IRC-Galleria

Mietimpä tässä muutamaa vastinparia ja miksi niiden ajatellaan lopulta olevan niin kaukana toisistaan. Ensimmäinen et miksi anarkistit ja natsit tuppaa jatkuvasti olemaan toisiaan vastaan? Ja sit toinen taas on kristityt ja kommunistit.

Jos katsotaan mikä natsi oikeastaan on, niin taustallahan on kansallissosialismi eli kansallinen sosialismi. Toisinsanoen nationalistisessa ajattelussa ihmiset ovat jakautuneet kansakuntiin ja että kansallisvaltio on hyvä tapa järjestää hallinto. Sosialismilla taas tarkoitetaan tuotantokoneiston yhteistä omistamista. Eli yhdistelmä on kansallisvaltio joka hallinnoi taloutta. Ehkä eniten ristiriidassa tämän ajatuksen kanssa olisi vapaat markkinat.

Anarkisti taas ajaa hierarkiatonta yhteiskuntaa. Voisiko sanoa että anarkistisessa ideaalissa asiat päätetään yhdessä. Jos tämän vapauden ulottaa talouteen, niin siinä on toki suuri ristiriita sosialismin kanssa. Mutta moni anarkisti kannattaa samalla myös sosialismia tai kommunismia. Hierarkiatonta yhteisomistajuutta. Joten mikä lopulta on ristiriitana anarkistisen sosialismin ja kansallissosialismin välillä? Anarkistisessa sosialismissa on ajatuksena että ihmiset ovat järjestäytyneet vapaaehtoisiin ryhmittymiin ja toimivat yhteiseksi hyväksi. Kansallissosialismissa yhteisönä toimii taas kansakunta. Onko tässä lopulta niin suurta ristiriitaa?

Luulempa kuitenkin, että suurin ristiriita löytyy historiasta. Natsi-Saksan kansallissosialismista on tullut kansallissosialismin kasvot, aivan kuten Neuvostoliitto on edustanut kommunismin kasvoja. Kyseistä aikaa leimasi imperialismi, rotuhierarkia sekä kansakuntien hierarkia. Natsi-Saksasta on pitkälti tullut tuona aikana yleisesti kannatettujen aatteiden ilmentymä. On tavallaan kiillotettu omaa kuvaa maalaamalla vihollinen eli natsit erityisen pahaksi porukaksi. Häviäjä onkin sopiva syntipukki.

Käsityksemme natsi-Saksasta on siis muokannut kuvaa siitä, miten näemme kansallissosialismin. Toisaalta uusnatsit ovat myös omaksuneet kansallissosialisminsa nimenomaan natsi-Saksan esimerkistä kyseenalaistamatta niinkään sitä.

Toinen pari mistä halusin puhua on kommunistit ja kristityt. Kommunismi on yleisesti hyvin uskontovastaista, vaikka kommunismin ideaali "kaikilta kykyjensä mukaan, kaikille tarpeensa mukaan" sopii hyvin esimerkiksi kristilliseen ideaali. Oikeastaan kristillinen filosofia on pohjimmiltaan nöyrtymistä ja kaikesta luopumista muiden hyväksi. Mistä siis löytyy ristiriita?

Ristiriitaa täytyy jälleen lähteä hakemaan historiasta. Kommunismin luonteeseen on pitkälti vaikuttanut Marxin ja Engelsin ajatukset. Nämä 1800-luvun ajattelijat edustivat materialistista maailmankuvaa, joka oli tietenkin ristiriidassa kristillisen hengellisen maailmankuvan kanssa. Kristinusko ei myöskään käytännössä ole koskaan edustanut perimmäistä ihannettaan, vaan se on toiminut usein vallan ja sorron välineenä.

Voisi siis oikeastaan ajatella ettei kommunismi vastusta niinkään uskonnollista hengellisyyttä, kuin että se pitää sitä virheellisenä ja turhana maailmankuvana.

Näen että vapaus tarkoittaa mahdollisuuksia ja vapaus aidoimmillaan tarkoittaa aitojen mahdollisuuksien maksimointia. Väitänkin siis että ihminen on vapaampi rakenteissa, kuin ilman rakenteita. Tämä siksi, että rakenteet paitsi rajoittavat, niin ne myös mahdollistavat toimintaa. Elämä metsässä eristyksissä on monella tapaa rajoittuneempaa kuin mahdollisuudet modernissa yhteiskunnassa. Moderni terveydenhuolto tarjoaa pitkän elämän ja sitä kautta.

