IRC-Galleria

Sanat...

Käytetään lisää vertauskuvia, minä kun tykkään niistä niin.

Sanat ovat kuin kulkuneuvo. Ne voivat viedä sinut ovelle asti, mutta sinun on noustava pois ja luovuttava niistä päästäksesi ovesta sisään.

Sanat ovat kuin viisaan sormi, joka osoittaa kuuta; tyhmä näkee vain sormen.

Sanat ovat osoittimia, eivät merkityksiä. Merkitykset ovat aina sanojen takana. Sanat ovat vain sanoja.

Mutta kuinka moni ymmärtää tämän? Kuinka moni näkee sormen kuun sijaan?

Puhuin aikaisemmassa blogimerkinnässäni Jumalasta. Jumalasta puhuttaessa monet takertuvat sanaan "Jumala". He eivät näe sen taakse.

Nyt voisin liittää tähän myös Raamatun:
Raamattu on kasa sanoja. Kuinka moni näkee noiden sanojen taakse, kuinka moni näkee vain sanat?

Älkäämme myöskään unohtako, että sanat voivat johtaa meitä harhaan. Tai no, eivät aina niinkään sanat, vaan se, miten me ymmärrämme ne.

Puhuin aikaisemmin kahdesta sokeasta, jotka kysyivät, mitä on "vihreä väri". Sanat eivät kerro sitä. Vaikka heille puhuttaisi tuhat sanaa, he eivät tiedä, mitä on vihreä väri, sillä eivät ole kokeneet sitä. He eivät näe noiden sanojen taakse. He eivät tiedä totuutta, joten he takertuvat sanoihin ja käsityksiinsä niistä.

Sanon taas kerran; tiedosta ei tapella. He, jotka näkevät sanojen taakse, eivät tappele; he tietävät. Sanoilla tehdään sota vain, jos niitä ei ymmärretä.

Ei niin, ei näin.

Mitä jos aika on kuin kirja?

Kirja ei ala eikä lopu. Kirja vain on. Se on kirja.

Mutta minä luen sitä.

Kirja ei tapahdu. Kirja on. Se vaan on jo. Se on tässä ja nyt, se on jo kokonainen. Siinä on jo kaikki.

Minä käännän sivuja. Päässäni tarina kulkee eteenpäin. Sitä mukaan kun käännän sivuja, tiedän kirjasta enemmän. Minä koen kirjan, mutta se kirja on jo olemassa. Minä en tee sitä; minä koen sen. Minä luen sitä.

Kaikki on tässä ja nyt. Ainoastaan kokemuksemme muuttuu.

Kirjan tarina ei kulje mihinkään, jos en lue sitä. Vaikka se onkin jo olemassa, se ei ole minulle olemassa, ennen kun luen sen. Eikö aikakin ole juuri sellainen?

Tai voitaisi käyttää toista vertauskuvaa.

Aika on kuin polku. Vaellan polkua pitkin eteenpäin. Mutta se polku on jo olemassa; en tee sitä polkua. Ainoastaan kuljen sitä. Kaikki on olemassa jo.

Aika tai elämä, miten sen haluaa ottaa. Mitä jos elämä on vain kokemus ajasta?

Ikuisuus on tässä ja nyt. Juuri tässä hetkessä. Samoin kuin kirja on jo olemassa, luin sitä tai en. Polku on jo olemassa, kuljin sitä tai en. Vaikka pysähtyisin, se on silti olemassa. Vaikka lopettaisin kirjan lukemisen, kirja ei lakkaisi olemasta.

Kysymys onkin meidän kokemuksestamme.

Joskus mietin... Mitä jos en olekaan kirjailija? Mitä jos en teekään tarinaa, vaan olen se tarina?

Se on uskomatonta ja hämmästyttävää. Mieletöntä.

Mitä on tiedostaminen?

Ihmisillä on uskomuksia, joista he tappelevat. Mutta ne eivät ole tietoa. Tiedättekö miksi?

Tiedosta ei tapella. Se tiedetään.

