IRC-Galleria

AAARGGGHHHHH, (entiset) jalkani. Olkaa kilttejä ja kestäkää vielä kolmisenkymmentä työpäivää.
Tänään oli kymmenen huonetta siivottavana, tosin P auttoi minua parin kanssa kun olen niin perfektionisti ja pölypalleronviilaaja, etten saa mitään tarpeeksi nopeasti valmiiksi. Huomenna pitäisi siivota parisen kymmentä, en ikinä ehdi tehdä niitä tällä asenteella. En tiedä pidänkö vai enkö pidä siivoamisesta. Tavallaan ihan kivaa kun näkee heti työnsä jäljen ja päivät kuluvat suhteellisen nopeasti. Mutta sitten se fyysinen puoli, joka on kuluttavaa jopa viimeisen vuoden aikana tehdystä kuntosalitreenistä huolimatta. Henkilökunta on onneksi rentoa, eikä välitä vaikka jää tuijottamaan suu auki tyhmänä kun ei ymmärrä, eikä osaa pedata, siivota suihkuja, erota rättejä toisistaan, ja kaikki on siitä huolimatta jättebra :D

Ensimmäinen läheltäpiti työtapaturma. P:n moppi kaatui käteeni, jossa oli viinilasi, joka hajosi käteeni ja lattialle. Onneksi oli hanska hipiän suojana, muuten olisi mennyt lasin sisällön mukana myös oma käteni. Tosin hyvin muodollinen sairasloma johonkin väliin voisi olla ihan jees vapaa-ajan kannalta..

Olen niinkin mahtavassa kaupungissa kuin Göteborgissa, ja silti koneella päivittäin, aavistuksen onnetonta sanoisinko :D

Ensimmäinen työpäivä on sitten takana. Mitäkö sanoisin... Hiton raskasta monessa mielessä. Tavallaan alkoi jo hieman kaipaamaan kirpputorin suomaa helppoutta, mutta sitten tajusin ajan vain yrittävän kullata muistoja. Täällä sentään näkee työnsä jäljen ja tuntuu, että tekee oikeasti jotain yleishyödyllistä. Ja luultavasti muutaman viikon jälkeen peruskunto on noussut aika valtavasti, jollen sitten hyydy anemian vuoksi.

Työkaverit ovat suuriltaosin suomalaisia, olimme liiankin stereotyyppisiä suomalaisia istuessamme vain hiljaa paikoillamme ja hymähdellen välillä jotain epämääräistä takaisin muka ymmärtämisen merkiksi. Olisipa rohkeutta käytää ruotsia. Kuulun ymmärtäminen luultavasti petraantuu aika lailla, mutta oma ilmaisu on täysin alkeellista edelleen.

Huomenna pitäisi osata siivota itsenäisesti. Äh, tuntuu, ettei ehdi kokea tarpeeksi Göteborgia kun kaikki aika menee töissä samoin kuin suomessa.

Uskomatonta, että olen ollut täällä vasta kolme päivää, tuntuu paljon pitemmältä ajalta, siis hyvässä mielessä. Kotiinpalu alkaa tuntua aina vain utopistisemmalta ajatukselta, ja leikittelemme P:n kanssa ajatuksella soluttautua tänne pidemmäksi aikaa..

Ensimmäisenä göteborgilaisena iltanani kiertelimme pitkin kaupungin eläviä katuja. Parvekkeen ikkunastamme näkee suoraan mahtavalle Gustaf Adolfin linnakkeelle, minne kiipesimme järkevästi korkokengät jalassa. Siitä, ja muustakin kuljeskelusta, muistona monta äärimmäisen kipeää rakkoa.

Eilen aloitimme Välkommenfestin päivittelemällä, kuinka kaikki paikalle saapuneet huimat viisi ihmistä olivat kaiken lisäksi suomalaisia. Se niistä eksoottisista islantilaisista. Tämän hyvin kansainvälisen ryhmän kanssa kiertelimme pitkin Göteborgia Nordjobbin laatimia kysymyksiä selvittäen. Tehtävät olivat harvinaisen mukavia, mm. oluen nauttiminen terassilla kuului ohjelmaan. Illalla kokoonnuimme paikalliseen puistoon Slotskogenin grillailemaan päivän laukussa hautuneita makkaroita. P:n kanssa olimme vähän vanhoja ja tylsiä emmekä lähtenee efterfesteihin, vaan palailimme asunnollemme kiroten muutaman monimutkaisen ihmissuhteen.

