IRC-Galleria

Jep jep, se on lähtö maailmalle nyt. Konferenssireissut ovat muutoin ihan mukavia, mutta voi kun niiden jälkeen väsyttää kovasti. Lähden mielelläni tänään. Harmittaa vain yksi asia: se, että tänne pitää tulla takaisin.. Kaikille tuottoisaa viikkoa!

Kun katson peiliin ja näen tytön tukka pystyssä verkkareissa, ymmärrän ehkä hieman paremmin, miksi herään aamuisin yksin sängystäni. Liian usein toivon, että minua olisi siunattu paksulla ruskealla tukalla, suurilla silmillä ja mallin vartalolla. Harhaanjohtavasti olen aina kuvitellut, että koska minulle ei ole suotu kaunista ulkokuorta, voisin kompensoida tätä puutetta kehittämällä älyllisiä lahjojani. Ansaitsen näin ehkä työyhteisöni hyväksynnän, mutta rakkauselämässä tulen aina jäämään toiseksi muille naisille.

Mitä miehet haluavat naisiltaan? Tähän kysymykseen en itse osaa vastata, mutta epäilen, että minulla ei yhtäkään näistä ominaisuuksista ole..

Näin tänään aamun sarastavan. Se oli sininen ja vihreä ja keltainen. Se oli kylmä ja toivoton, ei lainkaan sellainen kuin sen pitäisi olla. Astuessani ovesta ulos, vedin kaulustani ylöspäin ja huppua päähän. Aamuyön ilma oli kylmä ja pistelevä tarjoten vain pimeän syleilynsä lohdutuksen sijasta. Tänään olisin lohdutusta kaivannut..

Yliopisto on hiljainen aamulla kuuden aikaan. Lukuunottamatta valoja mikään siellä ei muistuta elämän olemassaolosta. Olen yksinäinen ja kuvittelen lämpimät kädet ympärilleni pehmeän äänen kuiskatessa korvaani: kaikki kyllä järjestyy. Kyyneleet tippuvat yksitellen pöydälle. Itken, ihan hiljaa ettei kukaan vaan kuule..

Täysin erillisenä polkuna sitten pohdin tuossa rakastamiani miehiä. Tähän ikään mennessä olen rakastunut kolme kertaa. Herrat A, B ja C ovat olleet hyvinkin erilaisia ja luonnollisesti liittyneet hyvinkin erilaisiin elämänvaiheisiin.

Herra A oli ensirakkauteni. Olin 16-vuotias, ja juuri aloittanut lukion. Jos nyt ystäviltäni kysyttäisiin, kukaan tuskin toteaisi hänen olevan tyyppiäni. Kyseessä ei todellakaan ollut rakkaus ensisilmäyksellä. Samat koulut ja yhteiset luokat oli käyty ala-asteelta lukioon asti. Yhteisolomme oli hyvinkin mukavaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin, että joku todellakin välitti minusta. Herra A oli ihana mies. Ensimmäisen syntymäpäiväni hän unohti, mutta toisena syntymäpäivänäni hän osti minulle tusinan tulipunaisia, suuria ruusuja. Olimme yhdessä puolisentoista vuotta. En oikeastaan osaa sanoa, miksi tuo suhde päättyi.

Herra B olikin sitten jo enemmän nykyistä miesmakuani mukaileva: urheilullinen, fiksu (en siis sano, etteikö herra A olisi myös ollut fiksu, mutta hieman eri tavalla), klassisesti erittäin komea. Tapasin hänet yhteisen tutun kautta. Yökerhossa! Tunsin häneen vetoa heti alusta asti, lähinnä varmaankin hänen komean ulkokuorensa vuoksi. Tutustuimme ja rakastuin. Hän oli lempeä, huumorintajuinen ja rakastava. Hän tuki minua vaikeina aikoina. Vietimme yhdessä viisi vuotta. Suhteemme päättyi, koska en kokenut olevani valmis sitoutumaan loppuelämäkseni. Uskoisin, että ratkaisu oli oikea, koska olen oppinut elämästäni ja itsestäni viimeisen kahden vuoden aikana enemmän kuin ensimmäisten 20 vuoden aikana yhteensä.