"Ken puhuu, ei tiedä; ken tietää, ei puhu."

Miksi? Koska totuudelle ei ole sanoja.

Kirjassa "Havahtuminen" oli hauska tarina, joka meni kuta kuinkin näin:

Eräs sokea kysyi mieheltä, mitä on vihreä väri. Mies vastasi "Se on kuin rauhoittava musiikki". Sokea oli innoissaan. "Nyt tiedän mitä on vihreä väri!"

Hetken päästä tuli toinen sokea kysymään, mitä on vihreä väri. Mies vastasi sen olevan kuin "miellyttävä tuoksu". Sokea oli innoissaan. "Nyt tiedän mitä on vihreä väri!"

Hetken päästä mies näki kaksi sokeaa heittelemässä toisiaan kivillä ja tappelemassa. He huusivat kilpaa toisilleen:
"Vihreä on kuin rauhoittava musiikki!"
"Eipäs, vaan vihreä on kuin miellyttävä tuoksu!"

Jos he näkisivät, heidän ei tarvitsisi tapella. He tietäisivät.

Myös Jumala on yksi näistä asioista; kuinka mahduttaa Jumala sanoiksi ja lähettää sellaiselle ihmiselle, joka ei ole koskan kokenut Jumalaa? Hän ymmärtää ne väärin. Hän takertuu sanoihin. Ne, jotka näkevät sanojen taakse, ymmärtävät, ettei mikään sana kuvaa todellisuutta. Ne ovat vain viitteitä, nuolia jotka osoittavat todellisuuteen. Mutta sanat eivät ole totuus.

Kun tietää, näkee sanojen taakse. Silloin tietää, ettei yksikään sana kuvaa totuutta täysin. Vaikka haluaisikin puhua totuudesta, sille ei ole sanoja. Yhtä turhaa kuin selittää sokealle, mitä on vihreä väri; eivät he ymmärrä.

"Ken puhuu, ei tiedä; ken tietää, ei puhu."
Vasta ollessani sanaton, ymmärsin tämän.

Elämä on psykoosi.

ps. Ei hätää, en ole seonnut :) Mutta elämä on silti psykoosi.

Miksi hyvä ja paha ovat ihmisessä sisällä?

Hyvät asiat ovat sellaisia, jotka edistävät, eheyttävät tai synnyttävät arvokkaita asioita.

Pahat asiat ovat sellaisia, jotka taannuttavat, rikkovat tai tuhoavat arvokkaita asioita.

Mutta mitä ovat arvokkaat asiat? Se riippuu arvoista. Mistä syntyvät arvot?

Arvokkaina saatetaan pitää miellyttäviä tunteita. Esimerkiksi ihastunut ihminen pitää tunnettaan hyvänä, mutta ihastuksen kohde, joka ei tunne samoin, pitää tätä ihastusta ahdistavana ja sen vuoksi "pahana" asiana. Ei tietenkään absoluuttisesti, mutta periaatteessa hän ei myöskään pidä sitä hyvänä, sillä se ei miellytä häntä.

Epämiellyttäviä tunteita erehdytään usein pitämään kärsimyksenä. Kärsimystä edistäviä asioita pidetään usein pahoina. Kuitenkin joskus miellyttävät hetkelliset tunteet saavat aikaan pitkäkestoisia epämiellyttäviä tunteita. Toisaalta taas hetkelliset epämiellyttävät tunteet saattavat saada aikaan pitkäkestoisia hyviä tunteita. Ovatko tällaiset asiat siis hyviä vai pahoja?

Kyse ei kuitenkaan ole vain tunnetason yksinkertaisesta ajattelusta, sillä ihminen tekee asioista itselleen hyvinkin monimutkaisia.