Tänään olimme suunnitelleet menevämme alennusmyynteihin, mutta ehdimme kaupunkiin lähinnä toteamaan, kuinka kaupat sulkeutuivat nenämme edestä. Kotimatka meni ruokaa metsästäessä, vaikeaa leikkiä itsenäistä kun on näihin aikoihin astin ollut kiltti kotityttö, joka vain menee isukin kokoamaan valmiiseen pöytään.

Ruotsi asettaa kyllä kummasti paineita hiusten vaalentamiseen. Naiset ovat uskomattoman upeita, heidän viehko käyntinsä vetoaa myös omaan miehiseen puoleeni. Huominen ensimmäinen työpäivä jännittää, pitää sekä pystyä feikkaamaan työnantajalle, että osaa ruotsia sekä siivota. Apua, 7-eleven työntekijä katsoo meitä häijysti, ehkä olemme istua tapittaneet tässä jo liian kauan..

Tässä sitä nyt vain istutaan göteborgilaisessa nettikahvilassa katsomassa ympäröivää vilskettä ja mietiskelemässä, kuinka sitä oikein tähän pisteeseen päädyttiin. Bussimatka oli pitkä ja puuduttava, ja suorastaan vähäiset yöunet painavat edelleen. Samalle portille lentokentällä eksyi valitettavasti joukko kovaäänisiä sakkolihan palasia, jotka muodostivat lisäksi usean urheilujoukkueen. Sen ikäryhmän mielestä on äärimmäisen hauskaa pitää yläpäästään hirmuista meteliä ja tehostaa sitä vielä kuin laumakäyttäytymistä tehostavalla yhteisnaurunremakalla.

P tuli minua onneksi vastaan Centralstationille, olen kuin eksyssissä harhaileava lapsi. Ruotsin/ englannin kielentaitoni on pahemmassa ruosteessa kuin pelkäsin, osaan kyllä esittää selkeän ja kieliopillisesti suhteellisen hyvin muodostetun lauseen, mutta vastauksesta en ymmärrä yleensä suoraan sanottuna yhtään mitään. Sain kuitenkin ostettua sekä nettiaikaa että uuden puhelinliittymän käyttämällä sekalaista ruotsi/englanti slangiani tehostamalla sitä yksittäisillä suomen kielen ilmauksilla "no voi perkele kun et ymmärrä..."

Kämppämme on odotuksiin nähden suorastaan luksusluokkaa, meillä on käytössämme jopa kolme sänkyä joten eksyneet matkamiehet saaavat varmasti tyyssijan muutamaksi yöksi. Itse kaupunki on aivan ihastuttava, joku päivä täytyy lähteä vain kameran kanssa kiertelemään ja kuvaamaan taloja :) Yksinkertaisen maalaistytön, joka lisäksi omaa onnettoman suuntavaiston, on vain välillä lähes mahdoton tulkita kartalla risteileviä katuja ja paikantaa oma sijaintinsa.

Huomenna onkin jo heti tervetuliaisbileet, viikon päästä Kööpenhamina kutsuu. Seuraavaksi lähdemme P:n kanssa armottomaan laukunmetsästykseen, täällä on aivan liian houkuttelvia kauppoja!

Yksinkertaisen hotellisiivoojan kesän mittainen taisto hygienisemmän Göteborgin puolesta alkakoon. Olemme viimein saapuneet tähän kauan odotettuun, viimeisen suomipäivän kuulaaseen aamuun, jonka valkenemiseen ei ylioppilaskirjoituksiin valmistautuessa ja kirpputorin kassan takana elämän yksipuolisuutta pohdiskellessa jaksanut aina edes uskoa.

Hyvästi jää siis Äänekoski. Tuleva kotini rakentuu vuokraisännän keittiön lattialle, jonne muuten otetaan vieraita vastaan (tilakysymysten vuoksi ehkä jopa samalle patjalle, mikä tosin saattaa karkottaa osan potentiaalisista tulijoista) kunhan työvuorot suovat sen verran myötä sosiaalisille kontakteille.