Tapasin herra C:n noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Jälleen kerran yökerhossa. Häntä en tuntenut lainkaan eikä meillä ollut yhteisiä ystäviä. Emme vaihtaneet montaakaan sanaa ensimmäisten muutaman kuukauden aikana, mutta hän kiehtoi minua. Klisee tai ei: kun katsoin hänen silmiinsä, näin jotakin. Tuskin vieläkään pystyn selittämään, mitä se jokin oli, mutta sitä todellakin oli. Hän lienee rakastamistani miehistä kaikkein älykkäin, vaikka epäilemättä ihastuin aluksi hänen ulkonäköönsä ja herrasmiesmäisiin tapoihinsa. Suhteemme oli lyhyt, virallisesti kai vain muutaman kuukauden mittainen. Ehkä emme vain olleet sopivia toisillemme? En tiedä.

Vaikka kukin mies on ollut erilainen, tapani rakastaa tuskin on muuttunut. Palavasti, antaumuksella, ehkä jopa hieman sokeasti. Annan itsestäni kaiken. Rakastamani mies on aina haluttu ja voi luottaa minun olevan hänen lähellään, jos hän sitä tarvitsee.

Nyt, semikypsässä 25 vuoden iässä, tiedän, mitä haluan. Hän rakastaa minua sellaisena kuin olen. Vaikka ei ehkä täysin ymmärräkään, yrittää ainakin. Pitää kiinni omista tarpeistaan olematta itsekäs. Voin luottaa häneen, ja tiedän, että hän kestää erimielisyytemme. Hän osaa pyytää anteeksi. Kun olen surullinen, hän halaa ja silittää. Lopuksi: olisin valehtelija, jos väittäisin, ettei ulkonäöllä ole merkitystä. Jos välillämme ei ole fyysistä vetovoimaa, tiedän suhteen epäonnistuvan.

Vaikka edellisen pohjalta voisi harhaanjohtavasti päätellä, en etsi olematonta aarretta sateenkaaren päästä. Hän ei ole täydellinen, mutta hän on todellinen..

Kuumehoureisena sitä miettii mitä erikoisimpia asioita. Tämän päiväkirjamerkinnän inspiroi oikeastaan Cheekin uusi sinkku Mitä tänne jää. Ajatus lähti siitä, mitä oikeastaan itse haluaisin sanoa ja kenelle, jos tietäisin tänään kuolevani. Tiedän pelottavan tarkasti vastauksen tähän kysymykseen. Erilliset jäähyväiskirjeet jättäisin vanhemmilleni, pikkusiskolleni, ystävilleni sekä rakastetulleni. Ehkä askel oikeaan suuntaan olisi sanoa nuo asiat nyt sen sijaan, että odottaisin elämäni viimeisiin hetkiin.

Enempää asioita selittämättä, lähinnä johtuen niiden hyvin henkilökohtaisesta luonteesta, seuraavat ajatukset teille elämäni tärkeimmille ihmisille.

Vanhemmilleni vain yksi asia, pyyntö oikeastaan: apua erinäisiin ongelmiin on maailmassa tarjolla. Hölmöjä ovat vain ne, jotka eivät osaa apua ottaa vastaan. Vaan ehkäpä muistutan siinä suhteessa hieman teitä.

Pikkusiskoani haluaisin kannustaa aina olemaan ylpeä itsestään ja tallustamaan eteenpäin. Akateeminen koulutus ei tee ihmisestä parempaa. Toisaalta voisin pyytää häntä hyvin varovasti hiomaan tapaansa ilmaista asioita. Vaikka voimakkaat mielipiteet ovatkin useimmiten ihmiselle eduksi, ne vaativat myös taakseen pitävät perustelut. Ja ehkä on hyvä jättää varaa myös toisten eriäville mielipiteille..? Personal note muille lukijoille: Minua vuotta nuorempi pikkusiskoni on aikamoinen tänttäränttä. :)

Ystäviltäni haluaisin pyytää anteeksi sitä ulkokuorta, jonka he minusta näkevät. Haluaisin pyytää anteeksi sitä, että he eivät oman toimintani vuoksi tunne minua kovinkaan hyvin.

