IRC-Galleria

Suomi allekirjoitti salassa neuvotellun ACTA-sopimuksen yhdessä 22 muun EU-maan kanssa torstaina 26.1 2012. ACTA antaa muun muassa oikeuden tarkastaa ihmisten MP3 -soittimet rajalla mahdollisten tekijänoikeusrikkomusten vuoksi.---->Lue lisää

ALLEKIRJOITA TÄÄLLÄ

Oravaa ehdoin tahdoin pyörässä nirhaava ihmiskunta ei näytä elon ja luonnon peruspimpuloista juuri millään kielellä tai kanavalla sen suurempia tajuavan, kun on niin suunnattoman monimutkaisia asioita nimittäin. Josko joku elämän perusasioita tajuava metsässä syntynyt pattipää ymmärtäisi selvällä suomen kielellä, mikä tässä maailman menossa näin ylipäätään mättää. Ei se asioiden järkiperäiseen kuosiin saattaminen niin pirun hankalaa voi oikeasti olla!



╔═∞═♥═∞═╗
║
╠═► 0 On: ∞ OK
╠═► ☯ Rakastaa: ± Tasan
╠═► ☺ Antaa: + Plus
╠═► ☻ Ottaa: - Miinus
║
╠═► ☻☻ Itsekäs: Ottaa Ensin, Ottaa Taas ═► ☻☻☻ & ☻☻☺
╠═► ☻☺ Ennakoiva: Ottaa Ensin, Antaa Taas ═► ☻☺☻ & ☻☺☺
╠═► ☺☻ Toimekas; Antaa Ensin, Ottaa Taas ═► ☺☻☻ & ☺☻☺
╠═► ☺☺ Antelias: Antaa Ensin, Antaa Taas ═► ☺☺☻ & ☺☺☺
║
╠═► ☻☻☻ Upoksissa: ☻ Ottaa, ☻ Ottaa, ☻ Ottaa.
╠═► ☻☻☺ Havahtuu: ☻ Ottaa, ☻ Ottaa, ☺ Antaa.
╠═► ☻☺☻ Nauttii: ☻ Ottaa, ☺ Antaa, ☻ Ottaa.
╠═► ☻☺☺ Laajentaa: ☻ Ottaa, ☺ Antaa, ☺ Antaa.
║
╠═► ☺☻☻ Lypsää: ☺ Antaa, ☻ Ottaa, ☻ Ottaa.
╠═► ☺☻☺ Rakentaa: ☺ Antaa, ☻ Ottaa, ☺ Antaa
╠═► ☺☺☻ Varmistaa: ☺ Antaa, ☺ Antaa, ☻ Ottaa
╠═► ☺☺☺ Täydentää: ☺ Antaa, ☺ Antaa, ☺ Antaa
║
╚═∞═♥═∞═╝



Tarina jatkuu ulkomaankielellä...

╔═► Hymiöillä havainnollistaen Tao-rautalangasta taitettuna
╚═► ASM: Awareness Smilie Meditation (☯ Simplified)

╔═► Kodittomille ja puliukoille perusperiaattein selostettuna
╚═► Living Hobo Wisdom: Rock Bottom 4x Balance Median

Olen kotona tyttöystäväni kanssa. Saunoimme, olen juonut neljä kaljaa ja Iisa on dataillut ja katsoo nyt televisiota. Poltin pilveä aikaisemmin tänään ja atmosfäärit eivät ole arkitodellisuuden tasolla.

Mutta päätin erään oivallukseni kirjoittaa tänne ylös, sen jakaminen tuntuu hyvältä ja ehkä herättää jotain jossa kussa, ken tietää?

"Suuri väestönmäärä ja nopea väestönkasvu mullistaa ihmisen kehitystä kulttuurievolutionäärisestä perspektiivistä katsasteltuna.

Yli seitsemän MILJARDIA minää vuorovaikuttavat toisiinsa ja jakavat joka hetki informaatiota;

syntyy äärettömästi ainutlaatuisia tulkintoja _tästä kaikesta_
minkä uskoisi johtavan siihen, että toimivia meemejä syntyy ällistyttävä määrä.

Meemit ovat jaossa yhdessäolon, kommunikoinnin ja verkon kautta joka puolella ja puolelle maailmaa, internetin tapauksessa yhdellä napin painalluksella.

Eksponentiaalista, eikö?

Ihmisten, minun, sinun ja teidenkin siellä, toiminta tuntuu minusta olevan tasapainottumaan päin, niin lajimme kuin koko biosfäärin suhteen.

Uusia askelia otetaan joka hetki, ja vaikka en näe, että olisi jokin tietty suunta, asiat tuntuvat olevan omalla paikallaan ja kulkevan omalla painollaan."

