IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

PäiväkirjatTiistai 11.08.2009 18:38

Hih, hieman hitaana tajusin juuri, että muita päiväkirjoja voi lukea klikkaamalla välilehteä "päiväkirjat". Vaan hieman pettynyt olin huomatessani, että suurimman osan päiväkirjoista voidaan katsoa kuuluvaksi vaihtoehtoisesti seuraaviin kategorioihin: rasti ruutuun tai "tällainen oli päiväni".

Rasti ruutuun ja elämäni on syväluodattu. Kaikkihan tietävät ettei elämä ole näin yksinkertaista. Mutta liekö se sitten vain helpompaa vastata valmiisiin kysymyksiin kuin avata sielunmaisemaansa omin sanoin? Eikö ihmisillä ole nykyään enää ajatuksia? "Älä mieti liikaa". Lukemattomia kertoja olen joutunut tämän kommentin kohteeksi. Tuskin yllättänee ketään, että useimmiten kyseisen elämääkin suuremman aforismin on heittänyt miessukupuolta edustava henkilö. En syytä teitä putkiaivoistanne, joten jos voisitte antaa minun tippaleipää muistuttavien aivojeni tehdä sen, mikä niiltä luonnostaan sujuu. Ajattelu ei satu päähäni, ei synnytä tarvetta syödä prozacia eikä kasvata maailman entropiaa yhtään sen enempää kuin keskenkasvuisen lapsen kurottelu omiin varpaisiinsa.

Toinen elementaalinen päiväkirjakategoria muistuttaa juurikin sitä funktiota, jota päiväkirja nimensä mukaisesti edustaa. Se on siis PÄIVÄkirja, johon kirjataan ylös päivän tapahtumia. "Tänään oli matikkaa". "Nukuin viime yönä 5 tuntia". Itse henkilökohtaisesti koen, että yksikään ameebasta kehittyneemmät aivot omaava, persoonansa puolesta ainutlaatuinen ystäväni ei haluaisi lukea seuraavaa: "Tänään kirjoitin vaivaiset 1000 sanaa artikkelia Minerals Engineering- lehteen, kävin kahvilla ystäväni kanssa ja odotan edelleen, että miestä muistuttava otus tulisi asentamaan pesukoneeni." Tai ehkä olen väärässä. Ehkä juuri sinä nyt silmät killillään, jokaista sanaa maiskutellen, lisää himoiten luit intensiivisesti edellisen kaksi riviä..? Vaan epäilen.

Erilaisuus on toki rikkaus, ja kaikilla edellä mainituilla päiväkirjoilla on varmasti lukijansa. Jokainen etsii oman tiensä, ja tässä taas pieni pala asfalttia omalleni.

KääpiökulttuuriPerjantai 17.07.2009 07:20

Hieman aiheesta poiketen: Mietitään, että kääpiöt muodostaisivat oman yhteisön. Nuo kääpiöt sitten saisivat toisten kääpiöiden kanssa lapsia. Aikojen saatossa, evoluution avustamana, olisivatko jälkeläiset ennen pitkää esi-isiään lyhyempiä vai pidempiä?

To be continued..Torstai 16.07.2009 16:07

Jatkaakseni edellisestä, kaksikymppisenä naimisiinmenohan oli siis vain esimerkki siitä, miten ympäröivä maailma joskus tekee ratkaisuja, jotka eivät allekirjoittaneen ajatusmaailmaan yksiselitteisesti mahdu. Omassakin tuttavapiirissäni on useita tälläisiä yksilöitä: on sormukset ja talot ja lapsetkin jo. Toivon, että he osoittavat ennakkoasenteeni vääriksi ja selviävät elämän kilpajuoksussa maaliin asti. Erään tutkimuksen mukaan avoliitto jopa heikentää tulevan avioliiton mahdollisuuksia onnistua. Go figure.. *hmm*