Tässä virallisessa ilmoituksessa toistaisesta poissaolostani tutuilta kotikulmilta haluan vielä täsmentää, että puhelimella ei minuun saa/kannata ottaa yhteyttä, mutta sähköpostit kulkevat ilmaiseksi ja tottahan toki yritän hankkiutua kesän mittaan koneen äärelle kirjoittamaan kuulumisiani tännekin! Lento takaisin Suomen kamaralle lähtee 16. päivä elokuuta, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Joskus niillä main voisimme kokoontua taas yhteen, B-girls, hilpeiden tuliasjuhlien merkeissä?

Siihen saakka koittakaa pärjäillä ja ottakaa kaikki irti Suomen kesästä! ;-D

Vi ses!

Hälsningar,

Bobo

P.S: Tarvitsisin ihmisten osoitetietoja jossain muodossa postikorttien ja muiden lahjusten varalle!

Elli Aliisa Hakanen muutti tänään lopullisesti maan alle ikuiseen lepoon. Muistotilaisuus oli kyyneltenkin läpi lämmin ja läsnäoleva, pappi näytti ja kuullosti Anssi Kelalta ja oli vieläpä sukua serkun avioliiton kautta. Isovanhettomana käyn kulkuani tästä eteen päin, rauhaa heistä jokaiselle.

Minun veljeni Jan oli kulkuri vaan
kodin hylkäsi hän sekä maansa
kaiken jätti hän sen
oli onnellinen
kun vain soitella sai kitaraansa
kotitölli niin ahdas ja harmaa jo on
sydän täällä raskas ja laulamaton
Minä ymmärrän sen
miten onnellinen
on mun kulkuriveljeni Jan

Minun veljeni Jan
halus tanssia vaan
siellä maantiellä tanssi on työ
siksi lähti hän pois että soitella vois
näin hän selvitti sen sinä yönä
täällä painavat huolet mun askeleita
niiden vuoksi se askel raskas on ain
minä ymmärrän sen
miten onnellinen
on mun kulkuriveljeni Jan

Minun veljeni Jan
iloluontehellan
tytöt hurmasi täällä ja tuolla
vaikka minne se vie veliveitikan tie
hällä ystävä on joka puolla
minä luota en lempeen ja tyttösihin
minut petti mun armaani ainoakin
minä ymmärrän sen
miten onnellinen
on mun kulkuriveljeni Jan

Mutta...

Minun veljeni Jan
palas vihdoinkin vaan
oli vuodet jo uurteita vuolleet
Niinkuin olleet jo ois
kaikki laulunsa pois
jo siellä maailmanmyrskyissä kuolleet
kotitölli se sittenkin turvaisin on
se on ahdas mutta ei rakkaudeton
minä ymmärsin sen
olin onnellinen
Mut ei ollut mun veljeni Jan

Tapio Rautavaara- Kulkuriveljeni Jan

For:
R.I.P Elli Hakanen
28.4.1920-24.6.2009

Rain drain my play away
Sun gun me down and burn me
Nature hates me today
My head distorts reality

Madness just moved into my shadow

Who waltzed me into this
Am I now stuck here forever?
Luck just gave me a kiss
Then lashed me down with a leather strap

Trying to learn to swim without any water

Trying just to begin just when youre in for the slaughter

You will love me as a winner

Shine

Voi Sanna, vaikka tulevaisuus olisi täysin tuuliajolla jälleen yhden potentiaalisen välivuosivaihtoehdon tuhouduttua ja me kaksi eksyneet jonnekin Jyväskylän lähimaastoon Myllynmäelle Pandan suklaatehtaan perään itkien, osaat nauttia elämän tarjoamista pienistä iloista, kuten auton ikkunanpesunesteen haistelusta. <3

Elämäntyöni happamana kirpputorintyöntekijänä sai päätöksensä aika tarkalleen tunti sitten. Taakse jäänyttä elämää ovat sitkeiden teippien repiminen irti vaatteista, ihon pintaan tunkeutuvat nuppineulat sekä epämääräisessä tilassa käydyt keskustelun Riihimäen lasin kehityhistoriasta. Seuraavaksi hakaneulat vaihtuvat lattiarättiin ja Äänekoskelainen hyisevän kylmä halli göteborgilaiseksi hotelliksi. Mutta sitä ennen kaksi autuasta viikkoa täyttä elämää- aion tutustua sinuun, kiireettömyys.

(Meistä taidettiin tykätä Sinikan kanssa, saimme läksiäislahjaksi yhteisen kakun ja molemmat omat auringonkukat kirppuiluun hurahtaneelta asiakkaalta :'D)