Näytä mulle mikä on taivas.
Näytä mulle mitä on onni.
Näytä mulle mitä on yksinäisyys.
Mut lupaa mulle.
Et koskaan satuta mua.
Oltiin onnellisia.
Oltiin rakastuneita.
Meil oli ihan oma paratiisi.
Elettiin omaa unelmaa.
Sitte tuli toinen,
ja sä et enää välittäny.
Halusit sen oman paratiisin sen toisen kanssa.
Sanoit näin on parempi.
Ja kaikki mun ympärillä synkkeni.
Sä olit mun valoni,
ja ku lähdit mun ympärille laskeutu pimeä.
näytit mulle, mitä on onni.
näytit mulle, mitä on rakkaus.
näytit mulle, et mäki voin olla onnellinen
ja nyt sanot,et sä lähdet.
ei se onnistu.
jos sä lähdet, mä lähden.
jos sä jäät, mä jään.
oot osa mua, oon osa sua.
jos toinen lähtee,toinen on vaan puolikas.
ethän jätä muo tänne kaikkeen yksin.?
kyynel valuu pitkin poskea,
on kylmä ja pimeä.
Taivaalla loistavat tähdet.
Suljen silmät.
Lämmin.. en tunne enää kipua..
kaikki on hyvin nyt<3 mun on hyvä olla.
odotan teitä ku teidän aika tulee.<3
Oot mun, oon sun.
Sanon et rakastan sua, sä vaan hymyilet.
Sydäntä vihlasee, rakastatko sittenkään takaisin.
Suutelet mua, halaat lujaa.
Sanot ettet päästä koskaan irti.
Uskallanko silti vieläkään luottaa?
Satutat mua. Annan anteeks
Satutat toisen kerran. Annan taas anteeks.
Vaikka satutat, rakastan sua niin paljon,
et oon valmis antaa vaikka mitä anteeks.
Vaikka sen et uhraisin itteni sun puolesta.
kuulen sun äänen, voisin vannoo se olit sä.
Nään sun kasvos ihmisjoukossa, voisin vannoo se olit sä.
Tunnistan sun tuoksus, voisin vannoo se olit sä.
Mut mä tiedän, sä et palaa enää.
Oot paremmassa paikassa, poissa tästä kaikesta pahasta.
sattuu.
sydäntä vihlasee.
Sanoit mulle pahasti.
Nyt mä itken.
Kysyt mikä on.
Vastaan rehellisesti.
Katot muo koiranpentuilme naamallas,
en voi tehä muuta ku antaa anteeks.
Oot vaan jotain niin tärkeetä.
Taas kävi näin.
Mä tiesin sen.
Sä halusit multa jotain mitä en ollu valmis antamaan.
Ja kaikki mitä meil oli päätty siihen.
Miks?
Onks kaikki vaan kiinni siitä, etten antanu sulle?
Taas. Aina vaan.
Muhun sattuu, ei koskaan suhun.
Itken itteni uneen, pilleripurkki vierelläni.
Herään aamulla, se oli taas niin lähellä.
Muistan sun sanat, välitän susta paljon.
Mut ku näin sut toisen kanssa,
ei tuntunu mikään niistä olevan totta.
Sataa lunta.
Katson ulos,
kyynel vierähtää poskelleni.
Tulet viereeni, pyyhit kyyneleen pois.
Pyydät anteeksi pahoja sanoja, Pahoja tekoja.
Mietin voinko antaa.
Käännän pääni kiukkuisesti pois, ja sanon, hanki elämä.
Vastaat mulle siihen itse kyynel silmässä, sä olet mun elämä.
Mietin sua, ootko onnellinen.
Mietin mua, oonko mä onnellinen.
Mietin meitä, oltiinko me onnellisia.
Mietin oisitko sä voinu tehä jotain toisin, olisinko mä.
Ei.. Kyl se kaikki oli sen arvosta. En vaihtais siitä ajasta päivääkään pois.
Unohdus satuttaa.
Sä satutit, muo sattu.
Muistot, on muistoja.
Ne hyvät asiat haluais muistaa aina, mut ne tuppaa unohtuu.
Mut ne pahat haluais unohtaa, mut ne tulee aina muistamaan,
niiden jättäessä sydämeen ikuset jäljet jotka ei koskaan parane.
Näin unta, sä olit siinä.
Suutelin sua, sä suutelit takasin.
Sun lähellä oli lämmin ja turvallista olla.
Heräsin ku aurinko paisto silmiin, oli kylmä.
Olin yksin, se kaikki oli vaan unta.
Sä et ollukkaan enää siinä.
Sun silmät on ku tähdet taivaalla.
Sun hymys on ku kirkas, pilvetön taivas.
Sä oot ku aurinko, mä oon ku kuu.
Ollaan niin erilaisia, mut niin samanlaisia.
Molemmat oman tien kulkioita, ja silti niin riippuvaisia toisistaan.
Mut koskaan ei voida yhdessä olla ja elää.
Sattuu, hymyilen silti.
En halua että tiedät,
En halua että kuulet.
Ettei muo välttämättä oliskaan.
En halua että säkin hylkäät.
Kerroin sulle.
Kerranki kerroin sulle miten asia oikeesti on.
Ja sä käänsit mulle selkäs.
Onko se ystävyyttä?
Sait mut kiinni.
Näit mitä tein itelleni.
Veit mut syrjään ja sanoit etten saa tehä itelleni niin.
Vastasin vaan etten voi sille mitään , et sattuu ja haluun sen loppuvan.
Sä halasit ja sanoit et jos mulle sattuis jotain, et antais itelles koskaan anteeks.
Mä aloin itkee,sä pyyhit mun kyyneleet pois.
Kiitos kun kuuntelit mua sillon, mut nyt vaan on mun aika lähtee.
Pahotin sun mielen. Taas kerran.
En ymmärrä, miks sä jaksat mua,
kun mä aina vaan satutan.
Sanon sulle usein, älä välitä musta,
Ja aina sä vastaat, ei noin ihanasta tytöstä voi olla välittämättä.<3
Aika kuluu,
päivät vierii.
Elämä jatkuu.
Mut mä seison paikallani.
Mikä meni vikaan?
Mitä mä tein väärin?
Miks menetin sut?
Paha olo.
Tekis mieli huutaa.
Paha olo muuttuu vihaksi,
viha muuttuu suruksi.
Suru itkuksi.
Kaikki päätty niin, että itken itseni uneen.
Aamulla kun herään, tyyny on märkä ja naama turvoksissa.
Mietin miksi jokainen aamu on yhä vaikeampi nousta sängystä ylös
ja yrittää elää eteenpäin,
jos kaikki on hyvin ja oon onnellinen?
Miks?
Mitä tein niin väärin, että lähdit pois?
Vai oliko se niin, ettei mikään mun tekemisistä,
ajanu sua pois, vaan minä itse?
Tarviin ruokaa, tarviin vettä, tarviin lämpöö.
Mut ennen kaikkee,
mä tarviin sua, et mä pysyisin hengissä.
On ikävä, vaikka mun pitäs olla onnellinen.
On ikävä, koska ei kukaan oo samanlainen ku sä.
On ikävä, koska kukaan ei voi tulla sun tilalles.
On ikävä, koska tiedän etten saa sua koskaan takasin.
Kertokaa mitä mielt ootte...