Yrityksen tiedonkulku


Ilmoitus pääjohtajalta johtajille

Huomenna klo 9.00 täydellinen auringonpimennys. Tälläistä ei tapahdu
joka päivä, joten henkilökunta saa kokoontua toimitalon pihalle,
siististi pukeutuneina, sitä katsomaan. Osoittaakseni kiinnostustani
asiaan, tulen itse opastamaan heitä. Jos sataa, ei auringonpimennystä
voi nähdä yhtä hyvin. Siinä tapauksessa henkilökuntaa pyydetään
kokoontumaan ruokalaan.


Ilmoitus johtajilta tuotantopäälliköille

Pääjohtajan määräyksestä on huomenna klo 9.00 täydellinen
auringonpimennys. Jos sataa, emme näe sitä niin hyvin ulkona ja siististi
pukeutuneina. Siinä tapauksessa auringon katoamista käsitellään
henkilökunnan ruokalassa. Sellaista ei tapahdu joka päivä.


Ilmoitus tuotantopäälliköiltä toimistopäälliköille

Pääjohtajan määräyksestä käsittelemme siististi pukeutuneina auringon
katoamista henkilökunnan ruokalassa klo 9.00 huomenna. Pääjohtaja
kertoo meille, sataako ulkona. Tälläistä ei tapahdu joka päivä.


Ilmoitus toimistopäälliköiltä vastuuhenkilöille

Jos henkilökunnan ruokalassa sataa huomenna, mitä ei tapahdu joka
päivä, pääjohtaja katoaa siististi pukeutuneena klo 9.00.


Ilmoitus vastuuhenkilöiltä työntekijöille

Huomenna klo 9.00 pääjohtaja katoaa. Harmi, ettei sellaista tapahdu joka päivä.

Ikuisuuden tunnustaminen auttaa hidastamaan tahtia - eihän minulla olekaan kiire minnekkään. Minne olisinkaan menossa? Miksi minun pitäisi olla tässä ja nyt jotenkin "parempi" heppu kuin tämä minä, joka kirjoittaa tätä tekstiä? Kysymysten äärellä. Oivallan.

wikipediasta:
"Ongelma on este, joka tekee vaikeaksi saavuttaa haluttu päämäärä, kohde tai tarkoitus. Se viittaa tilanteeseen, ehtoon tai asiaan, jota ei ole vielä ratkaistu. Laajassa merkityksessä ongelma tulee asianomaiselle henkilölle ilmeiseksi sitten kun hän huomaa merkittävän eron olemassaolevan tilanteen ja halutun tilanteen välillä.

Työelämässä ongelmasta käytetään usein kiertoilmausta haaste, koska käsite ongelma saatetaan kokea negatiiviseksi ilmaukseksi. Esimerkiksi: Yrityksellämme on loppuvuonna edessään monia haasteita tarkoittaa samaa kuin Yrityksemme kohtaa loppuvuonna monia ongelmia."

Yhdyn kokemukseen siitä, että käsitteellä "ongelma" tuntuu usein negatiivinen lataus. Kummastelen seuraavaa tulkintaa jonka mukaan "haasteita" ja "ongelmia" tarkoittaisivat täysin samaa.

Kun sanotaan "ongelma", tarkoitetaan usein "mahdoton haaste". Tämän vuoksi olen, onnistunein seurauksin, päättänyt kokeilla lähestyä kaikkia "ongelmia" "haasteina". Mahdottomat haasteet on vain kestettävä. Mahdolliset haasteet taas on vain kestettävä.

Elämä on alkanut tuntua mutkattomammalta, joskin luontevasti myös loputtoman paljon haasteellisemmalta - selkeältä mutta vaativalta vau.


Ihmisyys on kiemuraista, esimerkiksi kun sattuu. Kipu oli joskus olevinaan isokin ongelma. Ongelma syntyy pyrkimyksestä vältellä kipua, ts. vammaisesta todellisuuspakoaddiktiosta. Yritys paeta kipua maksimoi kivun paskaltatuntuvuuden. Kipu kerää kaiken huomion ja vittuperkele. Heti kun hyväksyn kivun ja alan havainnoida sitä tietoisesti, meditatiivisesti, sen olemus muuttuu. Intensiivisyys säilyy mutta paskamaisuus vähenee. Viimeksi koin tämän Frankfurtin lentokentällä ampiaisen naitua kättäni. Huusi pistokohtani: "Huomio! Huomio! Keskity, urpo!". Heti kun laskin aivoni kihelmöivän aistiärsykkeen hellään huomaan, siitä alkoi virrata perverssin nautinnollisia tuntemuksia. Aijaa, ei tää kipu ookaan absoluuttisen huono juttu, se vaan vaatii paneutumista.

Mulla on sellanen vaikutelma, että niin kauan kun kipu on tarpeeksi mietoa jotta mielellä on saumaa tehdä siitä arvioita ("Byhyy, sattuu, en tykkää", "Vittuuuu menis jo pois, haluun keskittyy salkkareihin!", "Vali vali blah blah"), käsissä on tietoinen valinta: Voin itse vaikuttaa kivun laatuun. Kivun hyväksyminen ja siitä seuraavan aistielämyksen fiilistely vähentää kivun paskamaisuutta huomattavasti. Niin, ei se välttämättä poista sitä kokonaan. Voi olla että määrä pysyy täysin samana, mutta mieluummin kilo paskaa kuin kilo mansikoita, eiku. Mutta joka tapauksessa tuntemus muuttuu. Pakkomielteisesti "Kaikki tai ei mitään"-luuppiin liimautuvat psykoosipotilaat voivat poistua vastaanotolta keksimään parempia suunnitelmia.