Mutta mitä löytyykään sen köydenvedon toisesta päästä? Sinkkuihmiset, niin miehet kuin naisetkin, joille toisten tunteet ovat sekundaarisia. Nuo, jotka hakevat elämäänsä vain huvia, lohdutusta tai satunnaista seksiä. Toisaalta hommahan ajoittain toimii. Silloin, kun nämä synkkien syövereiden mutatoituneet sinkkupeikot löytävät toisensa. Harmikseni olen kuullut enemmän niitä tarinoita, kun hirviön uhriksi on joutunut elämässään vielä toivoa elättelevä, hyväuskoinen hölmö. En luonnollisestikaan pysty tarjoamaan muuta kuin naisnäkökulman. Mutta miksi suhteen laadusta keskustelu on niin vaikeata? Taas kerran viitatakseni erääseen suomi24:n keskusteluun, jossa nainen tiedusteli kanssatovereiltaan, missä vaiheessa mieheltä voi asiasta kysyä. Myönnettäköön, kyseinen nainen oli jo kolmenkympin paremmalla puolella, eikä luonnollisestikaan halunnut tuhlata aikaansa mieheen, jonka kanssa tulevaisuutta ei ole. Mutta missä vaiheessa me nuoremmat naiset luovumme tuosta oikeudesta? En pyydä sinua naimisiin kanssani, en kysy haluatko lapsia! En hae lupausta ikuisuudesta! Mutta en myöskään halua tuhlata aikaani sinuun, jos olet vain leikkimässä kanssani. Joten faktat pöytään, ukko, ja anna minun tehdä päätökseni ennenkuin huomaan olevani ulapalla ilman kellukkeita!

Oma takarajani tosin on vasta tuolla kolmissakympissä, joten vielä viisi vuotta armonaikaa. ;)

Jonkunnäköisissä deittailuohjeissa sanotaan: "Jätä henkinen painolastisi narikkaan". Jos et siihen kykene, et ole valmis uuteen suhteeseen. Mutta vastapuolesi ehkä on. Älä satuta häntä vain oman heikkoutesi takia.

Vaan ihmissuhteitahan on hyvin paljon muitakin kuin vain rakastavaisten välisiä. Yllättävän yleinen ongelma näyttäisi myös syntyvän ystävysten välille. "Ystäväni ovat yhteydessä vain silloin, kun he tarvitsevat jotakin". Ja silmäni pullistuvat päästäni lukiessani vastauksen: "Lakkaa valittamasta". Todellinen ystävyyssuhde omassa pienessä maailmassani on vastavuoroinen. Miten vaikeaa se voi olla kysyä ajoittain: Mitä kuuluu? Millaisella ystävällä ei ole aikaa käydä kahvilla?

Oikeastaan tämä hyvinkin problemaattinen dilemma on jo oma lukunsa itsessään, joten jätän ajatuksen vain ilmaan leijumaan ja odottamaan muusani maailman minulle suomaa inspiraatiota. Kettu kuittaa.
Tänään jutustelin puhelimessa erään vuosikurssikaverin kanssa, jota en vähään aikaan ole nähnytkään. Hänet lukisin yhdeksi niistä ihmisistä, joista pidän kovasti! Miehellä on hyvät ja selkeät mielipiteet ja selkärankaa seisoa niiden takana. Opintojen alussa hän vaikutti hieman laiskanpuoleiselta, mutta osoitti homman edetessä todella ihailtavaa itsekuria ja tavoitteellisuutta. Mutta tarkoitus ei nyt ole ylistää tätä ihmistä maasta taivaaseen, vaikka syytä ehkä olisi, vaan purkaa hieman keskusteluamme ja siitä syntyneitä ajatuksia.

Oikeastaan syvällisin anti tuosta hyvin pintapuolisesta puhelinproosasta oli yksimielinen päätöksemme siitä, miten ihmiset tekevät mitä kummempia asioita. Hän lähinnä ihmetteli työkaveriaan, tuota reilu kaksikymppistä miehen alkua, joka viettää häitään aivan lähiaikoina. Mikä kiire noin nuorella kaverilla on naimisiin? Ideaalitilanteessahan loppuelämä vietetään saman kumppanin kanssa, tässä tapauksessa hänellä ja morsmaikullaan on edessä noin 60 yhteistä vuotta! Ja todennäköisempäähän on, että he eroavat ennen 30 vuoden ikää. Tämä arvio ei siis johdu omasta kyynisyydestäni, vaan on tilastollinen fakta.

Ja nyt tulikin yllättäen kiire mennä! To be continued...