Rakenteilla on toki myös rajoittava puolensa. Riippuukin siis rakenteista ja niiden merkityksistä, että rajoittavatko, vai mahdollistavatko ne toimintaa. Eli lisäävätkö vai vähentävätkö ne mahdollisuuksia. Rakenteita voidaan toki siis käyttää myös vapauden riistoon. Voimme havainnollistaa rakenteita esimerkiksi miettimällä siltaa, johon on rakennettu kaiteet. Rajoittavatko nämä kaiteet toimintaa, vai mahdollistavatko ne sitä? Vastaus voi olla että ne tekevät molempia samaan aikaan. Kuitenkin niiden rajoittavat ominaisuudet ovat vähemmän merkityksellisiä, kuin niiden mahdollistavat. Harva haluaa pudota sillalta ja niille jotka sitä todella haluavat on aina mahdollista ylittää aita vähin vaivoin. Kaiteet vapautta rajoittavat ominaisuudet ovat siis hyvin rajalliset.

Tosin ongelmana on se, että ihmisen halut ovat osin myös sosiaalisesti rakentuneita. Täten on periaatteessa mahdollista ohjeilla ihmisiä rakenteiden avulla haluamaan sellaisia asioita, joita rakenteet tarjoavat. Näin synnytetään vapauden illuusio rakentamalla ihminen rakenteisiin sopivaksi. Mutta poikkeaako se lopulta aidosta vapaudesta? Eivätkö ihmisen halut ole aina osittain sosiaalisesti rakentuneita? Merkittävää lienee illuusion uskottavuus. Jos vapauden kokemus on tarpeeksi voimakas, niin se lienee silloin niin todellista kuin voi olla. Sen sijaan jos illuusio on herkkä särkymään ja ihminen näkee helposti kalterinsa, niin tällöin ollaan epäonnistuttu tarjoamaan aitoa vapauden kokemusta.

Ensinnäkin olen löytänyt tiettyä iän tuomaa viisautta. Se on jännä huomata miten kymmenen vuotta sitten puhuttiin ihan samoista asioista kuin nyt. Samat puheet ja samat ongelmat, mutta niille ongelmille on ollut kymmenen vuotta aikaa tehdä jotain ilman, että mitään on tapahtunut. Puheet menettää kummasti merkittävyyttään kun ne kuulee jälleen kymmenen vuoden päästä. Silloin ne vakuutti, mutta ei enää. Voisikohan tätä oppia siirtää jotenkin nuoremmille polville? Sen omakohtainen ymmärtäminen kun vaatii ajan kulumista.

Toinen jännä juttu on ylipäätään se, että minulta on kestänyt kymmenen vuotta tajuta, että mikään ei ole muuttunut. Niin se vaan aika kuluu jos asioita ei sen kummemmin ajattele. Sitten kun aihe nousee taas yhteiskunnalliseen keskusteluun ja siihen joutuu paneutumaan, niin näkee jälleen miten aika on kulunut ilman, että mikään on muuttunut.

Tämä havainto johtaa siihen ajatukseen miten ymmärrän yhteiskunnallista radikalisoitumista. Kun näkee miten puheet pysyy samana, mikään ei muutu ja vaikuttaa siltä, että mitään muutosta ei edes aiota saada aikaan, niin mitä silloin jää jäljelle? Väistämättäkin tulee mieleen ottaa asiat omiin käsiin ja tehdä asialle jotain.

Mistä päästään siihen miten olen oppinut ymmärtämään anarkisteja. Kun yritykset kiertää avoimesti veroja ja hallitus pyrkii toimillaan pelkästään helpottamaan sitä, niin silloin näkee selvästi, miten hallitus on korruptoitunut. Ja jos hallitus on korruptoitunut niin miten voit vaikuttaa mihinkään virallisia teitä? Tästä näkökulmasta vaikuttaa hassulta, miten lehdistö revittelee muutaman hassun näyteikkunan rikkomisesta. Vaikka nyt hallituksen korruption näkee selkeästi, niin voin helposti uskoa, että sen on voinut nähdä myös aiemmin.