Arvot ovat usein kulttuurin, kasvatuksen tai ympäristön luomia ajattelumalleja. Ihmisen todellisuus muuttuu jatkuvasti, ja tämän todellisuuden myötä myös ihmisen arvot muuttuvat. Jokaisen ihmisen arvot kasvavat ja kehittyvät tämän itsensä mukana; kenelläkään meistä ei ole täysin samoja arvoja, vaikka ne voivatkin olla samankaltaisia. Esimerkiksi kulttuurimme yrittää opettaa meille samankaltaisia arvoja, jotta meidän olisi helpompi toimia yhteistyössä keskenämme. Eihän yhteiskuntamme toimisi, jos emme voisi olla yksimielisiä tietyistä asioista.

Moraali syntyy oikeasta ja väärästä. Yhteiskunnassa on oltava yleinen moraalikäsitys, jotta sen mukaan voitaisiin toimia. Myös sen vuoksi yhteiskuntamme opettaa meille yhteisiä arvoja.

Oikea ja väärä.
Oikeina pidetyt asiat ovat niitä, jotka edistävät hyvyyttä.
Väärinä pidetyt asiat ovat niitä, jotka edistävät pahuutta.

Näin ollen ilman hyvää ja pahaa ei ole myöskään oikeaa ja väärää.
Ilman arvoja taas ei ole hyvää ja pahaa.

Mutta mitä me arvostamme?
Me arvostamme usein asioita, joita meidät on opetettu arvostamaan. Ylempänä jo selitinkin, miksi meitä opetetaan arvostamaan tiettyjä asioita.

Esimerkiksi raha.
Rahaa pidetään meidän yhteiskunnassamme arvokkaana, eikö pidetäkin?
Mutta jos eläisimme autiosaarella, olisiko raha meille arvokasta? Emme saisi sillä mitään.
Rahaa ei voi syödä, rahaan ei voi pukeutua, raha ei lämmitä kun on kylmä, eikä rahalla voi ostaa oikeita ystäviä. Ei raha ole arvokasta sellaisenaan. Tuon arvon takana on jotain muuta, mutta emme näe tämän arvon taakse; emme näe, mitä todella arvostamme, sillä luulemme arvostavamme rahaa.

Raha ei ole luonnollinen arvo. Ei kukaan ihminen syntyessään pidä rahaa arvokkaana; meidät kasvatetaan siihen. Samanlaisia on suurin osa arvoistamme.

Raha on silta arvostamaamme asiaan. Raha on välikäsi. Ja niin on suurin osa muistakin arvoistamme; ne eivät ole oikeita arvojamme, vaan heijastuksia oikeista arvoistamme. Olemme luoneet päässämme erilaisia suhdeketjuja asioiden välille, ja saatamme joskus unohtaa, mikä on todellinen arvomme tuon ketjun päässä, sillä näemme vain lähtökohtamme.

Esimerkki:
Arvostan onnellisuuden tunnetta.
Voidakseni kokea onnea, minun täytyy olla elossa.
Säilyäkseni elossa, minun täytyy syödä.
Minun täytyy mennä kauppaan saadakseni ruokaa.
Tarvitsen rahaa saadakseni ruoan ulos kaupasta, mikäli en halua joutua tekemisiin poliisin kanssa (tässä kohtaa meille tehdään rahantarve; meille opetettu moraali kertoo, että varastaminen on väärin, koska nyky-yhteiskunta ei toimisi, jos kaikki varastaisivat [siksihän meille on tuo arvo opetettukin]).
Saadakseni rahaa, minun tulee tehdä töitä.
Saadakseni hyvän ammatin, minun tulee käydä koulua.
Pärjätäkseni koulussa, minun täytyy opiskella.
Opiskeluun tarvitsen aikaa.
Saadakseni aikaa, minun täytyy vähentää muita menojani...

jne.

Kun kuljemme näin pitkän polun noin yksinkertaisen asian saamiseksi, ei ole mikään ihme, että matkan varrella unohdamme, minkä vuoksi teemme sitä mitä teemme. Aina emme edes unohda; joskus emme tiedä alunperinkään, joskus emme tiedosta, joskus emme halua tietää, joskus emme vain ajattele asiaa.

