IRC-Galleria

Kun on joskus näitä hetkiä tuolla tallissa että aivot saavat työnteolta rauhan ja nehän pelittää silloin aika oudolla lailla (tää on näitä omituisten otusten kerhojen juttuja siis) niin aikani kuluksi aloin miettiä tarhaamisoppaan kirjoittamista. On tässä näitä vuosien saatossa tullut muutama vietyä ulos, haettua sisälle ja aika usein näin kun on jo rutiinia alkanut tulla, niin onnistuneitakin kertoja. Sit on näitä, kun tuntuu että kolme kun vie ulos yhdeksännettätoista kertaa, niin jotain on pielessä... Kun hevoset kaipaa kohta iltapalaa ja kirjoittaminen vielä vähän hitaanpuoleista, niin tästä tulee jatkosatu ;)

Aloitetaan perusasioista eli...

Tarhassa on sähkövirta ja se antaa kivaa tälliä, jos ei muista vieläkään yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella ettei langasta voi ottaa kiinni. Se virtakahva on keksitty siis tarpeeseen. ;)

Tarhassa on kavioeläimiä enemmän kuin yksi - hevostenhan kuuluu saada olla ryhmänä liikkeellä, niiden hyvinvoinnin takia. Kukaanhan ei koskaan ole tullut kysyneeksi omistajan/hoitajan hyvinvoinnista mitään...

Hevosten vapaudenkaipuu on yleensä suurempi kuin yksi pala leipää...

Vaikka tarha olisi puoli metriä upottava liejuinen uima-allas, niin se on silti hevosten mielestä ikivihreä ääretön preeria sillä hetkellä kun pitäisi töihin lähteä...

Näistä perusteista siis lähdetään liikkeelle, huomioida kannattaa myös se, että vuorokaudessa tunteja on vain kaksikymmentä neljä. Kymmenen karvakorvaa, yksi ihminen... Jotain pielessä tässä laskukaavassa ;)

(poistun ruokkimaan karvakorvani)

Ja takaisin, tämä on siis piitkän pitkä satujuttu, joten uutta ei tule vaan jatkan aina niin kauan kuin tämä tila antaa myöti. Pitäähän sitä kaikkea kokeilla (paitsi paria asiaa, kuten kansantanssia, kaulimia ja liian pieniä pikkuhousuja)... Tuli muuten todistettua taasen, että ihan höpöhöpöjuttuja kirjoitin - superkätevät hiirenloukut sai yhden kuolemaan kai naurusta. Oli näes viisi loukkua pyynnissä tuolla, yksi kuollut hiiri joka EI ollut loukussa ja kaikista oli syötit kadonneet. Superhiirenloukkuni siis tuottavat superhiiriä.

Ja takaisin tarhaamisen ihmeellisyyksiin.

Siis, tavoitehan on aamulla laittaa hyvin ruokitut hevoset ulos tarhaan, jossa voivat jaloitella eli oikoa koipiaan hyvin levätyn yön jälkeen. Ja hengailla siis kavereiden kanssa (tuumailin tuossa, että minusta tulee seuraavassa elämässä puskaratsu - täysylläpito, pienimmätkin naarmut hoidetaan, kuteita löytyy joka lähtöön ja 23h vapaata per päivä ja jos vähä alahuulta lörpättää, niin 24h...). No, tapoja tähän ulosvientiinkin on monta.

Yksi: Hevonen, joka kuvittelee olevansa Milton (nuorille tiedoks, oli melkoinen esteponi - sellainen 160cm:n okseri oli helppoa ylittää) ja siitä hetkestä kun tajuat ettei riimunnaru olekaan vain kiva koriste tallin seinällä, on jo liian myöhäistä. Tämä uusi milton kun hyppää kuviteltuja vesiesteitä (lätäkkö), banketteja (multakokkare), pystyesteitä (oksanpätkä), oksereita (kaksi heinänkortta liian lähellä toisiaan) jne niin korkealle kuin vain voi. Kun itsellä mittaa on noin 162cm, hevosen pää yleensä jo ylempänä tuota, niin tarhaan taluttaminen on mielenkiintoista toiveajattelua että jalat ehtisivät koskettaa maata enemmän kuin sekunnin sadasosan. Mutta, pysyyhän ne tractor pulling traktoritkin radalla vaikka ovatkin keula ilmassa ;) Miltonin jälkeen hieman hengästyneenä ja käsi noin vaaksan verran pidempänä viisastut ja palaat hakemaan seuraavan sekä riimunnarun.

