IRC-Galleria

Pihaton pihapuoli tuli tänään siivottua, kyllä olikin kertyny sinne melkoinen kasa liejua yms - onneksi on tuo pieni kaivuri olemassa ;)

Mutta mikä onkaan tintin ajatusmaailma? Ei aina voi ymmärtää mitä tuumailee. Välillä kulkee kuin ajatus, kävelee minne pitääkin ja kääntyy pienestä merkistä. Sitten iskee liimakavio ja siinähän koetat siirtää painoa, antaa istunnalla apuja, puristat hellästi jaloilla ja lopputulos on että ratsastaja lykkää/nojaa/heiluu kuin heinämies/puristaa jaloilla naama punaisena eikä tamma liiku siltikään. Kunnes hitaalla hitaalla viiveellä lähtee jälleen liikkeelle (tai kunnes en malta olla antamatta pientä vihjettä :P). Noh... sellaista joskus on elämä =)

Kenttä on jännä tällä hetkellä, osin hiekkaliejua ja osin tosi hyvä - harmi vain että se lieju on uralla ja kun nuo on just oppineet että uralla kuuluu mennä... Nyt sitten pitääkin ratsastajien vähän skarpata että hevoset ei voikaan vaipua koomankaltaiseen "kierrän ympäri kenttää" fiilikseen ;) Josta ne lähtee muuten nopeammin kuin hauki rannasta, kun heräävät. Suosikkiherätyksiä on kaksi - "sapelihammastiikeri" tai naapurit ;)

Pullasta olen ollut jo monta päivää huolissani, kun se ei ole karannut minnekään - olen ehtiny viedä muut jo sisälle ja joutunut hakemaan sen tarhasta sisälle. Mutta tänään kaikki muuttui, pieni poni juoksutti meitä ympäri tilaa ja ponilla oli jälleen se pilke silmäkulmassa. Ehkä hampaiden vaihto lie ajankohtaista (merkit vähän siihen viittais ja ikäkin sopii) ja vie sit voimat pelleilyyn. Mutta jälleen on tuttu pieni poni palannut =)

... on kokeiltuna jos jonkinlaista hiirenloukkua tässä vuosien varrella. Osa on sellaisia, ettei saa millään pysymään syöttiä - laukeaa ennenkuin ehtii ajatellakaan. Osa on sellaisia, että laukeaa näpeille (miten niin on nytkin yksi musta kynsi?). Osa on sellaisia että on niin viimeisen päälle helppo laittaa pyyntiin, mutta ei ne mitään saalista saa - ne kun ei laukea ennenkuin norsu (tai minä) astuu päälle. Ja nyt - noin kymmenen vuoden etsinnän jälkeen löytyi muovinen räpsy, joka on tehokas, helppo ladata ja tappotahti on hurjaa. Paitsi tänä iltana. Pieni hiiripoloinen oli jäänyt (en kyllä käsitä, miten sen tehnyt olikin) takareidestä kii - hengetön tietysti jo oli - mutta pahalta tuntui. Kummallista, että voi surra sitä ettei kuollut kertalaakista, hiiri... huoh...

Tietysti on olemassa nämä "täydelliset" pyytäjät, mutta kaksi niistä ei tule tallille (hm... miksiköhän?). Ja ne kaksi jotka sinne tulee... Toinen ei jää sinne takuulla, pitää olla ovet raollaan ja minun siellä (tosin, on tuo jotain aina välillä saanutkin, kun vain olen jaksanut siellä tallilla olla aamuseitsemästä ilta yhteentoista). Tosin tämä kaveri kyllä häipyy heinäkasaan tai sohvalle tai loimien päälle nukkumaan tästä ajasta noin 99%:n ajaksi, puoli prosenttia menee siihen että vaatii hoitoa. Neljäs teholoukku on sitten ääripää: pomppii lattianrajasta katonrajaan, kulkee ladon kattoristikoilla yhtä ketterästi kuin marakatti viidakossa. Kiipeilee ja pomppii heinäpaaleissa ja saalistaa. Ja saa sitä myös ja äänitehosteet on sitä hurjemmat mitä isompi saalis. Pieni hiirenpoikanenkin saaliina ja mouru joka kaikuu seinistä vielä vartti syönnin jälkeen, niin arvatkaas mitä se on kun saalis onkin ranteen paksuinen myyrä tai rotta? Onneks on nuo radiokuulosuojaimet keksittynä... Tämän kissan ainoa miinus (ja suuri sellainen) on myös se, että kun latsikatsit on pakollista antaa vähintään kerran päivässä, niin nuo paistit on sitten enempivähempi kivoja leluja. Ja kun ne tietysti ovat selviytymisen lähes mestareita (heh - niitä toiseksisijoittuvia, sillä eihän ne muutoin olisi kiinni jääneet) niin arvatkaas kuinka nopeasti ne katovat heinäkasaan (josta juuri olet ottamassa heiniä), harjakoriin (jota et tietysti voi arvata ennenkuin olet ottamassa niitä hyllystä pahaa-aavistamatta) tai milloin nyt missäkin puuhassa satut olemaan???? Kissa on tietysti tässä vaiheessa viaton ilmeeltään ja selvästi naureskelee viikset väpättäin tälle kivalle pikku pilalle.