Velvollisuudet masentavat ja voivat ahdistaa. Velvollisuudet syntyvät siitä, kun emme tiedä, miksi teemme, mitä teemme. Kun emme ymmärrä, mikä meissä saa nuo tunteet aikaan, meitä ahdistaa. Luulemme, että meidän on "pakko tehdä jotain", vaikkei meidän oikeasti ole pakko tehdä mitään. Jos ymmärtäisimme mistä "pakkomme" on lähtöisin, ymmärtäisimme myös tekevämme juuri sitä, mitä haluamme. Ihmisen rakentama kaava luonnollisten tarpeidensa tyydyttämiseksi alkaa vaan nyky-yhteiskunnassa olla hyvin sekava ja monimutkainen; siksi sitä on vaikea ymmärtää kokonaisuutena.

Vaikka meillä kaikilla olisi samat perustarpeet, pyrimme saavuttamaan nämä asiat eri tavoin. Tästä syntyvät myös erilaiset arvot ja erilaisista arvoista erilaiset hyvän ja pahan käsitykset.

Onko kipu paha tunne, koska se on epämiellyttävä?
Mielestäni ei. Kipu on todella hyvä tunne.
Kipu on tärkeä tunne, koska se auttaa meitä ymmärtämään, mitä me todella tarvitsemme; se näyttää meille, että meissä on vahingoittunut kohta.

Esimerkiksi nälkä ei ole paha tunne, vaikka monien mielestä se onkin epämiellyttävä.
Ilman näläntunnetta, ei olisi koko ihmislajia. Ellemme kokisi tällaisia tunteita, emme selviäisi hengissä. Jotkut ihmiset yrittävät päästä eroon näläntunteestaan esimerkiksi huumeiden avulla; mutta huumeet vaikuttavat ainoastaan tunteeseen, eivät tarpeeseen. Se, että minun on nälkä tarkoittaa, että elimistöni tarvitsee energiaa. Mutta vaikka hämäisinkin itseäni ja huumaisin itseltäni pois näläntunteen, se ei vie pois energian tarvettani.

Ihmiset huijaavat paljon itseään ja luonnollisia tunteitaan, kuvittelevat tarvitsevansa asioita joita eivät oikeasti tarvitse. Jos tiedostaisimme ja näkisimme itsemme läpi, meillä ei olisi ongelmia. Tietäisimme, että ongelmat ovat meistä sisältä lähtöisin, aivan niin kuin ovat arvotkin ja niiden kautta myös hyvä ja paha. Samaa hyvää ja pahaa joita sinä koet, ei koe kukaan muu, vaikka samankaltaisia piirteitä teissä saattaa ollakin esimerkiksi kasvuympäristön vuoksi. Samankaltaista elämää eläneet biologisilta ominaisuuksiltaan samankaltaiset ihmiset usein myös ymmärtävät toisiaan hyvin; sillä he ovat kehittyneet samankaltaisiksi, kuten myös heidän hyvänsä ja pahansa. Erilaista elämää eläneiden ihmisten on vaikea ymmärtää toisiaan, sillä he eivät tiedä, mistä toisen ajatukset ovat lähtöisin, koska eivät ole koskaan kokeneet samoja asioita.

Harva meistä myöskään ymmärtää, ettemme näe asioita puhtaina; liitämme niihin aina jotain itsestämme. Hyvä ja paha ovat asioita meissä, eivät meidän ulkopuolellamme. Ei mikään asia ole hyvä tai paha, me vaan pidämme sitä hyvänä tai pahana. Joku toinen ihminen pitää samaa asiaa pahana, toinen ihminen hyvänä. Sen vuoksi; ei mikään paha tule meihin ulkoa, vaan sisältä se tulee.

Lakatkaa jo syyttelemästä muita ja herätkää.

Tänään sain kuulla, että Milla on löytynyt.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1773568

Huoh. Aika shokissa. Ei vielä saisi itkeä kun pitäisi just lähteä töihin.

On se kyllä ihan eri juttu kun kuulee että toinen on tapettu. Sitä miettii tappajan motiivia; miksi ihmeessä se on mennyt tekemään tollasta? Mitä hyvää se on luullu sillä saavansa aikaan? Miksi? Miksi Milla? Oliko Milla muka tehnyt jotain, tuskin? Mitä se tappaja ajattelee tekonsa jälkeen? Miltä siitä tuntuu? Ymmärtääkö se tekoaan?