Näitä miettiessä tulee helposti hirveen voimaton olo ja maailma näytäytyy kurjana. Sitä väkisinkin tulee mieleen että tarvitsee vähän sinisiä pillereitä. Sitä vois ihan hyvin elää vaan mukavaa elämään tehden jotain kohtuullista työtä ja nauttien elämän pienistä iloista. Mitä hyötyä näitä on edes miettiä kun asiat on niin suuria, ettei niille kykene tekemään mitään.

Mistä tuleekin mieleen miten kaukana ihmiset elävät todellisuudesta. On olemassa ikäänkuin materiaalinen todellisuus ja sitten on ihmisen tulkinta tästä todellisuudesta. Varmasti tätä on jo jossain filosofiassakin pohdittu? Jokainen kuvittelee, että oma tulkinta todellisuudesta on yhtä kuin materiaalinen todellisuus, mutta erehtyminen on hyvin helppoa. Sen näkee selkeiten kun puhutaan yhteiskunnallisista tabuista. Sitä pystyy näkemään millainen mielikuva ihmisellä on puhutusta kohteesta ja sitä pystyy sit vertaamaan todellisuuteen. Se on oikeestaan tosi hassua, mutta irrallaan ihmiset voi olla todellisuudesta. Ihmiset vielä toimii kiihkeästi ajaen asioita omasta todellisuudestaan käsin. Sitä ei tajua edes kyseenalaistaa omia mielikuviaan. Jos joku kyseenalaistaa sitten nämä mielikuvat, niin lähtökohtaisesti siinä kyseenalaistajassa on jotain vikaa, sillä eihän tervejärkinen ihminen nyt noin ajattelisi. Aika hassua. Jos hulluus on sitä, että elää omassa maailmassaan niin me kaikki olemme hulluja.

Katsottiin juuri V for Vendetta :) http://www.imdb.com/title/tt0434409/?ref_=nv_sr_1 vaikka oon nähnyt sen aikasemminkin, niin tälläkertaa se kosketti vielä enemmän kuin viimeksi, koska löysi yhtymäkohtia todellisuuteen. Esimerkiksi Suomen paljon puhuttu henkinen kestävyysvaje, jolle ei kuitenkaan löydy todisteita todellisuudesta. Sen vuoksi se näyttäytyy lähinnä taktiikalta, jonka avulla Suomen kansa lannistetaan ja valmistetaan meidät vastaanottamaan päätökset, joita eliitti meille tekee. http://www.hs.fi/kotimaa/Eliitti+vie+kansalta+uskon+tulevaan/a1390545135168 Päätökset ja leikkaukset esitetään luonnollisina ja pakollisina. Luodaan mielikuva vaihtoehdottomuudesta. Aivan kuin vallitseva talous käsitys. Ekonomistien ei tarvitse oppia muuta kuin uusklassinen talousteoria. Kuitenkin 1970-luvulle saakka noudatettiin täysin toisenlaisia oppeja. Eikä tämä nykyinenkään malli ole vaihtoehdoton tai mitenkään kiistattomasti paras. http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2014/numero-2/kapitalismin-10-kaskya Valtion ei tarvitse alistua talouden voimille, valtio on ennenkin niitä kyennyt suitsimaan ja voi tehdä sen jälleen uudestaan. https://www.facebook.com/notes/tomi-helminen/tasapainotetaanko-valtion-taloutta-vai-tasapainottaako-valtio-taloutta/10151984043295738 Myös muutkin ovat huomanneet sen. Mm. ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty on nostanut nykyisten vallitsevien talousoppien ongelmat pöydälle http://www.hs.fi/kulttuuri/a1399694258566?jako=5548011d5340fec09ef028856eefc1c1&ref=og-url&fb_action_ids=10152476503589742&fb_action_types=og.recommends&fb_source=aggregation&fb_aggregation_id=288381481237582 Vaikka me pohjoismaat saammekin kiitosta sosiaalisesta oikeudenmukaisuudestamme, niin siihen ei pidä tuudittautua. Meilläkin vallitsee poliittisia voimia, jotka pyrkivät muuttamaan maatamme amerikkalaisen voittajat-häviäjät kaltaiseksi yhteiskunnaksi. Juuri kun muu maailma on heräämässä heidän talousjärjestelmänsä sosiaaliseen kestämättömyyteen. Meidän ei tule suinkaan ottaa mallia niiltä, jotka ovat meitä huonompia, vaan olla ylpeitä siitä mitä olemme tehneet hyvin. Meidän tulee olla mukana kehityksessä, joka tekee Suomesta ja koko maailmasta paremman paikan kaikille. Ensisunnuntaina on esimerkiksi eurovaalit, jolloin on hyvä mahdollisuus käyttää poliittista vaikutusvaltaa. Tärkeintä kuitenkin on ne pienet asiat jokapäiväisessä elämässä. Yksi ihminen ei voi muuttaa maailmaa, mutta yksi voi muuttaa monien ihmisten elämää. Ole se muutos, jonka haluat nähdä! <3