Unelmieni prinssi löytyy kotisohvalta?Keskiviikko 08.07.2009 16:32

Lueskelinpa Suomi24:n keskustelupalstalla juttua, jossa lappeenrantalainen nainen ihmetteli, mistä saada uusi kumppani edellisen pitkän suhteen loputtua. Sanaa "sinkku" hän kauhisteli ja totesi kaipaavansa turvallista olkapäätä. MUTTA, ja nyt päästänkin itse asiaan, baareissa hän ei tykkää käydä ja treffipalstat eivät tunnu hänestä oikealta vaihtoehdolta. Nämähän eivät siis tietenkään ole ainoita vaihtoehtoja tavata naimakelpoisia miehiä, mutta sama passiivinen henki, jonka tunnistan ympäröivässä maailmassa lähes joka päivä, heijastuu myös tästä kirjoituksesta. Vanha sanonta: "kukaan ei sinua kotisohvaltasi tule hakemaan" pitää paikkansa myös tässä tilanteessa. Mistä lähtien maailmassa on haluamansa asiat saanut laittamatta itse tikkuakaan ristiin?

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että etsimällä ei ikinä mitään löydä. Ja liekö nainen kauhuissaan sinkkuudesta vain siksi, että hän on tottunut elämään parisuhteessa? Yhdestä suhteesta tuskin kannattaa hypätä seuraavaan vain siksi, että yksin olo kauhistuttaa. Kun alkuvaikeuksien yli on päässyt, saattaa sinkkuna olemisesta löytyä niitä verrattomiakin puolia. Yksi parhaita puolia sinkkuna olemisessa mielestäni on se, että ystäville on aikaa lähes rajattomasti. Edellyttäen tietysti, että heilläkin olisi omilta parisuhteiltaan aikaa minulle, mutta se onkin jo sitten aivan toinen juttu. Sinkkuna elämän sisältö rakentuu jostakin muusta kuin parisuhteesta, mikä mielestäni on tulevaisuudessa hyvän parisuhteen rakennuspalikka. Viihdyt itsesi kanssa, tunnet itsesi ja osaat olla jotakin muuta kuin vain parisuhteen toinen osapuoli.

Kumpikaan tila itsessään ei ole tavoittelun arvoinen: ei sinkkuus eikä parisuhde. Onnellisuuttahan kaikki kuitenkin vain haluavat, kukin pyrkii siihen omin keinoin. Myönnettäköön, että itsekin monesti valitan, miten Lappeenrannan miehistä ei tunnu olevan mihinkään, mutta en aktiivisesti hae parisuhdetta vain ollakseni onnellinen elämässäni. Mutta en myöskään elä siinä harhaluulossa, että elämäni mies soittaisi ovikelloani, työstäisi yksin suhdettamme muutaman vuoden, kävisi keskustelun naimisiinmenosta ilman minua ja eläisimme onnellisina elämämme loppuun asti. Kaikki tämä vain siksi, että minulla oli unelma ja joku muu toteutti sen? ;)

Koska työn teko on vaan niin kivaaTiistai 07.07.2009 13:23

Rankaisenpa itseäni sitten kotona omasta saamattomuudestani, mutta nyt juuri pH-mittarin herkkyyden määrittäminen ämpärimittakaavassa ei juurikaan kiinnosta. Päästetään siis vähemmän luova alter egoni toteuttamaan itseään ja salaisia haaveitaan.. On aika taas elvyttää vuosia vanha perinne. XD Tällä kertaa kuitenkin vain rastitaan..

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:

[x] Ex-tyttö-tai poikaystävää
[] Viime kesää
[] Rippijuhliani
[x] Kuollutta sukulaistani
[] Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni
[x] Jotain vaatekappaletta joka meni rikki
[] Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
[x] Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni
[] Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa

MINULLA ON/MINÄ OLEN:

[] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[x] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[x] Mesekeskusteluja auki
[x] Meikatut kasvot juuri nyt
[] Ja paljastava tissitoppi päälläni
[] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita (ei vaan puuhamaa-paita :D)
[] Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
[x] Niin hauskoja ja päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[x] ...no ei, olen niin tylsä...
[] ...ja huomaamaton...
[] ...ja pessimistinen!
[x] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[x] ja hän on poika
[] ...ei, vaan tyttö
[] Sipsiä ja karkkia nyt lähettyvilläni
[] Dieetti kesken
[] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[x] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[] Noloja muistoja lapsuudesta
[] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[] Ainakin kaksi lävistystä
[] Poreallas kotona
[] ...ei, vaan jättitrampoliini
[] Sikasiistejä suunnitelmia ensi viikonlopulle (todellaki <3)
[x] Haluaisin tutustua joihinkin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan

Ja sitten voikin ruotia himpan edellä annettuja vastauksia.. :P

Exät ovat aina hieman harmaata aluetta. Tämä tyttö on siitä siunattu, että jokaisen exän kanssa on ollut ihan kivaa. Mutta liekö siihen aina syy, että exät ovat exiä? Kaikille tyttökavereille suosittelen kirjaa "Jätä se! Älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin.", sillä varmasti kaikki löytävät ainakin yhden elämänsä miehen tuosta kirjasta. Miehille puolestaan suosittelen kirjaa "Säännöt". Mitään järkeä tuossa pienessä kirjasessa ei juurikaan ole, mutta loppupeleissä - ei ole miehissäkään! Mutta suurtakin suurempi fontti ja vähäinen sivumäärä tuskin tuottaisi kellekään kaksilahkeiselle ylitsepääsemätöntä haastetta. Kuvia kirjassa ei ole, visuaalisesti stimuloituvat ystäväni. ;)

Vaatteitahan on kiva ostaa, ja kenkiä, ja laukkuja ja mitä niitä nyt onkaan tyttömäisiä tilpehöörejä, mutta voi p*rkele miten ottaakaan päähän, kun jotain hajoaa. Vaan tämähän on vain syy ostaa jotain uutta! <3 Se hyvä puoli sinkkuna olemisessa on, että kukaan ei sinulle napise vaikka ostaisit kauppareissulla kymmenen paria kenkiä ja kaksi uutta kesämekkoa. Mikä lie sitten se looginen, pomminvarma peruste tämän asian muuttumiselle parisuhteessa..? Hmm..

Seuraavan rastin puuttuminen harmittaa minua ehkä kaikkein eniten: Ja paljastava tissitoppi päälläni. Hmph, viime vuonna tämä vielä täyttyi! Toisaalta, työpaikalla asia on hieman kiistanalainen: itse olen sitä mieltä, että naiset voivat näyttää naisilta myös tässä ympäristössä. Vastalauseita miesten suusta tuskin ainakaan tarvitsee odottaa. Vaan hieman paljastavampaa vaatetusta katsotaan myös pahalla, lähinnä vanhempien ja mahdollisesti naispuoleisten ihmisten suunnalta. Nehän ovat vain tissit! Naisilla on ne! Naiset tietävät sen, miehet tietävät sen! Missä siis ongelma? Eletään 2000-lukua ja vaikka naisten määrä alalla on lisääntynyt merkittävästi, tulisi pukeutumisen edelleen korostaa sitä, miten naisten ja miesten välillä ei ole eroja. Hatun nosto ystävillemme kauppatieteilijöille! Asian laatu on ehkä hieman kärjistetty, ja tissipaidat tulisi säästää illanviettoon, kuin myös työpaikalle pukeutua työn vaatimusten mukaisesti, mutta naisten ei tarvitse olla miehiä.

Sipsit ja karkit.. *kuola valuu*. Ja sitten se dieetti. Jokseenkin käpälää muistuttavan luonteenlujuuteni vuoksi en dieetillä ole, vaikka olisi ehkä tarpeen. Enkä nyt puhu laihdustusdieetistä, vaan täydellisestä ruokavalion muutoksesta. Tänään söin töissä aamupalaksi suklaamuffinsin ja join pillimehun! Plääh. Ja uskokaa pois, torin tuoreet porkkanat on paljon paremman makuisia!