Tällä viikolla touhutaan ja alku näyttää lupaavalta =)

Paras hetki tänne sitten eli pieni valkoinen on työponi. Se peruuttaa puulaatikon viereen, odottaa että nostetaan laatikko kyytiin ilman että kukaan on ohjissa. Siitä sitten laatikko talon taa ja naps, poni odottaa että laatikko nostetaan sisälle =) Ja kun tätä toistetaan kerrasta toiseen ja aina onnistuu, niin mikäs sen hupaisampaa - kuka väitti että on tylsää hakea puita puuladosta??? Heh... Tämäkin niitä juttuja, että piti odotella kaveria että pystyi kokeilemaan.

...päättyi tänään, nimittäin muuttinäyttelyttäminen, näillänäkymin... Ukkoahan ei enää ole ja seita on valio. Elämä on antanut paljon noiden koirien kanssa puuhatessa, eiväthän ne omia olleet, mutta niin paljon tuli koettua kuin kokea koiraton vain voi. Onnistumiset ja epäonnen hetket, mutta kaikki on ollut antoisaa. Kiva päivä takana =)

Ja jotain onnistuin tänään tekeen, sain pienen ponin takakaviot kuntoon - tekstiviestin avulla tosin, kun piti miettiä niin kovin kauan että alkoi jo tuntua etten voi olla oikeasti oikeassa ;) Villi tunne, jotain taasen onnistui hyvin!

tulee vaikkei sitä nyt ihan niin kovin paljon odottaisikaan - toisaalta tuli sellainen jännä fiilis, että odottaa mitä tulossa on ja riittääkö ratsuravuritaidot ;) Jännä nähdä ;)

Mut hurjantuntuinen oli käydä ajamassa kun hämärä alkoi tulla ja muuttui syksyn täyspimeäksi ihan vaivihkaa yllättäin. Varustauduttiin kyllä, jaloissa oli suojissa pikkuheijastimet, pepun päällä heijastinloimi, turvan päällä heijastava nauha, mulla liivi ja kärryissä vielä vilkkuva punainen valo. Puuttui enää kunnon ajovalot eteenpäin, oli pakko tulla vähä aiemmin pois kun puskatamma halusi mennä koko ajan reippaasti ja mulla alkoi mielikuvitus herätä ja ehdin nähdä meidät molemmat jossain ylitäyttyneessä ojassa kumollaan...

Mutta, tuli kokeiltua sitten pari asiaa - puskatammani on ollu mulla nyt... kolme ja puol vuotta muistaakseni - sen voi valjastaa kärryjen eteen ihan helposti ettei ole kiinni, malttoi odotella että hain hanskat tallista myös. Ihan täydellinen ei vielä ole, pikkuisen liikaa otti askelia kun ohjat otin käteen että olisin voinu suoraan astua kärryille, mutta sallittakoon yksi askel liikaa vielä ;)

Ja toinen eli ajoin kärryt sisälle talliin, hitsit, pikkuisen piti nostaa matkan varrella ku 90 asteen kulma, mutta ne mahtui sisälle! Ainakin puoli senttiä jäi molemmin puolin varaakin ;) Pikkuisen oli mukava purkaa varusteita sisällä kun tuuli ja satoi ulkosalla silleen sopivasti - lakkas heti ku olin purkanut varusteet ja saanu tamman karsinaan takas. Ihan täydellinen vielä siinä ollut, alkoi hetki ennenkuin oli kaikki tehtynä vängätä leipää hakemaan, muttei paha ollu se. Muiden kanssa vielä on sama aaltopituus löytymättä, mutta tintin kanssa on sellainen "me puuhataan, me tehdään" fiilis - ollu jo todella todella kauan ;)

Oli kaveri käymässä, niin kokeiltiin sitten pistää alma kärryjen eteen - aika mainio varsa se on ;) Ensin käytiin kokeilemassa osaako kulkea ilman kärryjä, hallintalaitteet oli vähän paljon hukassa, mutta eihän se nyt meitä hidastanu ja sitten hyppäsin kärryille ja käytiin lenkki... Hurja sellainen eli mitään jännää ei tapahtunut.