Joskus kivun määrä voi kasvaa sietorajan yli. Se voi tapahtua esimerkiksi luiden katkeillessa, pään särkyessä, auton keskeyttäessä liitonsa kohtaamiseen joustamattoman tiiliseinän kanssa tai vaikkapa läheisten potkaistessa tyhjää. Sietorajalla tarkoitan pistettä, jonka ylityttyä mielellä ei ole enää tilaa arvioida sanallisesti sitä onko kivaa vai kamalaa.

Kärsimys vaatii kärsivällisyyttä. Tarpeeksi sietämätön tuntemus on yllättävänkin siedettävää, koska mieli naksahtaa pois päältä kun sattuu tarpeeksi. Jäljelle jää vain minä ja ääretön kärsimys. Mitä tehdä kun nautinto menee överiksi? Nauttia. Mitä tehdä kun kärsimys menee överiksi? Kärsiä. Oliko vaihtoehtoja? No ei, siispä missä ongelma? Kun sattuu ni sit sattuu, ja se sattuu. Yksinkertaista? Yksinkertaista. Ja kaiken vaativaa.

Kun kärsimyksen määrä taas laskeutuu siedettävälle tasolle, voidaan palata tietoiseen havainnointiin, jolloin kipu paskamaisuudessaankin luultavasti saa ainakin jonkin verran mielenkiintoisia ja siten miellyttävämpiä piirteitä.


Mitä vittua siis tarkoitan sanoessani "tietoinen havainnointi"?
No, ainakin:
Hyväksymistä. "Jaaha, havaitsen tällaista."
Rehellistä toteamista. "Ahaa, tällainen tuntemus/ajatus tapahtuu minussa."
Tuomitsematonta tarkkailua. "Asiat eivät itsessään ole hyviä tai huonoja, hyvä ja huono syntyvät minussa."

Asioiden välttely venyttää niiden tuottamaa kärsimystä loputtomasti. Tunteiden kieltäminen jumiuttaa kokemuksen virran. Saattaa tuntua siltä, ettei elämä (tai tilanne) etene mihinkään. Maailma vaikuttaa staattiselta. Tietoisella havainnoinnilla tuntuu olevan taipumus päästää kokemus soljumaan. Vaikeiden asioiden välttelyn kanssa vuorovaikuttaa loputon laiskuuden ja huonojen (joskin usein varsin kekseliäiden) tekosyiden virta.

Vaikeat tunteet ovat kuin vanhempiensa huomiota huutava pieni lapsi. Huuto ei lopu ennen kuin sen lähde hyväksytään olevaksi ja reagoidaan. Lapselle voi tietysti vetää jätesäkin päähän ja yrittää keskittyä muuhun, mutta tieto huudon olemassaolosta ei yleensä sillä katoa.

On taipumusta tukahduttaa kateuden, mustasukkaisuuden ja pelon kaltaisia tuntemuksia tunteita. Joskus siksi kun ne hävettävät. Joskus kun luullaan että niitä pitäisi ymmärtää. Tai kun niille ei ole aikaa. Mutta tunteet eivät katoa väistelemällä. Pakoilu sysää tunteiden välisen tasapainon kaaokseen, kaaokseen joka ohjaa valintoja, vailla kokijansa ymmärrystä. Sitten ihmetellään että miksen ole vapaa ja miksi noin muutenkin tuntuu ihan paskalta. Tehokkain tie tasapainoon? Tietoinen havainnointi, ja siitä jokseenkin automaattisesti seuraava reagointi (=tilanteen muutokseen johtavat käytännön toimet). Jos en reagoi, luultavasti en ole vielä havainnoinut tarpeeksi rehellisesti. Jos minulla on varaa vältellä tai valittaa ilman että toimin, tunne ei luultavasti ole vielä vetänyt minua tarpeeksi paskaksi. Hajoa vielä kulta, kyllä se siitä.

Kun siis havaitsen että taidanpa tuntea mustasukkaisuutta kun Elviira työntelee kieltään Aarno-Petterin korvakäytävään, niin sanon sen ääneen, jos en äänihuulieni kautta niin ainakin ajatuksissani omassa päässäni. Hyväksyn, että tältä nyt tuntuu, eikä sen tarvitse tarkoittaa mitään muuta kuin sitä, että tältä tuntuu. Se ei tarkoita, että jonkun pitäisi tehdä jotain toisin jotta ei tuntuisi, ei huolimatta siitä että se saattaa tuntua musta ikävältä. Hyväksyn vain. Tunne. Se on siinä, olemassa, tunnen sen. Jos tuntuu vaikealta hyväksyä, niin sitten hyväksyn vaikeuden tunteenkin. Sekin on vain tunne, tai ajatus, ihan sama, se on siinä kuitenkin. Okei, musta tuntuu että tunnen mustasukkaisuutta, ja tuntuu vaikealta hyväksyä että tunnen mustasukkaisuutta, jaa, no jännä havainto, olenpa kiinnostava. Ehkä teen jotain asialle, ehkä en, mutta tärkeintä että havainnoin. Kikkeli.


