun profeetta
* Risto
* Circle

* tp *Perjantai 01.12.2006 15:48

Kevin Tihista´s Red Terror - Don´t Breathe a Word
Ted Leo / Pharmacists - The Tyranny of Distance
PMMP - Kovemmat kädet
Damien Rice - 9

* np *Torstai 30.11.2006 19:10

Paula Koivuniemi - Nostalgia

* np *Keskiviikko 29.11.2006 19:09

Donald Byrd - Slow Drag
Penny Arkade - Not the Freeze
Judee Sill
David Sylvian - Secrets of the Beehive
The Platters - Golden Hits
Deodato - Prelude

* maanantai-ilta *Tiistai 28.11.2006 16:50

Pyhästi oli tarkoitus äänittää "Sähkövirtaa" -laulelmaan vihdoinkin johtokitaroita, mutta kas kas, sitä aihetta välteltiin kovasti.

Teimme "En tahdo elää toisten elämää" -laulelmaan vielä alatuplauksen Paulin liukuihin. Lisäksi herra kaipasi jotain linjakkaampaa kitararaitaa, jonka kuitenkin minä sanoin soittavani mielelläni.

"Radio Suomi soi" on kertosäkeiden osalta ollut hiukan junnaava, kaipailin siihen arpeggiota rinnalle kuljettamaan sujuvasti toimivaa bassoa. A-osiin Paulilta löytyi helposti näppäily, mutta kertosäkeeseen sain ujutettua oman - hyvin iskelmällisen - ideani. Lopputulos mykistää, onneksi se tullee kuulumaan varsin hiljaisella. Groove parani kuitenkin, kuten tavoittena olikin.

"Wild world" -nimikkeellä tunnettu rallatus on saamassa nimekseen "Jäähyväiset". Siihen soitannus toi mukaan vihdoinkin parit liu´ut ennen introja. Lisäksi nauhakaiutettuja johtomelodioita kertosäkeiseen, á la Katri-Helena. Introissa koristelut saattavat olla hiukan liiankin tukkivia, joten niiden käyttöastetta joudumme vielä miettimään tarkemmin miksauspöydällä.

Miksauksesta puheen tullen, sellaisia on nyt sitten alustavasti (lopullisesti) varattu. 27.12. - 31.12. on tavoitteena miksata viisi laulelmaa. Todennäköisesti neljä potentiaalisinta sinkkubiisiä. Hah, niinpäniin. Tammikuun 6. & 7.päivä taasen kolme albumiraitaa lisää. Tällä aikataululla toimiessamme voisi albumi olla musiikkinsa puolesta olemassa tammikuun loppuun mennessä. Joka EI tarkoita, että se on kaupoissa silloin. :)

* eilinen *Perjantai 24.11.2006 21:52

Oli tosihyvät treenit, ensin Heikin kanssa, sitten Olavin. Aika väsyneitä poikia lähti treenikseltä kello kahden aikaan.

Olavin kanssa kokeiltiin vielä yhtä raakilekappaletta, jonka tein tuossa maanantaina tai tiistaina. Toimi aika mainiosti, kuulosti hiukan Ryan Adamsilta ja Grant Lee Buffalolta. Pauli teki nerokkaan yksinkertaisen riffin, Olavi taas hyvin sekopäisen kertosäkeen paisutuskompin. Hah.

Palaveerattiin aiheista: 1) jouluksi t-paidat, 2) pändikuvat 3.albumia varten, sekä 3) mahdolliset levy-yhtiökuviot. Yhteinen mielipide melkein kaikesta löytyi.


Lisäksi ostin erinomaiset CRB-juustourut. Nyt on huippusaundia levylle tiedossa. :)

* lisää bassoasioita *Keskiviikko 15.11.2006 18:58

Jussin kanssa saatiin vihdoinkin tehdyksi johtava jousijuttu diskobiisiin. Se ei ole aivan niin iloinen kun uskoin sen alkuun olevan. Siltikin hauska stemma, toivotaan että myös sopiva. Hiukkasen epävarma olo jäi, kun se on kuitenkin aika basic. Pitää vielä tehdä siihen lisäyksiä. Ainoastaan kertosäkeet saatiin aikaiseksi.

... samasta jatkaen, Henrik kävi soittelemassa diskoa ja iskelmää. Saatiin hyvä poljento aikaan, toivotaan että se on lopullinen. Loppuun kokeiltiin vielä "happy together" -bassoraitaa, mutta se vaatii aikaa ja keskittymistä sekin. Siihen palataan torstaina.

Lisäyksenä tosiasia, mustikkapiirakkajäätelö on erinomaista.