Eikä kolmivuotiaskaan keksinyt mitään jännää, peruutti vain katokseen vauhdilla, siinä päivän jännät jutut. Lähden vielä leikkiin vanhempien kanssa, jottei elämä olis tylsää vain ;)

tiedä sit tuleeko minusta sitä ikinä, mutta kovasti yritän. Yksi niin upea onnistumistarina jo on, sitä on niin upea tunne kun näkee ryhdin muuttuvan ja liikkeen paranevan. Kun saisi lisää näitä, toistaiseksi tuntuu että a) ei mitään vaikutusta b) no ehkä vähän c) ei mitään vaikutusta ainakaan positiivisesti d) ei sinnepäinkään... Mutta jospa tämä tästä lähtisi sujumaan, tuppaa vain olemaan tuo maltti vielä hakusalla, ettei kaikkea voi kerralla saada kuntoon.

Eilen kippurassa kontallaan koetin nauramatta harjoitella tosi pienen kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut. Kuvitelkaa lampaanvillaa ja se kerrotaan viidellä eli tosi pitkäksi - sen alta löytyy toki pieni poni, mutta ei sitä kyllä nauramatta voi hieroa. Tässä niin ollutkin mieli maassa yhden toisen ponin takia, että piristi tuo touhu kyllä =)

Sillä muuten saa pyöröpaalin pudotettua sieltä neljännestä kerroksesta - jos uskaltaa vain kiivetä itse ensin sinne ylös laittaan omatekemän virityksen kii.... On niin yksinkertainen vempele, että ei tosikaan - mutta niin vain sieltä paalit on saatu alas ilman tuskaa. Olishan se hienoa omistaa traktori jossa olis paalipihdit, mutta aina ei saa mitä haluaa niin sitten on näitä yksinkertaisempia juttuja elämää helpottamassa. Yksinkertainen on kaunista ja kun toimii, niin mikäs tässä - minkin ja tuon avulla on jo monta paalia saatu alas ;)

on meillä, sellainen nelipyöräinen "tee-se-itse"-mallin pienoistraktori kauhalla tai talikkopihdillä. Noh, osasin sentään vaihtaa kauhan pois (jolla on muuten miljoona käyttötarkoitusta aina vesien viennistä turpeen kuljetukseen ja aitojen teossa kätevääkin kätevämpi) ja siinä touhusin sitten paalinjämät peräkärryn kyytiin. Oli melkoisen kevyen tuntuinen (tämän koneen kun kerran olen kipannu kumoon onneksi ilman vaurioita, niin hieman tullut varovaisuuttakin kehiin). Minkin ainoa miinus on ettei ole hurjan maastokelpoinen eli täytyy miettiä minne ajaa näin saviliukkailla keleillä. Ajatus oli, että vien kuorman hevosille siihen liejukkoon poljettavaksi - saahan sen aina traktorilla sitten pois, mutta nyt ns joutoheinät siihen tehtävään kokeilla. Noh, siis, ajelin minkin peräkärry niin täynnä kuin siihen sai (aika komea kuorma oli kyllä) sinne portille, joka on rinteessä. Pieni info tähän väliin, että minkissä on hienous - pikakiinnitys ja pihdit tietysti aukeaa/sulkeutuu hydraulisesti eli siinä on pari mustaa öljyletkua kii. Ja kun en voinu ajaa sitä sinne tarhaan suoraan, niin peruuttelin sitä hissuksiin porttia kohden ja painoin talikon vähän maahan. Sitten... Naps.. Irtos talikko kiinnikkeestä ja mitäs tehdä, kun ei ole jarruja olemassa? Et yllä irrottamaan letkuja. Et voi hypätä kyydistä irrottamaan, koska koko yhdistelmä on rinteessä. Ilman talikkoa ei yllä etukuormaaja maahan, joten sieltä ei tule jarrua. Alkoi pikkuisen paljon tilanne naurattaa - ei oikein voinu muuta kuin hymyillä ja miettiä että miten tästä pulmasta selvitään rikkomatta konetta tai saamatta aikaan katastrofia. Heh...

olen taasen pari päivää ollut, hyvää oli paljon, oppiakin kaiketi tuli ja jotain viisastumista. Ehkä... Mutta viikon päästä ensimmäinen näyttökoe ja kerrankin oikea ihminen oikealla lailla oikeat sanat sanoi - hieman laski jännitystaso alemmaksi... Pitää sitä nyt vähän jännittää, niin skarppaa, mutta on koettuna sitten näitä liikajännityskohtauksia, jolloin menee kaikki totaalisesti pieleen ja sählää sitten. Täytyy vain uskoa itseensä, joko nää osataan tai ei, mutta jos lakkaan uskomasta että osaan niin sitten se muistin musta-aukko takuulla hyökkää kimppuun ;)