Jankataanpa: Ongelma syntyy kun olemassaolevan tilanteen ja halutun tilanteen välillä huomataan merkittävä ero. Kuten kaikki luovat ja elämästänsä nauttivat tietävät, elämä sujuu kun "siellä jossain" häämöttävillä päämäärillä niistetään perää, toisin sanoen:
1) asettamalla juuri tällä hetkellä tapahtuva prosessi (jatkuva, loputon, etenevä, muuttuva, muovautuva, yllätyksellinen, kehittyvä) ensisijaiseksi (päämääräksi), ja
2) asettamalla tulevaisuudessa mahdollisesti odottavat päämäärät toissijaisiksi.
Toisin sanoen, ongelmat ratkeavat parhaiten nauttimalla niiden olemassaolosta ja niiden tarjoamasta haasteesta. Kolmansin sanoen, elämä on tässä ja nyt. Odota vaan sitä jotain tulevaa hetkeä nykyisen kustannuksella, voin luvata sen loputtoman vitutuksen lähteeksi. Ei siinä, ettäkö vitutusta ei riittäisi joka tapauksessa, mutta pitääkö sen määrä tosiaan yrittää maksimoida?

EN! VOI! Pakottaa ajatuksiani. Mitä enemmän yritän hiillostaa, sitä enemmän kelat menevät jumiin. Sen sijaan voin havainnoida omia ajatteluprosessejani, ja iloita huomatessani niiden ratkovan haasteita itsestään. Jos haaste ei tunnu avautuvan, ehkä sen aika ei ole vielä - keskitynpä siis johonkin muuhun kunnes se taas kutsuu luokseen. "Pitäisi ajatella" - eikä pitäisi. Ajatukset ajattelevat itse itsensä. Koiraa ei tarvitse pakottaa kakkaamaan. Oivallus ajattelun automaattisuudesta muuttaa ongelmat juuri sopiviksi, loputtoman vaikeiksi loputtoman palkitseviksi haasteiksi. Runk runk.


Vaikutelma monien tavallisten elämän ongelmien mahdottomuudesta tuntuu syntyvän taulapäisestä yrityksestä vaatia todellisuutta olemaan SITÄ MITÄ MINÄ HALUAN, sen sijaan että opettelisin haluamaan todellisuutta. Mikäli ongelmat eivät itsemurhaudu niitä havainnoimalla, niin vika harvoin sijaitsee katsonnan kohteessa; vielä vähemmän sijaitsee vastuu.

Kipu ei ole ongelma. Rakkaus ei ole ongelma. Pelko ei ole ongelma. Ristisanatehtävä ei ole ongelma. Kauneus ei ole ongelma. Kuolema ei ole ongelma. Ongelma on vain yksi näkökulma. Ongelmat liittyvät ajatuksiin, ongelmat eivät ole tunteita. Tunteet ovat järjettömiä - eivät järjen kanssa ristiriidassa vaan järjen ulkopuolella. Miksi joku yrittää vaatia niitä järjeksi? Vaatiiko sama tyyppi ikävystyneisyyttä olemaan polkupyörä?

Tunteiden rakenteet voivat käydä järkeen, mutta rakenteet eivät ole tunteet itsessään, rakenteet ovat vain karttoja, eivätkä kartat ole kuvaamiaan alueita, vaan karttoja, niin, onko päässä nyt selvää, onko? Selvääkö? Selviääkö?

Tunteissa ei ole mitään ratkaistavaa, ne on vain tunnettava. Voimme kaivata ratkaisuja ja loogista ymmärrystä tunteista syntyville tulkinnoille ja oletuksille; niitä voi olla kiva lääppiä, mutta ongelmat eivät ole ulkona vaan sisällä, omissa asenteissamme, omissa valinnoissamme. Vika ei ole maailmassa vaan homeisissa odotuksissamme, jotka nekin antavat periksi päästämällä viisaus polttamaan ne kuosiin. Jos ne eivät vielä pala niin ole viisaampi. Jotkut yrittävät paeta vastuun rujoa todellisuutta väittämällä itseään tyhmäksi, jes kiva pakokeino. Kykyjen vähättely ja liioittelu ovat kuitenkin molemmat itsensäkusetusta ja kusi on tunnetusti perseestä, epäkäytännöllistäkin. Todelliselta vaikuttaa se, etten minä voi tietää kykyjeni rajoja, voin ainoastaan arvailla aiempien yritysteni perusteella, yritysten joita kaikkia ovat aina ja loputtomasti leimanneet omat oletukseni ja odotukseni, joista riisuttuna saatan mitä vain.