Minä en kyllä koe olevani niin jumalallinen että minulla olisi oikeutta viedä kenenkään henkeä... "Would you eat a dog? In this world you could be a dog to anybody". Oli kyseessä ihminen tai eläin, tappaminen on tappamista. Ei siitä tule hyvä mieli kun sen tekonsa ymmärtää.

http://www.ilmailu.org/index.php?option=com_wrapper&Itemid=83

Kuinka fiksu nyt sitten olitkaan

---

Sait sitten tulokseksi 9, maksimi oli 11

Älykkyysreittaus: Tiedät tosi paljon asioita!

Rakkausreittaus: Sinulla on varmasti mahdollisuuksia keskustelussa puolisosi kanssa!

Tulos perustuu vanhaan, hyväksikoettuun reittaussysteemiin
Oikeat vastaukset sivun lopussa



Pistemäärä:
0-2: Tiedämme,ettei Sinulla ole ystäviä, älä odota mitään erikoista elämältäsi
3-5: Kahdessa viikossa elämäsi muuttuu totaalisesti parempaan suuntaan
6-9 : Rakkauselämäsi paranee pisteiden kertoimella paremmaksi
<10 : Olet superhenkilö, et kuulu enää tälle planeetalle! Lennä takaisin Kryptonille!



***Spoilaa testiä, minun tekemät virheet ja syyt miksi tein ne, älä lue jos meinaat tehdä testin :D***

2. Montako syntymäpäivää miehellä keskimäärin on?
1 - Vain yksi!
*Vastasin 10++ ja mietin tätä kauan :D Tarkoitetaanko tällä päivää, jona on syntynyt, vai "syntymäpäivää" joka on siis joka vuosi, eli miehillähän olisi silloin keskimäärin yhtä monta syntymäpäivää kuin kuinka vanhaksi he elävät. Vähän käsityseroja. Mietin että mikäs syntymäpäiväjuhla se semmonen on jos käsitykseen sisältyy, ettei silloin edes ole syntymäpäivä :) vähän kuin vuosijuhla tms. jo tuohon sanan merkitykseen sisällytettynä mun mielest.

10. Kuinka monta sukupuolta kutakin eläintä Mooses otti arkkiinsa?
0. Mooseksella ei ollut arkkia, Nooalla oli!
*Tähän vastasin piruuttani "en tiedä", koska vitustako minä tiiän oliko Mooseksellakin arkki vai ei, kun ei sitä kerrottu Raamatussa :D

Taas on yksi rakas lähdössä pois.

Tulin juuri sairaalasta kotiin. Tiedän, ettei hän kestä enää kauaa, vaikka onkin ollut niin terve niin pitkään. Viimeinen elossa olevista isovanhemmistani. Aina niin sinnikäs, niin vahvatahtoinen, ettei mikään tautikaan ole pystynyt nujertamaan, itse hoitanut itsensä.

Tänään hän kertoi ettei ollut viitsinyt soittaa 12 tuntia jatkuneesta verenvuodostaan, kun ei halunnut vaivata muita pikkujutuilla, mutta yöllä tajusi, ettei enää kestä aamuun asti. "Pikkujutuilla". Voi meidän mummoa...

En tiedä oliko tämä viimeinen kerta kun tapasimme, hengissä hän vielä sairaalassa oli, mutta aikaa ei taida olla enää paljoa...

Itkettää. Tuntuu etteivät kyyneleet vaan lopu. Mutta en mä itke surusta, onnesta mä itken. Siitä onnesta jonka huomaan vasta nyt kun sen menetän, siitä että oon näinkin monta vuotta saanut etuoikeuden nauttia noin ihanan ja rakkaan ihmisen seurasta. Siitä että mua on siunattu tuollaisella isoäidillä... siitä onnesta itken. Se on suuri lahja. Ja vielä suuremman lahjan olen saanut; elämän. Ilman häntä, ei olisi minua, ja olen siitä kiitollinen elämäni loppuun asti. Toivon, että hän tietää sen, ja että hän voi lähteä täältä rauhassa, sillä siihen ei kai mene enää kauaa.