Rakastettuni tarvitsisi oikeastaan tietää vain yksi asia. Rakastin sinua.

Turhaa sitä konstailemaan. Miksi käyttää teennäisiä korulauseita? Elämän kauneimmat asiat ovat kuitenkin yksinkertaisia.

Näiden ajatusten saattelemana voisin aloittaa ikuisen uneni. Mutta ei syytä huoleen, se päivä ei oo vielä tänään..

Kun maailmassa kaikki menee päin v*ttua, enkö ole yhtä syyllinen kuin muutkin, jos vain katson sivusta? Toisaalta, jos yritän, eikä mikään muutu, yritinkö koskaan? Lopussa huomaan jälleen olevani vain nainen suuressa poikakerhossa, jossa vallanhimosi vetää vertoja vain kyvykkyydellesi tehdä typeriä päätöksiä.

Ettekö vain rakastakin sitä mainosta, jossa kissa venyttelee sohvalla ja toteaa: "Minä en nuku, minä filosofoin."?!

Rehellisyys itsessään on mielenkiintoinen käsite. Rehellisyys voidaan käsittää totuuden puhumisena, selkärankaisuutena ja rehtinä käytöksenä. Vaikka kaikki edellä mainitut määritelmät ovatkin kaikki päteviä ja enemmän tai vähemmän oikeita katsantokannasta riippuen, itse määrittelen rehellisyyden hieman eri tavalla. Arkinen toimintamme, kanssakäymisemme toisten ihmisten kanssa sekä käsityksemme oikeasta ja väärästä ovat normien ja hyvien tapojen määrittelemiä, eivät siis oikeastaan edusta rehellisyyttä millään tavoin. Valehtelu ei ole hyvien tapojen mukaista. Näin ollen siis toden puhuminen, "rehellisyys", on yleisesti hyväksyttävämpää. Voit myös olla rehellinen itsestäsi; antaa siis ihmisille todellisen kuvan itsestäsi sen sijaan, että teeskentelisit olevasi jotakin muuta kuin mitä itse asiassa olet. Mutta kuinka moni meistä oikeastaan on rehellinen itsestään? Yhteisöissä omaksumme tietynlaisia rooleja, joita sitten jokapäiväisessä elämässämme toteutamme. Palaverissa ei ole soveliasta nauraa. Vaikka kuinka tuolla hetkellä naurattaisi, ei se ole sopivaa, joten taas kerran yhteiskunnan säännöt sanelevat käytöksemme.

Seksi ja kyyneleet. Nämä edustavat minulle rehellisyyttä. Niitä hetkiä, kun kaikki muurit sortuvat eikä yhteiskunnan säännöillä ole enää sijaa ihmisen käytöksessä.

Tiedä sitten, onko tämä oikea foorumi puhua seksistä, mutta uhmaampa kuitenkin kaikkia käytössääntöjä ja teen sen. Useat tuskin ymmärtävät, miten seksi ja rehellisyys liittyvät toisiinsa. Heidän kannattaisi sitten ehkä kysyä itseltään: Olenko pidättäytyväinen? Ilmaisenko haluni ja toiveeni, vai vaikenenko siveellisyyden vuoksi? Estojen kariseminen herättää primitiiviset vaistomme. Tuolloin paljastamme eläimellisen luontomme, ja kukin meistä osoittaa hallitsevan luonteenlaatunsa. Oletko dominoiva ja tunnet lähes pakonomaista halua kontrolloida? Vai kenties alistuva tuntien halua omistautua täysin toisen tuottamalle nautinnolle? Mitä tahansa se onkaan, se on rehellistä ja tekee sinusta myös hyvin haavoittuvaisen. Mutta.. olen kaunis, kun olen rehellinen.