Kaksi: Uusi matador, upea uljas, joka menee piffit ja paffit, laukkapiruetitkin yhdellä kädellä. Ne samaiset esteet miltonille ovat matadorille sitten aihe myös uusiin korkeamman koulun liikkeisiin. Piffi nyt on ihan helppo juttu, saati paffi - mut yhdistelmä capriolelevadepassagepiaff on jo vähän mielenkiintoisempi. Tässä vaiheessa huokaiset että onneksi et ole selässä. Matadorille tosin pienikin "virhe" tarhassa meinaa olla hyvä syy poistua takavasemmalle paremmille laitumille (käytännössä äidin parhaimpien kukkapuskien kimppuun). Mikäli et ole varovainen, milton seuraa matadoria, tosin portin kappaleet matkassa, sillä miltonista poiketen - omasi ei hyppää vaan kuvittelee hyppäävänsä...

Tässä vaiheessa haet leipiä, pyydystät miltonin, viet talliin, otat lisää leipää, pyydystät matadorin ja viet talliin, sammutat tarhasta virran, korjaat aidan, palautat virran ja aloitat alusta.

Tässä vaiheessa hepo yksi on vaihtanut jo roolinsa - on nyt kahlittu mustangi, joka ei ymmärrä että rajoja voi olla maailmassa. Sehän on syntynyt villiksi ja villihevosen kutsu on suuri. Tuloksena katkennut riimu tai riimunnaru ja eiku takasin talliin hakemaan leipää, uusi riimu tai -naru ja metsästämään jo vähän kärsineestä kukkapuskasta uudelleen hevo kii. Nyt onneksi saat sen talutettua tarhaan, jossa narun irroittaminen kirvoittaa hillittömän pukkiloikkakiitopätkän. Onneksi poispäin kukkapuskasta, jotta ehdit sulkea portin (vielä toistaiseksi ihan kahvasta kii laittain).

Juokset vauhdilla, josta satasen pikajuoksijatkin olisivat kateellisia, hakemaan seuraavaa hevosta, jotta mustangisi ei yllättäin muista ettei villihevoset laidunna koskaan yksin ja kokeile uudelleen onko rajat vain rikottaviksi tarkoitetut. Hieman hengästyneenä laitat riimun tyynen rauhallisesti siellä tallissa hyvin viattoman näköiselle hevoselle, joka on tässä välissä ehtinyt kaataa vesiastian sekä jyrsiä juuri uuteen vaihdettuun seinälautaan järkyttävän kolon (olihan se ilman heinää hetken siellä). Saat suuren idean ja suljet hieman huolimattomasti karsinan oven ja lähdet laittamaan riimua kolmannelle - Tosi HevosNainenhan kykenee helposti kuljettamaan itseään hieman suurempia hevosia kaksi kerralla ulos. Samalla sekunnin sadasosalla kun avaat lukon, katoaa edellinen hevonen ovenraosta etkä ehdi edes häntäjouhesta kii napata. Tämä aiheuttaa pienen ketjureaktion, sillä jätit tietysti raolleen myös kolmannen hevosen oven joten sieltä puskee reilu kuusisataakiloinen pienen ponin sielulla varustettu hevonen joka ei aio enää jäädä katsomaan kuinka kaikilla muilla on kivaa.

Jälleen leipävaraston kautta ulos ja katsomaan ovatko tyytyneet oman pihan kukkapuskiin, onko mustangi säilynyt tarhassa vai onko koko lauma kadonnut mitä todennäköisimmin juuri sen naapurin pihamaalle, jossa on ennen hevostesi ilmaantumista maisemiin, aina ollut upein samettinurmikko säntillisen viivasuorilla ja rikkaruohottomilla istutuksilla.

Mikäli kaikki on vielä kotipihalla, houkuttelet jomman kumman puskasta pois ja onnenhymy kasvoillasi lähdet kuljettamaan sitä tarhaa kohden. Huomataksesi vain, ettei mikään näistä kolmesta aio olla hetkeäkään enää yksin - yllättäin laumahenki herää jostain syövereistä ja kuinka ollakaan, niin edessäsi (vielä tarhassa) kuin takanasi alkaa kuulua rummuttavaa laukkaääntä, joka aiheuttaa talutettavalle jopa lipizzahevosten loikkien himmentävää liikehdintää. Sydämen syke alkaa jälleen kiihtyä ja sekunnin sadasosassa on tehtävä ratkaisuja, mikä tuottaisi pienimmät vauriot omalle (tai pahimmassa tapauksessa naapurin) nurmikolle....

Jatkoa tulossa vielä...