olipa kerran elämä
kauan sitten
eilen
nikamat ja taipuvat sääret
kiehnäykset jotkut, joskus olleet..
ja nyt, lapsi
hän katsoo kun luen bukowskia
päässäni valtavat kuulokkeet
tähdet tuijottavat
eivät ketään erityisesti
mutta mitä kuulevat
kuulisivat?
minä voin ajatella tämän
matkalla veeärrän junassa
kolmen ihmisen verran
yön siimeksessä
kuin jossain suojassa
hekin kuvittelevat
tuossa peto-laitteessaan
raiteillaan
lävitsemme jyristelevä tuomiopäivä
kohti ikuista unohdusta
peittojen mutkassa
sotaratsujen selässä
rakastaen, ratsastaen..
heidän rauhallisten sydämiensä peitossa
villissä laukassa
piileskelevää pelkoa
ikuisuutta murskaantumassa tomuksi
ja ennenkaikkea ei mitään
paitsi mikä voi olla