Me luomme kaikki maailman ongelmat. Ongelma on sanojen luoma illuusio, joskus kiva ja viihdyttävä mutta kuitenkin vain illuusio. Tällä en tarkoita sitä, etteivätkö ongelmat voisi olla niitä kokeville täysin todellisia; ainoastaan, että niitä ei näytä "olevan" "olemassa" missään absoluuttisessa mielessä. En vastusta ongelmia, ne ovat usein viihdyttäviä ja rikastavat elämää, mutta perspektiiviä, pyydän. Ja saan. Pelkkää voittoa.


Tavallaan siis aika saatanan rankkaa myöntää ettei missään vaikuttais olevan mitään todellista ongelmaa.



Kuulen mielelläni kritiikkiä, mutta pelkän teorian voitte sijoittaa ohutsuoliinne - intohimoitsen käytäntöä.


(Kuuntelin tossa yks päivä Nirvanaa ja nauroin ja kiihotuin. Kyynärpäähän sattuu. Lihakset tuntuu hyvältä, omat ja muiden. Mun päässä on viime aikoina ollut ihan vitun selkeää, ja sen seurauksena oon ollut elämästä paskana, ja se on kaunista. Mitä enemmän nään, mitä selkeämpää kaikki on, ja sitä vaikeampaa on vältellä havaintoa siitä, että maailma on täynnä sateenkaaria, kukkaisia, typeriä (mutta kuitenkin oppitunteina niin saatanan tarpeellisia) sotia ja nälkään+ripuliin kuolevia lapsia.

Vailla tippaakaan kyynisyyttä sanon, että tää maailma on hajottavuudessaankin äärettömän ihastuttavaa.)

Meditaatio toimii tässä.
Se voi tuntua ei-tekemiseltä ilman pyrkimystä tai tavoitetta.
Myrskyävän mielen "takaa" paljastuu hiljainen, tyyni tarkkailija. Myrsky voi jatkua, mutta alla jokin pysyy rauhallisena.
Meditaatio tuntuu synnyttävän mielenkiintoisia asioita. Tuntuu vaikealta/tarpeettomalta sanoa, mitä meditaatio "on".
"Oikeaa tapaa" ei liene. En voi/yritä opettaa ketään - voin vain kertoa mikä mulle on toiminut.

Itse olen jumittanut mm. näin:

1) Istu alas selkä mahdollisimman suorana; risti-istunta tai lootusasento tuntuvat musta optimaalilta (ja vahvistavat selkää ja koko kehoa) mutta jos niihin ei taivu niin mikä tahansa mukava asento käy
2) Valitse seinästä piste, keskitä katseesi siihen (silmät voi kyllä pitää myös kiinni)
3) Keskity syvään hengitykseen, anna sen virrata vatsasta alkaen
4) Havainnoi.


Ajastettu meditaatio tuntuu sujuvalta - muuten helposti pakenee epämukavuuden koittaessa. Voi alottaa vaikka kymmenestä minuutista ja kokeilla erilaisia kestoja jos siltä tuntuu. Toisaalta ajastetussa meditaatiossa ainakin itelläni on taipumusta yrittää arvuutella kuinka paljon on vielä jäljellä.


Meditaatiossa ei ole tarkoitus pakottaa mitään, tai painostaa ajatuksia hiljaiseksi, tai päästä sfääreihin. Meditaatiossa ei ole lineaarisia päämääriä, meditaatio on vain olemista, kokemukseen vapautumista tässä ja nyt.

Havainnoin. Tiedostan mitä sisälläni tapahtuu.
Kun mieli karkaa, huomaan sen ja palautan keskittymisen, aina uudelleen.
Hengitys on hyvä kiinnekohta.
Meditaation ei ole tarkoitus olla kivaa, jos ei kamalaakaan.

Vastoin stereotyyppisiä mielikuvia, meditaatio ei johda negatiivisten tunteiden tukahduttamiseen eikä tee kenestäkään ylimielistä, epäinhimillistä, teennäisen rauhallisella äänellä puhuvaa kaikkitietäjää. Kenenkään kusipäisyyttä ei voi laittaa meditaation piikkiin.

Hiljaa istuminen tuntuu ajoittain äärettömän vittumaiselta, ajoittain taas ekstaattiselta, usein vain tyhjyydeltä.
Hyväksy. Havainnoi. Hyväksy. Havainnoi. Hyväksy. Havainnoi. Hyväksy. Havainnoi. Hyväksy. Havainnoi.


