IRC-Galleria

Jatkaakseni edellisestä, kaksikymppisenä naimisiinmenohan oli siis vain esimerkki siitä, miten ympäröivä maailma joskus tekee ratkaisuja, jotka eivät allekirjoittaneen ajatusmaailmaan yksiselitteisesti mahdu. Omassakin tuttavapiirissäni on useita tälläisiä yksilöitä: on sormukset ja talot ja lapsetkin jo. Toivon, että he osoittavat ennakkoasenteeni vääriksi ja selviävät elämän kilpajuoksussa maaliin asti. Erään tutkimuksen mukaan avoliitto jopa heikentää tulevan avioliiton mahdollisuuksia onnistua. Go figure.. *hmm*

Mutta mitä löytyykään sen köydenvedon toisesta päästä? Sinkkuihmiset, niin miehet kuin naisetkin, joille toisten tunteet ovat sekundaarisia. Nuo, jotka hakevat elämäänsä vain huvia, lohdutusta tai satunnaista seksiä. Toisaalta hommahan ajoittain toimii. Silloin, kun nämä synkkien syövereiden mutatoituneet sinkkupeikot löytävät toisensa. Harmikseni olen kuullut enemmän niitä tarinoita, kun hirviön uhriksi on joutunut elämässään vielä toivoa elättelevä, hyväuskoinen hölmö. En luonnollisestikaan pysty tarjoamaan muuta kuin naisnäkökulman. Mutta miksi suhteen laadusta keskustelu on niin vaikeata? Taas kerran viitatakseni erääseen suomi24:n keskusteluun, jossa nainen tiedusteli kanssatovereiltaan, missä vaiheessa mieheltä voi asiasta kysyä. Myönnettäköön, kyseinen nainen oli jo kolmenkympin paremmalla puolella, eikä luonnollisestikaan halunnut tuhlata aikaansa mieheen, jonka kanssa tulevaisuutta ei ole. Mutta missä vaiheessa me nuoremmat naiset luovumme tuosta oikeudesta? En pyydä sinua naimisiin kanssani, en kysy haluatko lapsia! En hae lupausta ikuisuudesta! Mutta en myöskään halua tuhlata aikaani sinuun, jos olet vain leikkimässä kanssani. Joten faktat pöytään, ukko, ja anna minun tehdä päätökseni ennenkuin huomaan olevani ulapalla ilman kellukkeita!

Oma takarajani tosin on vasta tuolla kolmissakympissä, joten vielä viisi vuotta armonaikaa. ;)

Jonkunnäköisissä deittailuohjeissa sanotaan: "Jätä henkinen painolastisi narikkaan". Jos et siihen kykene, et ole valmis uuteen suhteeseen. Mutta vastapuolesi ehkä on. Älä satuta häntä vain oman heikkoutesi takia.

Vaan ihmissuhteitahan on hyvin paljon muitakin kuin vain rakastavaisten välisiä. Yllättävän yleinen ongelma näyttäisi myös syntyvän ystävysten välille. "Ystäväni ovat yhteydessä vain silloin, kun he tarvitsevat jotakin". Ja silmäni pullistuvat päästäni lukiessani vastauksen: "Lakkaa valittamasta". Todellinen ystävyyssuhde omassa pienessä maailmassani on vastavuoroinen. Miten vaikeaa se voi olla kysyä ajoittain: Mitä kuuluu? Millaisella ystävällä ei ole aikaa käydä kahvilla?

Oikeastaan tämä hyvinkin problemaattinen dilemma on jo oma lukunsa itsessään, joten jätän ajatuksen vain ilmaan leijumaan ja odottamaan muusani maailman minulle suomaa inspiraatiota. Kettu kuittaa.