Julkaisuvapaa 28.3.2014 NYT SAA RIITTÄÄ! -MIELENOSOITUS KANSAN OIKEUKSIEN PUOLESTA Järjestämme Helsingissä mielenosoituksen perjantaina 25.4.2014, jonka tarkoituksena on tuoda julki kansan tyytymättömyys maan nykyiseen poliittiseen tilaan ja siihen suuntaan, johon se on menossa. Tämä on avoin kutsu kaikille niille ihmisille, jotka kokevat, että hyvinvointivaltiostamme on tullut jotain aivan muuta kuin hyvinvoiva valtio. On tullut aika kertoa päättäjille, että asioihin on tultava muutos. Rahallisen hyödyn tavoittelun ja ihmisten hyvinvoinnin vaalimisen välille on löydettävä tasapaino. Tällä hetkellä vaaka on keikahtanut vahvasti rahallisen hyödyn tavoittelun puoleen.

Mielenosoitus alkaa kello 17 Säätytalolta marssilla, josta jatkamme Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien kautta Eduskuntatalon edustalle. Mukanamme kulkee soundi-auto. Junalla paikalle saapuvat tapaavat rautatieasemalla kello 16:15, josta matka jatkuu yhdessä Säätytalolle. Marssin jälkeen tapahtuvan mielenosoituksen suunniteltu kesto on noin kaksi tuntia. Osallistujat voivat valmistaa itse banderolleja, kylttejä ja lakanoita. Pyrimme pitämään mielenosoituksen ilmapiiriltään yhtenäisenä, väkivallattomana ja jämäkkänä. Yhtenäisyyden pyrimme saavuttamaan pukeutumalla mustaan. Tarkoituksena on ilmoittaa iskulauseiden, musiikin ja hyvän yhteishengen avuin, ettei kaikkea tarvitse tai pidä hyväksyä. Toivomme sitä, ettei mielenosoitukseen osallistuta päihtyneenä. Mielenosoitus on myös poliittisesti sitoutumaton, joten kaikki ovat tervetulleita mukaan. Mielenosoitusta ei ole järjestämässä mikään yksittäinen aate tai ryhmittymä, vaan ihmiset ihmisille. Nyt on aika näyttää, että porukassa on voimaa, ja että isossa porukassa on enemmän voimaa! Tervetuloa! Lisätietoja: Silja Arhinmäki 045 8616 161 silja.arhinmäki@hotmail.fi

AKTIIVINEN RYHMÄ

Kuinka on mahdollista, että subjektiiviset merkitykset muuttuvat objektiivisiksi tosiasioiksi?

Peter L. Berger (1929 - ?) ja Thomas Luckmann (1927 - ?) esittävät kysymykseen vastauksen. Toisinsanoen meidän tulee tarkastella, miten toiminta totunnaistuu eli institutionalisoituu rooleiksi.

Kaikki lähtee siitä, kun henkilöt A ja B kohtaavat. Tässä oletaan, että molemmat ovat jo valmiiksi lähtöisin erilaisesta sosiaalisesta maailmasta. Kohtaamisessa vuorovaikutus käynnistyy nopeasti. A ja B seuraavat toistensa toimintaa ja mukauttavat omaa toimintaansa siihen. A ja B muodostavat siis vuorovaikutuksessa tiettyjä käyttäytymiskaavoja. A ja B määrittelevät esimerkiksi suhteen työn jakoon, seksuaalisuuteen ja tilankäyttöön. He voivat nyt ennakoida toistensa toimintaa, jolloin vuorovaikutuksen ennustettavuus lisääntyy.

