Iik. Äänityksiä tehdään lisää. Vaikka ihan huviksi omiksi. Heikin kera äänitettiin yksi bonusraita, jos vaikka sellaiselle olisi joskus tarvetta. Varmasti onkin.
Biisi on aivan uusi. Kenties kolme päivää sitten tehty valmiiksi. Tekstiä ei ole toki vielä, huomenna voi ollakin. Kappaleen henki on Elliott Smith kantriväännöksenä. Enemmän kantri kuin Eltsu.
Kätemme ovat rajatut. Mboxini ottaa vastaan ainoastaan kak-si piuhaa. Siispä ne olkoon bassorumpu (1), ja virveli-haitsu -yhdistelmä (2). Soundi on hyvä tsekattaessa.
Heikki ehdottelee omia komppivaihtoehtojaan. Paras hyväksytään. Paras on tässäkin tapauksessa oikein hyvä. Haitsu tosin avoinaisena vuotaa ja kuulostaa hiukan oudolta. Otto on hyvä, joten moinen sivuseikka ohitetaan. Tamburiini korjaa pellittömyyden. Kuten Jussi sanoisi: "Soma-yhtye äänittää".
H. soittaa tamburiinin, V. akustisen kitaran ja demomallisen sähkiksen. P. soittakoon sen joskus kunnolla. Ja tehköön johtomelodian myöskin nauhakaiutetulla 335:lla tms.
Tämä oli hyvä päivä tältä osin. Myös UMO ja Kerkko Koskinen Huvilateltassa mainio.
* * *
Tiistaina treeniksellä syntyi jo Alamaailma-kappaleen kitaroita itseni ja Henkan toimesta. Se olkoon bonusbiisi sitten joskus vuosien saatossa. Paljon vielä tekemistä sen kanssa. Rummut ovat AEVAN levällään.