Mitä näet itsessäsi, kun kyyneleitä ei enää voi pidätellä ja suolaiset pisarat valuvat poskillasi? Mitä muut näkevät? Useimmat meistähän eivät itke julkisesti. Juuri tämän vuoksi kyyneleet ovat rehellisiä. Niitä ei ole tarkoitettu toisten nähtäväksi. Ne ovat kaikessa raakuudessaan sielumme syvimpiä tuotoksia. Epätoivoa, tuskaa, syyllisyyttä, haavoittuvaisuutta. Näitä näen katsoessani peiliin. Kyyneleet paljastavat kaiken: mitä rakastamme, mikä meihin sattuu, mikä menneisyydessämme tekee meistä sen, mitä olemme. Kyyneleet tekevät minusta kauniin ja avaavat sydämeni maailmalle.

Kun puhutaan rakkaussuhteista, nämä kaksi merkitsevät minulle henkilökohtaisella tasolla niin paljon enemmän kuin se sosiaalinen naamio, jota kukin meistä ympäristön painostuksesta kantaa. Kaikki valheet karisevat. Näihin tunteisiin voi rakentaa jotakin pysyvää. Mutta kuten niin monesti, sinulle nämä saattavat olla vain kuiskauksia yössä vailla syvempää merkitystä.

Meille jokaiselle tulee varmasti aika elämässämme, kun etäisyys ystäviimme kasvaa. Syitä lienee lukemattomia; muutto uudelle paikkakunnalle, uusi parisuhde, tai ehkä vain ne isot myrskyt elämässä, jotka tuntuvat vievän kaiken käytettävissä olevan ajan ja voiman. Kaikesta siitä huolimatta, vain hetki todellisten ystävien seurassa saa useimmiten muistamaan, miksi heidät alunperin tulikaan edes luettua ystäviksi. Vaikka arjen puuhastelut ovat jääneet menneisyyteen heidän kanssaan, et koskaan tunne itseäsi vieraaksi heidän seurassaan. "Heidät minä tunnen". Tavalla tai toisella. Ja miten hyvältä se tuntuukaan huomata, että ne ainutlaatuiset, kauniit ja sanan jokaisessa merkityksessä hyvät luonteenpiirteet säilyvät, vaikka vuodet kuluvat. Antaa toivoa huomata, että jopa tässä maailmassa on pieni pilkahdus valoa.

He ovat avoimia, lämminsydämisiä, huumorintajuisia niin hyvässä kuin huonossa. Heidän seurassaan voi olla rauhallisin mielin. He ovat eloisia ja hymyileviä. Heille minun on helppo hymyillä, koska näen edessäni jotakin, minkä vuoksi elämä ehkä sittenkin on ainutkertaista.

Iso halikiitos Heidille ja Sariannalle eilisestä illasta!

Hieman raskaampia ajatuksia nyt peittääkseni, voisinkin heittää ilmoille taas erään mysteerin. Suihkuverhot. Kukin meistä lienee asiaan jossain määrin tutustunut. Muistatko jonkin lämpöisen suihkuhetken, kun suihkuverho alkaakin yllättäen lähestyä ja liimautuu kiinni ihoosi? Minulle käy näin usein. Vaan onko selitys tälle toinen seuraavista:

1) Vesimolekyylin dipoliluonteen vuoksi iholla olevat vesipisarat pyrkivät muodostamaan vetysidoksia suihkuverhon pinnassa olevien vesipisaroiden kanssa.

2) Konvektion sekoittaessa kuumaa ja kylmää ilmamassaa suihkuverho liikkuu tästä syntyneen virtauksen vuoksi.

Itse olen ehkä enemmän vaihtoehdon 2 kannalla, sillä epäilen, että etäisyys ihon pinnasta suihkuverhon pintaan on kuitenkin hieman liikaa mahdollistaakseen vetysidosten muodostumisen. Tai ehkä molemmat ovat vääriä, ja joku teistä tietäisi vastauksen?

Näin unohdin hetkeksi oman elämäni karut realiteetit ja osaltani tuotin maailmaan taas yhden turhan ajatuksen.