Päämäärättömyydestä huolimatta olen huomannut mm. seuraavanlaisia sivuvaikutuksia:

- keskittymiskyvyn parantuminen - turha hötkyily on vähentynyt
- tunteiden käsittelemisen helpottuminen
- valtavankin kuohunnan keskellä elämän kriisitilanteissa on helpompi löytää oma keskipiste, ydin johon nojata
- ajattelun selkiytyminen
- kehotietoisuuden kasvaminen, kehon vahvistuminen, yhteisymmärrys kehon ja mielen välillä
- euforia
- auttaa hyväksymään itseä muita maailmaa
- ei oo kovin usein oikeesti tylsää
- heittäytyminen on helpottunut
- aamumeditaatio tuntuu rakentavan päivän tekemisille tukevan perustan


Meditaatiota voi tehdä kaikenlaisissa tiloissa. Oon suunnitellut että vois joku päivä juoda perseet ja meditoida.

Meditaatio ei ole uskonto, eikä sen toteuttaminen vaadi minkäänsorttista fanaattisuutta tai dogmia. Itse asiassa päin vastoin, se tuntuu yhdeltä epäideologisimmista tekemisen muodoista.


Kuten tripit yleensä, meditaatio jää päälle kun sen parissa viettää aikaa.


Lista blogiteksteistäni: Olentolupa&beid=32239243&action=showcomments#blogcomments

Entheogenesis - Awakening the Divine Within
Suomenkielisillä tekstityksillä.

Provosoiva, nyrjäyttävä ja aistillisesti rikas dokumentti, joka käsittelee erilaisista näkökulmista mm. shamanismia, lumousta, globaalia kriisiä, henkisyyttä, ihmiskulttuurin evoluutiota ja psykedeelien vaikutusta tietotekniikan kehitykseen.

Torrent: http://thepiratebay.org/torrent/4895612
Stream: http://vimeo.com/4662076

, koskettaa sieltä.

Me puhumme aiheesta PÄIN NÄKÖÄ - mikä rehellisyys & miksi ja sitten tyypit kuuntelee,
se on radio;ohjelma RADIO TIETOISEEN

Sunnuntaina 19.4 eli ::::::::: polkupyöräpäivänä klo 19:oO

http://radio.olotila.net

Huh huh mitä prosessia on taas ollu viime viikkoina.

Luin tosiaan ton Hermann Hessen Arosuden, ja se oli ihan mieletön kokemus. Jotenkin se osu synkronistisesti naulankantaan - en etukäteen tienny mitä se käsittelee, mutta sen perusteemat osu täysin yksiin sisäisen prosessini kanssa. Luin sen parissa yössä, jonka jälkeen koin yhen elämäni vavahduttavimmista deelikokemuksista.

Arosudessa oli paljon tosi hienoja puolia, mutta just nyt erityisesti peiliteema tuntui säväyttävältä, siis se, että peilaamme kaikki jatkuvasti toisiamme ja jokainen muissa havaittu piirre on olemassa myös itsessä. Ettei ole mitään yhtä, yhtenäistä minää vaan valtava määrä erilaisia persoonallisuuksia. Olin kirjan lukemisen keskellä käyny nettikeskustelua tyypin kanssa, joka käyttäytyy mielestäni jatkuvasti tosi ylimielisesti. Huomautin sille asiasta, ja se otti tosi pahasti itteensä koska mä en osannut perustella tunnettani sen ylimielisyydestä. Ärsytti aika huolella.

Mutta sitten tajusin että mua ärsytti se ensisijaisesti siks, että mussa itessäni on samoja ylimielisiä piirteitä. Ne nousee pintaan etenkin sillon kun havaitsen muissa ylimielisyyttä. Mainitsemani tyyppi otti varmaan itteensä myös siksi, että puhuin ite vittumaisella sävyllä koska mua vitutti se mitä sen käytöksen kautta näin itessäni.

Oon viime aikoina tunnustellu sitä ajatusta, että vaikka vika siihen mitä mulle on elämässäni tapahtunut, ei oo mussa, niin vastuu just nyt on ensisijaisesti mussa. Otan vastuuta tänään - turhaan jossittelen sitä mitä olis voinu olla jos oisin tehny toisenlaisia valintoja. Myös vastuu siitä, miten suhtaudun toisten käytökseen, ja miten käyttäydyn takaisinpäin, on mulla.


No, jonkinlainen kasautumispiste tälle kaikelle oli viime maanantaina. Kävin läpi älyttömän voimakkaan psykedeelitripin. Se oli ihan vitun rankkaa ja hajottavaa. Se oli pelottavaa, ahdistavaa ja musertavaa, mutta myös vapauttavaa, puhdistavaa, hillittömän hauskaa ja avartavaa. Loputtoman kaunista. Se takoi mun päähän äärimmäisen voimakkaasti sen, ettei kukaan oo ikinä todistanu mulle mitään, vaan mä oon ite päättäny uskoa kaiken mihin uskon. Muiden ajatukset on vaikuttanu, mutta viime kädessä oon aina ite perustellu itelleni miks ajattelen asioiden olevan niin tai näin. Aina kun havainnoin muita ja tunnen jotain muita kohtaan, peilaan siinä myös itteäni, peilaan sitä mitä mä tunnen sisälläni. Muut voi synnyttää sitä mutta tunteeni ovat omiani. Ihmiset voi vihjailla toisilleen juttuja, mutta todistus tapahtuu jokaisen itsen sisällä.