Toiminta tehostuu, kun jokaisen asian kohdalla ei tarvitse lähteä alusta selvittelemään asioita. Ongelmia voi syntyä esimerkiksi toisen ruokatottumuksista. Jos ei vaikka tiedä onko toinen henkilö kasvissyöjä, niin joutuu epävarmaan tilanteeseen voiko valmistaa liharuokaa yhteiseksi ateriaksi. Toisen käytöstapojen ja arvomaailman tunteminen auttaa muutenkin toimimaan yhdessä. Toinen esimerkki voisi olla vaikka siitä, että voi luottaa siihen, että suojatien kohdalla voi ylittää tien jäämättä auton alle. Ylipäätään voi ennustaa toisten käyttäytymistä.

Aikanaan A:n ja B:n toiminta totunnaistuu eli institutionalisoituu, mikä säästää molemmilta aikaa ja vaivaa ja tekee vuorovaikutuksesta sujuvampaa. Jos sitten kuvitellaan, että A ja B saavat lapsen muuttuu vuorovaikutus monimutkaisemmaksi. Aiemmin toimintatavat olivat A:n ja B:n keskenään sopimia, mutta nyt he joutuvat legitimoimaan ne kolmannelle henkilölle. Lapsi sosiaalistetaan eli totunnaistetaan tapojen mukaiseen eli institutionalisoituneeseen toimintaan. Legitimointi, eli toiminnan selittäminen ja oikeuttamien täydentävät instituution. Kun yhteisöön syntyy uusia jäseniä, heille pitää perustella vallitsevien toimintatapojen oikeutus.

Aina tietenkään toimintatapojen perustelu ei ole ongelmatonta ja suuressa yhteisössä voi olla monia kilpailevia toimintamalleja. Toimintamalleja voi ilmetä myös eri tasoilla. Esimerkiksi valtion toimintamallit ja yksittäisten perheiden toimintamallit voivat olla hieman erilaisia. Kuitenkin sosiologian pienin tutkittava yksikkö on perhe. Perheitä tarkastelemalla voidaan tehdä havaintoja myös suuremmista ilmiöistä. Perhe käsittelee yhteiskunnallisia ongelmia ja laajempia ilmiöitä, joten perheiden tarkastelu on selkeästi yhteydessä suurempaa vallitsevaan yhteiskuntaan.

Lähteet:
Sosiologia, Kimmo Saaristo, Kimmo Jokinen, WSOY, 2010

http://bambuser.com/v/4187015

Okei kuuntelin juuri puheenvuoron suoran toiminnan puolesta. Poimin samalla asiota luennosta joita haluan kommentoida.

1. Suoran toiminnan käyttäjät haluavat toimia irti (talouden/valtion) realiteeteistä. Vastaus: Tämä kuulostaa lähinnä sellaiselta "dream big" ajatukselta. Unelmointi onkin hyvästä, mutta kun ruvetaan oikeasti muuttamaan asioita niin realiteetit pitää ottaa huomioon. Resurssit eivät tule tyhjästä. Vaikka haluttaisiin siirtyä tuottamaan kaikki resurssit omilla pelloilla ja tuulivoimalla niin pitää ottaa huomioon ne realiteetit ja vaatimukset mitä se vaatii. Kannattaa tutustua Robert Mugabeen joka hänkin halusi toimia ilman realiteettejä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_Mugabe

2. Kritoidaan sitä että asioita ei uskalleta sanoa ääneen. Tämä on kyllä totta ja ikävää. Valtiollisella tasolla pitäisi olla sananvapaus. Toisaalta pitääkö myös esim kansanryhmää vastaan kiihottaminen sallia vai pitääkö kaikesta voida puhua? Toisaalta taas sosiaaliseen kohteliaisuuteen kuuluu ylipäätään tietyt säännöt, ettei kaikesta puhuta kavereille. Saako myös sanoa että tuomitsee suoran väkivaltaisen toiminnan?