Ajatuksen virta olisi lähes loputon, jos näihin ihmistä määritteleviin "rasti ruutuun"- väittämiin paneuduttaisiin perusteellisesti. Kuten niin monesti, Internetin helppous ja bittiavaruuden välitön kasvottomuus viettelivät minut pohtimaan näitä alkeellisia, eksistentiaalisia kysymyksiä ja kuten on havaittavissa.. Olen edelleen täynnä pelkkää höpönhöpöä. ^^

Suukkoja ja haleja ystäville ja pikkusiskolle! :)

UusintaSunnuntai 14.09.2008 08:49

Nyt on hyvä päivittää, kun melkein vuosi sitten raapustanut samaisen testin. :)

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:

[] Ex-tyttö-tai poikaystävää
[x] Viime kesää
[] Rippijuhliani
[x] Kuollutta sukulaistani
[] Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni
[] Jotain vaatekappaletta joka meni rikki
[x] Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
[x] Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni
[] Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa

MINULLA ON/MINÄ OLEN:

[] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[x] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[] Mesekeskusteluja auki
[x] Meikatut kasvot juuri nyt
[x] Ja paljastava tissitoppi päälläni
[] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita (ei vaan puuhamaa-paita :D)
[] Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
[x] Niin hauskoja ja päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[x] ...no ei, olen niin tylsä...
[] ...ja huomaamaton...
[] ...ja pessimistinen!
[x] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[x] ja hän on poika
[] ...ei, vaan tyttö
[] Sipsiä ja karkkia nyt lähettyvilläni
[] Dieetti kesken
[] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[x] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[] Noloja muistoja lapsuudesta
[] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[] Ainakin kaksi lävistystä
[] Poreallas kotona
[] ...ei, vaan jättitrampoliini
[] Sikasiistejä suunnitelmia ensi viikonlopulle (todellaki <3)
[] Haluaisin tutustua joihinkin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan

Oletko koskaan?

Istunut poliisiautossa?
- edelleen ei, pitänee tutustua johkun komeaan poliisiin ja korjata asia

Tullut umpikännissä kotiin aamulla?
- hihihi...

Suudellut jotakuta hetken mielijohteesta?
- todellakin, ei johtanut mihinkään hyvään

Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa?
- ei muutosta tällä rintamalla, en tykkää vanhoista

Kontannut koulun lattialla?
- kyllä! kaikkea yliopistossa oppiikin!

Poiminut sieniä?
- juu

Juossut todella henkesi edestä?
- en vieläkään onneksi

Murtautunut autoon?
- jäänyt tekemättä

Unohtanut jotakin lentokoneeseen?
- en

Pussannut serkkuasi?
- en, tupla-hyi!

Kaatunut kenkien takia?
- nyt kun mietin, niin ehkä joskus todellakin, mutta en viimeisen vuoden aikana

Polskutellut Serenassa?
- joo on tullu käytyä

Uinut vaatteet päällä?
- en

Laulanut mikrofoniin?
- juu, en suosittele karaokea edelleen kellekkään!

Piilotellut jotakuta jätkää?
- lasketaanko seurustelu ilman, että kukaan tietää siitä piilotteluksi?

Itkenyt koulussa?
- voi, tämä on koettu

Kokeillut nuuskaa?
- nojooen, enkä kokeile! ja päätös pitää!

Ollut masentunut?
- todistettavasti

Oksentanut ihmisen päälle?
- noe mut tiiän ihmisii, jotka on. hyi teitä!

Purrut kissaa, kun se on purrut sinua?
- en oo purru, ei oo purru

Haukkunut koiralle?
- en

Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi?
- en onneks

Potenut vauvakuumetta?
- ei oo, mut ehkä joskus tulee

Ollut jonkun jätkän kanssa saunassa?
- useasti, on mukavaa

Kaatunut mopolla?
- en oo en

Liukastunut banaanin kuoreen?
- en

Pessyt ikkunoita ?
- joo se on tehty

Maistanut mustekalaa ?
- ehkä niit sellassii hassui renkuloit mitä laival on

Ollut ambulanssissa ?
- ei oo onneks ollu tarvetta, yhen kerran ollu lähellä

Kummat on söpömpiä blondit vai brunetet?
- ei väliä tukan värillä, mut tähän asti ne on aina ollu ruskeatukkasia

Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä?
- pidempi kiitos, enemmän kuin koskaan tätä mieltä

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- onko ehkä vastausvaihtoehto?

Rakastatko ketään juuri nyt?
- ystäviä ainakin!

Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
- toiveet on vieläkin korkealla

Ikävöitkö ketään?
- plausible deniability

Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen)
- ---

Oletko mustasukkainen?
- jos olen, niin se on kyllä sen toisen vika!!

Onko sinulla parasta ystävää?
- on toki, montakin :)

Mitä teet v.loppuisin?
- hitto edelleen käyn siellä gigglinissä, vaikka muutosta lupasin viime vuonna!

Oletko hyvä koulussa?
- mikä kysymys?! tottakai!

Lempiaineesi koulussa?
- siis varmaankin peruskoulussa ku aika ykstoikkonen valikoima nykysessä :) no liikunta kai se oli

Mitä kouluaineita vihaat?
- enhä mie mitää. jos vihaa, ei osaa ja jos ei osaa ni voi aina yrittää enemmän

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- saattaa olla

Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
- joo no en harrastais

Onko sinua koskaan petetty?
- no tietoni mukaa ei ja jos on ni enpä siitä haluis tietääkkää

Onko sinulla kuvia ii2:ssa?
- en vieläkää tiiä mikä toi on! :D

Onko sinulla webkamera?
- juup

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
- ihan liian kauan, v. 2004 ->

Onko sinulla vip?
- juu

Kuinka pitkä olet?
- 166, nyt on varma tieto

Mitä vihaat itsessäsi?
- noku joskus on surullinen

Lempieläimesi?
- oi, koira! aina koira!

Mitä eläintä itse muistutat eniten?
- oon kyl vieläkii se mangusti

Lempinumerosi?
- 3, mut 1 tulee vahvana kakkosena

Keneen luotat parhaiten?
- ystäviin luotan

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
- on

Oletko matkustanut laivalla, minne?
- perus: tallinna ja tukholma

Horoskooppisi?
- leijona, ja edelleen hiton ylpeä siitä!

Ei varmaan tyttö oo kauheesti muuttunu vuoden sisällä..

Oli kiva ni tehää.. :)Sunnuntai 21.10.2007 16:56

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:

[x] Ex-tyttö-tai poikaystävää
[x] Viime kesää
[] Rippijuhliani
[x] Kuollutta sukulaistani
[] Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni
[x] Jotain vaatekappaletta joka meni rikki
[x] Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
[x] Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni
[] Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa

MINULLA ON/MINÄ OLEN:

[] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[x] Mesekeskusteluja auki
[] Meikatut kasvot juuri nyt
[] Ja paljastava tissitoppi päälläni
[] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita (ei vaan puuhamaa-paita :D)
[] Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
[x] Niin hauskoja ja päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[x] ...no ei, olen niin tylsä...
[] ...ja huomaamaton...
[] ...ja pessimistinen!
[x] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[] ja hän on poika
[x] ...ei, vaan tyttö
[x] Sipsiä ja karkkia nyt lähettyvilläni
[] Dieetti kesken
[] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[x] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[] Noloja muistoja lapsuudesta
[] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[] Ainakin kaksi lävistystä
[] Poreallas kotona
[] ...ei, vaan jättitrampoliini
[] Sikasiistejä suunnitelmia ensi viikonlopulle (todellaki <3)
[] Haluaisin tutustua joihinkin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan

Oletko koskaan?

Istunut poliisiautossa?
-enpä oo, isin kiltti tyttö :)

Tullut umpikännissä kotiin aamulla?
- pitääkö tunnustaa?

Suudellut jotakuta hetken mielijohteesta?
- hmm, varmaankin

Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa?
- en tykkää vanhoista

Kontannut koulun lattialla?
- en?

Poiminut sieniä?
- juu

Juossut todella henkesi edestä?
- en kyl

Murtautunut autoon?
- juuen

Unohtanut jotakin lentokoneeseen?
- en

Pussannut serkkuasi?
- en, hyi!

Kaatunut kenkien takia?
- hihi, varmaan joskus

Polskutellut Serenassa?
- joo on tullu käytyä

Uinut vaatteet päällä?
- enhä mie, ilman vaatteita.. ;)

Laulanut mikrofoniin?
- juu, en suosittele karaokea kellekkään!

Piilotellut jotakuta jätkää?
- no miten tuonkin nyt sitte ottas..