Tän seurauksena tajusin myös, että mä en luultavasti voi koskaan todistaa kellekään muulle mitään. Sen seurauksena tajusin myös, ettei mun tarvii todistaa kellekään muulle mitään. Tuntuu kuin 392582305kg taakka olisi haihtunut mun yltäni. Opin jo lapsena kelaamaan siihen malliin että pitäis todistella asioita muille. Olin koulussa friikki ja kiusattu, olin se outo tyyppi nurkassa joka oli kyllä hauska mutta jota kukaan ei ymmärtänyt. Kehitin siitä taidon näsäviisastella ja päteä, todistella, perustella. Että itsetunto kohoais. Siitä on paljon ilookin, mutta usein se on peittäny mun sisäistä epävarmuutta. Musta tuntuu että toi todisteluntarve on valtavan voimakkaana meidän kulttuurissa muutenkin - monet tuntuu olevan tosi paranoideja taistelussaan näkemystensä puolesta. Ateismin ja uskontojen konflikti on yks hyvä esimerkki.

Mun ei tarvii todistaa kellekään mitään. Vau. Tuntuu mahdottomalta kuvailla sitä kokemusta jonka kautta päädyin tähän. Sanat ei voi sitä kuvata, tää ei ollu ensisijaisesti sanallinen oivallus vaan intuitiivinen oivallus. Sanat tulee jälkeenpäin.

Mun intuitio on hillittömän vahva. Se on uskomaton voimavara. Oon vaan etäännyttäny siitä itteeni järkeistämällä asioita tosi paljon. Seki on välillä tosi avartavaa, mutta nyt tuntuu että haluun avautua intuitiolleni. Järki on toissijaista, se on tosi hyvä työkalu jota intuitio kyl osaa tarvittaessa kutsua.


Kirjotin matkani aikana "musta tuntuu et naiset tietää". Jännä. Monilla naisilla tuntuu olevan luontainen luottamus intuitioon, miehet tarvii paljon enemmän varmistusta luottaakseen. Ei varmaan päde kaikkiin, mut usein. Mutta tajusin, että jos mä voin havainnoida jotain tommosta, jos voin tuntea että naiset tietää jotain, niin sen tiedon on oltava myös mussa itessäni. Mun oma intuitiivinen puoleni, feminiininen puoleni - se ohjaa mua ja on aina ohjannutkin, en vaan oo osannu aina kuunnella sitä. Nyt myös mun järkipuoleni, sisäinen analyysini ja logiikkani, on alkanu osottaa tohon samaan suuntaan. Että luota, anna mennä. Päästä irti. Nyt oon päästäny irti valtavasta määrästä syyllisyyttä, seksuaalista syyllisyyttä siitä että oon ihminen jolla on haluja, älyllistä syyllisyyttä siitä että tunnen vaikken oo ymmärtäny mitä tunnen. Moikka, en jää kaipaamaan.

Intuition ääni sisälläni selkiytyy. Se tuntuu vievän siihen suuntaan johon oon aina halunnu kulkea. Se ei oo tähän mennessä ikinä pettäny mua, ainoa mikä on pettäny on se että oon kuurouttanu itteni sen äänelle koska oon pelänny vastuuta ja asioiden kohtaamista silmästä silmään.

Mun sisällä, kaikkien selitysten ja ominaisuuksien alla, on jotain puhdasta joka antaa mulle voimaa. Se on loputon voimanlähde joka innoittaa ja rohkaisee mua kulkemaan eteenpäin. Se saa mut janoamaan elämää ja kohtaamaan rohkeasti haasteita. Se tuntuu puhtaalta rakkaudelta. Se saa mut kysymään näitä eksistentiaalisia kysymyksiä, motivoi kasvamaan, tekemään taidetta ja ajattelemaan. Rakastumaan. Maailma tuntuu uskomattoman maagiselta.

Hmm, nii, jaa. Tosiaan antaudun just nyt rakastumaan häkellyttävän läpitunkevasti. Tuntuu niin hyvältä kun ei tarvii pidätellä eikä tukahduttaa. Oon ollu jotenki varpaillani tosi pitkään. Rakkauden kohde on toisessa maassa, ja musta tuntuu valtavan hyvältä kohdata samaan aikaan sekä yksinäisyyttä että rakastumista. Tuntuu hyvältä antautua ja jakaa. Toinen ihminen voi olla niin kirkas peili, parhaimmillaan ihmiset voivat kylvää toisiinsa niin paljon voimaa kasvuun että ei sitä voi ees tajuta. Palautesilmukoita ja perhosia. Kiitos kaunis räpyläjalka.


Ihmiset puhuu muuten usein muista ihmisistä: "ihmiset tekee usein sitä tai tätä, ihmiset ei tajuu tota", ja sit kans puhutaan aika usein passiivissa. Kun puhuu passiivissa niin voi tehokkaasti etäännyttää ittensä siitä mistä puhuu. Noi pari lausetta on hyvä esimerkki siitä.