3. Toimivassa yhteiskunnassa poliiseja ei näkyisi kaduilla. Tästä herää kysymys että onko siis valtio vastuussa kaikesta rikollisuudesta tai onko kaikki rikollisuus valtion vastaista? Esimerkiksi kun joku hullu käy tuolla kadulla sun kimppuun niin täytyykö meidän syyttää valtiovaltaa? Ja häviäisikö väkivalta jos valtiovaltaa ei olisi?

4. Väkivallaton kansalaistottelemattomuus on jees. Minustakin se on jees. Piti saada tällänen positiivinenkin pointti tänne :)

5. Maailma on kriisissä. Maailma on aina kriisissä. Realistisesti sanottuna ihminen on sen tyylinen olento että se toisaalta sopeutuu vallitsevaan järjestykseen ja toisaalta haluaa aina kehitystä. Toisaalta ihmiset käyvät aina kamppailua aatteista ja määrittelyistä ja sosiaalisista käytännöistä. Maailman kriisiä ei siis voida parantaa millään. Tämä on hyvä muistaa. Ehkä meidän katastrofimedia on ilmentymä siitä ihmisluonnosta ja toisaalta se myös edesauttaa sitä käsitystä, että maailmassa on aina kaikki perseestä.

6. Kun päästään sisään eduskuntaan ainoana radikaalina niin tehtävänä on olla vaan hiljaa. No sehän se demokratian idea onkin että jos olet radikaali, niin sinun mielipiteidesi mukaan ei yhteiskuntaa rakenneta, vaan sen enemmistön mielipiteiden mukaan. Radikaalihan sanana tarkoittaa juuri marginaalisuutta, koska radikaalia ei voi olla ilman sitä tavallista.

7. Asioita pitää kattoa niinkun aikuiset kattoo niin ne radikaalit ajatukset laimenee. Noniin tää on oikeestaa samaa mitä puhuttiin kohdassa yksi. Eli vaikka kuinka ois hienoja ajatuksia: kommunismia, kolmatta valtakuntaa tai islamistista maailmaa niin sun pitää ottaa realiteetit huomioon eikä vaan pakottaa muita sun haluihin.

8. Maailma on mätääntynyt rakkula joka pitää puhkaista. Tämä liittyy taas tohon kohtaan viisi. Eli periaatteessa tää vaan on vielä jyrkemmin sanottu. Toisinsanoen tämä tarkoittaa sitä, että jos omasta mielestä maailmassa on asiat pielessä, niin väkivalta on silloin oikeutettua. Tällä ajattelulla yleensä väkivalta juuri oikeutetaankin. Ihan sama mikä aate, natsismi, kommunismi tai islam niin kaikki on oikeuttaneet väkivaltansa samalla argumentilla, että maailma on mätäpaise joka pitää puhkaista.

9. Inhimilliset valtasuhteet eivät katoa. Tämä tuli vasta vapaissa kommenteissa, mutta minusta tämä oli hyvä uusi pointti. Vaikka valtiolliset valtasuhteet purettaisiin, niin sosiaalisia valtasuhteita inhimillisestä toiminnasta ei voi purkaa.

Hehah, hassu päivä, vasemmistoliitto ja vihreät (joojoo, vihreät ei ole erityisesti vasemmistopuolue) hallitukseen kusettamaan, kääntämään takkia ja heittämään paskaa niskaan! Huvittavaa. Olin mä kieltämättä ehkä hiukan yllättynyt, mutta en kovin.

Tässäkin asiassa on puolensa ja puolensa, kokonaisuuden kannalta uskoisin sen kuitenkin olevan enemmän positiivinen vaikutuksiltaan. Pidän erittäin todennäköisenä että tästä seuraa toisiinsa liittyviä asioita: 1. ainakin vasemmistoliiton, hyvin todennäköisesti myös vihreän liiton, kannatus laskee, 2. monen näissä puolueissa ja niiden nuoriso- sekä naisjärjestöissä toimivan radikaalin vasemmistolaisen, anarkistin ja radikaaliekologin harhakuvitelmat puoluepolitiikan vaikuttavuudesta hälvenevät, 3. Suomen anarkisti- ja autonomiliikkeet kasvavat ainakin hiukan.

Eli JiPPiJAiJEE valtiollinen politiikka, omien aatteiden myyminen sekä ajaton ja ylitsepursuava yhteiskuntaluokkien välinen yhteistyö!