IRC-Galleria

En minä ollut tullut kotiin
tämä oli vain tieni pää
Yhtymäkohta suuriin
valtateihin

Joiden melun ja saastan
seassa minä voin pahoin

Lihakseni nytkähtelivät
sähkömäisesti paikallaan
Valmiina hyökkäämään
autojen väliin

Liian aikaisessa
olematta kuitenkaan täsmällisiä

Ne olivat vain välähdyksiä
ja iltaisin kuin valomerta
Joskus suljin salaa silmäni
hengitin höyryjä

Liian väsynyt keskittymään
ohituksiin ja peltikolareihin

Mutta ei saa jäädä paikalleen
siitäkin voi saada parkkisakon

Näytät siltä miltä minusta tuntuu
rikkoutuisit puheeni paineessa
- annan vain katseeni kiertää sinussa
eksyä lasiseen olemukseesi

Köyhyyden suutelemat mustelmat
jotka elämä raiskasi ruumiiseesi
Kartoittavat valkean ihosi pintaa
sen läpi on kuultavi luurankosi

Myrkkyiset ajatukset ravintonasi
vaviset utuisessa maailmassasi
Siinä jossa aurinko ei lämmitä
jossa kosketus ei herkistä

Siellä sinun äänesi kaikuu
tyhjyyden mustille onkaloille
Ja olet niin helvetin yksin
etkä päästä ketään sisään

Minulle sinä olet vain hän
jonka ruumiissa tunteeni
saavat elottoman muotonsa

Sanoisin tämän kaiken auringonlaskujen aikaan
kun luonto henkäisee liukuvan auringon alla
pidättelee henkeään pimeyden kylmältä syleilyltä
mutta se hetki olisi vain peilikuva todellisuudesta
jonka säröisen sähköisellä pinnalla liukastelemme

Meillä ei ole paikkaa auringonlaskuissa sillä
totuus on hiljaisuutta hektisten henkäisyjen jälkeen
ja kauneus on kipu raiskatuissa silmissäsi
niiden kosteilta kalvoilta luen lapsieni nimet
anna anteeksi etten suostu olemaan sokea

Kunnes kadotan konditionaalin

Ahti-Hallbergin mielestä ihmiset ovat omituisia
pyrkiessään julkisuuten, niin väärin.

Limsa maksaa Lildissä vähemmän kuin maito.

Tyttö osta viidennetkymmenet korkokengät
ja katkaisee jalkansa.

Kukaan ei tilaa 7 päivää -lehteä, mutta sen levikki on suurin Suomen lehdistä.

Ja kun minäkään en koskaan valita
ja silti elämä on paskaa, epäreilua
mutta on se helvetin hienoa hengittää
- vapaasti

Mitä helvettiä
aamupala pöydästä ei löytynyt mitään
ei syntynyt uutta ruutia, edes oivallusta

Ajatukset ne siellä makoili
haukotteli auringon keltaisessa valossa
notkistelivat selkäänsä kissan tapaan
kovin viipyillen

Esteettistä mutta tyhjää
huokaus peitettynä haukotukseen
tylsyys on väsyä

Ajatus deleteä
kaikesta pitää tehdä niin vitun kaunista
ja saatanan taiteellista
tai hemmetin erityisen erikoista

On niin perkeleen väärin olla normaali
kun sitäkään ei osata määritellä

Vain rehelliset sanat säilyvät
vaikka ne kliseisesti kaikuvat
kansojen kuivuneilta huulilta

Hiljaisuuskin on verhottu sanoihin
raskas esiriippu autiolla näyttämöllä
jonka jokainen loppu on samanlainen

Kaikki me kuolemme

Mutta enää ei ole väliä
koskettaako loihdittu todellisuus
kun tämäkin esitys maksaa

Taputettiin toistamiseen tai ei
valot syttyvät
- yleisö on poissa

Sinä valitsit aina tummimmat
minun harmaista sävyistäni
- sanoit että totuus on kaunista
se sopisi kirkkauteen sateen jälkeen

ja minä olin niin samaa mieltä että se sattui

Siinä yksinkertaisessa totuudessa
kaikki oli niin kaunista
ihastuin maitokahviin kiireessä
ja hetkiin jotka tuntuivat varastetuilta

mutta ne olivat meidän hetkiä, liian meidän

Rakastuin ääneesi
jopa minunkin ajatukseni soivat suussasi
- ja sinun silmilläsi kaikki oli kauniimpaa
enkä koskaan ollut nähnyt niin selkästi

luonasi olin enemmän kotona kuin koskaan

Olet maannut vierelläni monet kerrat
kertonut tarinoitasi
niistä ensimmäiseen minä rakastuin
se kertoi sinusta

ja minä sain kuulla sen

Näitä sanoja ei oltu tarkoitettu kirjoitettavaksi,
ne karkasivat hiipien huokauksien perässä

Milloin minusta tuli ääriviivat
elämäni elämättömälle unelmalle
Milloin halusta tuli hiilenpalasia,
ennen ne tanssivat tulen kajossa
Milloin intohimosta tuli tavoite
lausuttu selitys vastauksen sijasta
Milloin kuljin niin pitkän matkan
että on turha edes katsoa taakse
Milloin minä tulen perille
jos määränpäästä on tullut matka

Näistä sanoista ajatukseni rakensivat vankilansa
jonka ikkunoista katselen totuuttani, sen huuruisille laseille

sormeilen aavistukset haaveistani
kylmyys ne kadottaa

Oi, kunpa antaisin olla onnellinen

Ajatukset

roikkuvat samettiverhojen tapaan
raskaasti, kurkottaen lattiaan

liian lyhyet, katkonaiset

Toivo uinuu peitossa, kismittelee
ja minun varpaani ovat kylmät

Vangitse valo verhoihin,
suodata maisema niihin

Peitä, sulje
kun minä olen alasti, avoinna

Enkä tahdo nähdä

Mies junan lemmikkivaunussa
hieroo silmiään ja haluaa käytäväpaikan

Maisemien filminauha kelautuu verkalleen ikkunassa
Yhä uudelleen

Allergeeni, yliherkkyys
sanoivat terveyskeskuksessa.
Täytyy välttää eläimiä.

Mutta jos on tottunut,
eikä osaa enää itkeä.

Ja kyllä hän tietää että maisemat vaihtuvat katsomattakin