Mä puhun muuten usein muista ihmisistä: "ihmiset tekee usein sitä tai tätä, ihmiset ei tajuu tota", ja sit kans puhun aika usein passiivissa. Kun puhun passiivissa niin voin tehokkaasti etäännyttää itteni siitä mistä puhun. Ehkä joku hahmottaa mitä tarkotan?

Päätin alkaa tunnustelemaan tota. Että ku alan selittämään jotain siitä, miten muiden ihmisten pitäis tehä sitä tai tätä tai puhun passiivimuodossa, ni kokeilenkin muuttaa puheeni minämuotoon ja katon mitä se tekee minäkuvalleni. On ollu todella kehittävää, ei tee mieli meuhkata niin paljon kun tajuan, että muita havainnoidessani havainnoin aika usein itteeni. Että se mitä muiden pitäis tehä, onki oikeestaan se mitä mun pitäis tehä.

Samaan syssyyn päätin myös leikkiä olla-verbin kanssa. Taitaa olla aika yleistä julistaa huomaamattaan sitä, miten asiat senjasen jutun suhteen ovat. Useimmiten me, eiku siis mä, en kuitenkaan oikeesti tiedä miten asiat ovat, etenkään ku kyse on muiden ihmisten asioista. Voin esittää jotain veikkailuja, arvella ja olettaa. Mutta tuntuu aika käytännölliseltä karsia tota turhaa on-sanan käyttöä sillon ku se ei oikeesti oo tarpeellista, koska se niin helposti herättää halun todistella suuntaan tai toiseen. Pehmeämpi, joustavampi ilmasutapa tuntuu jotenki paljon paremmalta. Ku en julista et joku on, ni toisen ei tarvii vastajulistaa et eihä oo.


No, prosessi jatkuu. Oon tässä muutaman päivän aikana skannaillu vanhoista päiväkirjoistani runoja, koska oon julkasemassa runokirjaa joskus lähiaikoina. Siinä sivussa oon sitten lukenu suuren osan siitä, mitä oon kirjottanu päiväkirjoihini viimesten neljän vuoden aikana. Se on ollu tosi avartavaa - oon saanu paljon perspektiiviä itteeni ja prosesseihini. Tajunnu miten paljon ajoittain luuppaan asioita. Niiden luuppien keskellä oon kertonu itelleni vastauksia siitä miten tahtoisin toimia mutta tekosyystä tai toisesta kuitenkin monesti toiminu toisella tavalla joskus pitkänkin aikaa. Jännä nähä kuinka intuitioni on antanu ohjeita paljon ennen ku oon saanu järkeiltyä sitä miten kannattaa olla. Mutta vähitellen alkaa myös tuntua siltä, että intuitio ja järki toimii yhessä. Järkeistävänä ihmisenä mun on vaan ollu pakko käydä tätä kaikkea analyysia läpi, varmistaa itelleni että intuition seuraaminen on järkevää. Ja se tuntuu olevan. Vihdoin voin antautua...

Kokemus on ensisijaista. Sydän aukeaa.
Voi pinkula millasella intensiteetillä nää asiat menee eteenpäin. Ohhoh.



Loppuun aika uskomaton synkronisiteetti: Ikään kuin se ei jo riittäis että satuin nappaamaan Arosuden ystävältä mietittyäni pari vuotta että sen voisi lukea, ja päädyin lukemaan sen just otolliseen aikaan. Eipä ei. Trippini aikana tuli jossain vaiheessa mieleen eräs belgialainen ystäväni, johon en ollut moneen kuukauteen pitänyt yhteyttä. No, ajattelin että voisin mailata sille mahdollisimman pian. Kuinka ollakaan, mennessäni tarkistamaan mailejani, totesin että kyseinen ystäväni oli just mailannu mulle. Eipä siinä vielä mitään - todellinen ällistys oli siinä, että hän mailinsa lopussa suositteli että lukisin Arosuden. Hänellä ei ollut mitään tietoa tämänhetkisestä prosessistani. Että joo. Kiva yhteensattuma ja sillee.

Tähän nyt sitten vielä lisänä se, että samana iltana avasin irc-gallerian ja bongasin satunnaisen tyypin profiilista tekstin, josta puhuttiin siitä kuinka peilaamme toisiamme, no, niin, joo...

Katoin toissapäivänä ihanien ystävien kanssa Hayao Miyazakin Laputa - Castle in the Sky -animaation. Itkin ja nauroin ja tunsin suunnattomasti. Miyazakin leffoissa hehkuu inhimillisyyden koko kirjo. On ihanaa että on ihmisiä jotka haluavat luoda taidetta jonka jokainen pienikin yksityiskohta kuiskailee haltioitumista, mystisyyttä ja elämäniloa.

Olen niin kiitollinen.


Lista blogiteksteistäni: Olentolupa&beid=32239243&action=showcomments#blogcomments