Itkenyt koulussa?
- en mie kai

Kokeillut nuuskaa?
- nojooen, enkä kokeile!

Ollut masentunut?
- aina joskus..

Oksentanut ihmisen päälle?
- noe

Purrut kissaa, kun se on purrut sinua?
- en oo purru, ei oo purru

Haukkunut koiralle?
- en

Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi?
- en mut joskus tungen leivän jääkaappii ku pitäs laittaa juusto :)

Potenut vauvakuumetta?
- ei oo, eikä tuu.. ainakaa viel piiitkää aikaa.

Ollut jonkun jätkän kanssa saunassa?
- no joh, jos ei tähä ikää mennes ni ei sit ikinä

Kaatunut mopolla?
- en oo en

Liukastunut banaanin kuoreen?
- en

Pessyt ikkunoita ?
- joo se on tehty

Maistanut mustekalaa ?
- ehkä niit sellassii hassui renkuloit mitä laival on

Ollut ambulanssissa ?
- ei oo onneks ollu tarvetta

Kummat on söpömpiä blondit vai brunetet?
- noh noh... tota joo.. ihan sama.

Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä?
- pidempi kiitos

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- iso on yritys mut ei oikee onnistu

Rakastatko ketään juuri nyt?
- juu, ainahan sitä vähintää ystäviä

Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
- toivon mukaa

Ikävöitkö ketään?
- juu..

Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen)
- noh, jääkööt se salaisuudeksi :)

Oletko mustasukkainen?
- en yleensä, joskus tulee moiseen sorruttua

Onko sinulla parasta ystävää?
- on toki, montakin :)

Mitä teet v.loppuisin?
- noh noh, yleensä tullu oltua tuolla gigglinissä kavereitten kanssa, mut jos vastasuudessa yrittäs keksii jotaa muuta

Oletko hyvä koulussa?
- mikä kysymys?! tottakai!

Lempiaineesi koulussa?
- siis varmaankin peruskoulussa ku aika ykstoikkonen valikoima nykysessä :) no liikunta kai se oli

Mitä kouluaineita vihaat?
- enhä mie mitää, jos vihaa, ei osaa ja jos ei osaa ni voi aina yrittää enemmän

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- ei kai sitä heti rakastuta ku ei toista ees tunne, ulkonäköö voi ihastua mut muu tulee sit myöhemmin

Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
- joo no en harrastais

Onko sinua koskaan petetty?
- no tietoni mukaa ei ja jos on ni enpä siitä haluis tietääkkää

Onko sinulla kuvia ii2:ssa?
- juuei, sanokaa höperöksi mut mikä toi on..? :D

Onko sinulla webkamera?
- juup

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
- ihan liian kauan, v. 2004 ->

Onko sinulla vip?
- jepjep

Kuinka pitkä olet?
- 165? koulutettu arvaus

Mitä vihaat itsessäsi?
- oo, vaikea kysymys.. no tuota, vois kai sitä olla vähä varautuneempi ihmisten suhteen, tuottavat aika paljon pettymyksiä

Lempieläimesi?
- oi, koira! aina koira!

Mitä eläintä itse muistutat eniten?
- öö, no siis.. mangustia? oli kivan kuulonen.

Lempinumerosi?
- 3

Keneen luotat parhaiten?
- nyt on luotto aika vähis kyl keneekää mut eiköhän se löydy tuolta ystävät-akselilta jostain se luotetuin

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
- varmaankin

Oletko matkustanut laivalla, minne?
- perus: tallinna ja tukholma

Horoskooppisi?
- leijona, ja ylpeä siitä!

Haaste miulle ja muille!Perjantai 03.03.2006 22:26

Kerron mitkä viisi tavaraa (ei asiat eikä ihmiset) minulle on tärkeimpiä kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Ilmoitan ne viisi henkilöä haasteen lopuksi ja käyn ilmoittamassa haasteesta heidän kommenttilaatikkoonsa.

1. Avaimet
2. Kännykkä
3. Luottokortti
4. Silmälasit
5. Tietokone

Joo-o, aika normi nörtti ku kattoo noita vastauksia! :D

Ja eikun haastamaa

andantea
Zu^vi
DeTect
Jellybird
T-VII
- Vanhemmat »