Onneksi tajusin tämän etuoikeuteni jo muutama viikko sitten, vaikka sekin on aika myöhään. Ehdin sentään ostaa mummolle jo kaksi kertaa kukkia ja käydä kylässäkin... Sellaisia juttuja, joita en ole ennen tehnyt. Niin helposti sitä jää huomaamatta monet tärkeät jutut elämässä kun kiire ja ahneus vie voiton.

En oikein tiedä, "ketä" pitäisi kiittää, kun en usko Jumalaankaan. Mutta elämää kiitän. Kiitos elämä, että annoit hänet tähän maailmaan. Eikä ole itsestään selvää, että hän on ja on ollut täällä. Ei mikään ole. Ei sekään että minä olen täällä. Mutta olen.

Lupasin maalata hänelle taulun joululahjaksi... Saa nähdä onko hän enää sitä silloin katsomassa...

Rakkaus on voimakas tunne. Se saa tällaisen pienen ihmisen heikoksi polvilleen eteensä. Mutta se on myös vahvuus. Ehkä se on se, mitä jotkut kutsuvat jumalaksi...

Tästä otsikko:
http://www.youtube.com/watch?v=0gbNoPhQses

Tänään voisimme pohtia vaikkapa sitä, mikä on kulttuurin muotin luoma hyvä ja paha, ja mikä on oikea hyvä ja paha?

En usko, että "oikeaa" hyvää ja pahaa on olemassa. Mikä on totuus? Totuus on se, miten sen itse määrität. Jos koet, että jokin asia on sinulle hyväksi, se on sinulle hyväksi sillä hetkellä, koska koet sen tunteen.

Kuka muu kuin sinä itse, voi päättää siitä, mikä on sinulle hyväksi? Se mikä on muille hyväksi, ei aina ole minulle hyväksi.

Hyvänä esimerkkinä voisi toimia huumelakimme; esimerkiksi on lähes turha kiistellä siitä, että MS-potilas voi lievittää kipujaan kannabiksella. Kannabiksella on silloin hyvä vaikutus tuohon ihmiseen. Kuka silloin määrittelee, että kannabis on paha asia? Kannabis voi olla paha asia; käyttäjästään riippuen. Mutta onko olemassa absoluuttista totuutta? Onko selkeitä rajanvetoja olemassa? Jokainen hetki on uusi. Maailma muuttuu koko ajan ympärillämme. Todellisuutemme muuttuvat. Kulttuurimme muuttuu. Tuhansia vuosia lääke, kymmeniä vuosia huume, mutta huumeena sitä silti saatetaan yleisen käsityksen mukaan pitää. Entä muut huumeet? Onko näkemyksemme se oikea?

Onko maailmassa ylipäätään mitään pahaa tai hyvää, vai ovatko ne kaikki lähtöisin meistä? Yrittääkö kulttuurimme kasvattaa meitä omaksumaan saman moraalin, jotta tulisimme toimeen keskenämme ja voisimme pitää kulttuuriamme yllä?

Erilainen todellisuus on sairaus tässä yhteiskunnassa. Skitsofrenia on sairaus, sairaus on paha asia, pahasta asiasta pitää päästä eroon. Mutta onko niin? Esimerkiksi jos olisin Afrikan heimossa elävä skitsofreenikko, saattaisin olla heimomme tietäjä ja shamaani. Jos olen skitsofreenikko täällä, olen vain sairas.

http://www.riemurasia.net/jylppy/albumit/mmedia/it/zaa/0vxl/101483/562741744.jpg

Viha on vähän niin kuin metsäpalo; se leviää niin kauan kunnes joku sen sammuttaa, eikä se lakkaa palamasta, ennen kun on tuhonnut kaiken, minkä pystyy.