Eilinen meni sekavissa tunnetiloissa. sitä on vaikea selittää mitä on katsella, kun joku joka on perheenjäsen, nukkuu pois... En kupsahtanut pyörtyen, enkä syöksynyt hautakuoppaan, vaikka kävi mielessä ja huutaa. Ei Pera ole poissa, ei voi olla!
Kyynelien vuodatusta, teki pahaa nähdä toistenkin itkemistä. Tämä on vaikeaa. Helpottaa kyllä. ajan kanssa. Nyt tulen itkemään viikkoja, kuukausia ja sitten, kyyneleet loppuvat ja saan rauhan.
Tiedän Peran voivan hyvin, enkelikoira. En ole kristillinen mutta uskon enkeleihin, ne ovat jotain kaunista..
Ilmoitan siis, etten ole tasapainoinen ja vielä enemmän vaaka heilahtaa puolin ja toisin, tässä hetkessä, kunnes tasoittuu.