Tässä kohtaa realismin kylmän kova känsäinen koura kaappaa mut korvista kiinni ja pyöräyttää pari kolme kertaa himmelin ympäri kynttilöiden ja kinkunkastikkeiden vaihtaessa lennokkaasti paikkaa. Lentomatka päättyy, kun mätkähdän takaisin tähän maailmaan ja huomaan, miten VÄÄÄÄRIN meinasin asiat ilmaista.
Tuli todistettua nimittäin nyt taas sekin, ettei tämä jouluhuuhaa ketään rauhoita yhtään minnekkään, ainakaan ei tippaakaan epäitsekkäämpään suuntaan. Päätin ottaa viimeinkin härkää sarvista ja suuntasin keskustaan sunnuntai-iltapäivänä tarkoituksenani olla siellä vaikka koko päivä, kunhan kaikki tarvittavat ostokset tämän "rauhanjuhlan" osalta olisi tehty. No, jaksoin kaksikymmentä minuuttia, ennen kuin varaventtiili alkoi viheltää.
Kaikki ihmiset, nuo kaikki "rauhanlähettiläät" viuhtoivat kaupasta kauppaan, hyllyltä hyllylle kuin joku heinäsirkkaparvi. Varpaille tallomista ja vihaisia ohituksia rullaportaissa halvan lahjapaperin perässä. Voipunutta jurottamista kassajonossa, kunnes patakintailla ja pippurimyllyillä paksuksi pakattu paperikassi paukkuen pääsi taas eteenpäin seuraavaan massahysteriamateriaa myyvään markettiin. Toiset ihmiset olivat vain hidasteita. Ja hidasteita oli paljon.
Hirveintä oli huomata, ettei kyseistä noidankehää pääse pakoon, vaan se tekee kaltaisekseen. Tallo tai tule tallotuksi, sanoivat jo muinaiset luolamiehet nuijakauppojen aloittaessa alennusmyynnit. Onneksi olin jo maksanut oppirahani lukion ruokajono/häröpallo -koulutuksessa. Ilman tuota kolmen vuoden hasardikurssia en olisi tässä nyt näpyttämässä, vaan makaisin lahjapaperiin käärittynä sokkarin kirjaosastolla, puristaen kylmässä kädessäni paketointipalvelun jonotusnumeroa 952.
Ihan hirveen näköstä! Ja ottaa päähän! Ja aloitan ensivuoden jouluostosten tekemisen heti tammikuussa!
...Varmaan!