Kauppareissun ja kymmenen piparitaikinapaketin kokoisen budjettileikkauksen jälkeen oltiin valmiita aloittamaan. Tosin nohevat pukin pikku apulaiset ottivat suunnittelu- ja orientoitumisvaiheen hieman tosissaan, sillä varsinainen missio, eli talon rakennus jyrähti käyntiin vasta puolenyön jälkeen. Ottaen huomioon, että kumpikaan inkivääri-insinööreistä ei ollut koskaan tällaista taikinatalotekniikkaa harrastanut, eikä toinen edes tavan pipareita paistanut, oli tekeminen yllättävän kivutonta.
Kunnon kaavat ovat olennainen osa onnistunutta piparkakkutaloa. Niin myös tässä tapauksessa, sillä kaavan virkaa toimitti yksi osa konseptipaperia, seitsemän osaa silmitöntä silmämääräistä taikinalevyn leikkelyä sekä loput osat mittavaa moukan tuuria. Osat valmistuivat ja tunteet kuumenivat välillä kilpaa kaksisataa asteisen uunin kanssa. Hauskin eli raastavin osuus alkoi, kun suoritimme uhrilahjan joulupukille ja tumppasimme 2 desiä sokeria paistinpannulle (kyynel silmässä, sillä sillä hetkellä tiesimme, että kyseisen kasarin pihvinpaistot oli sitä myöten paisteltu).
Tulinen vellova massa kahden tällaisen tunarin ja hieeeman ohjearvoa isompien pipariseinien keskellä lupaa paljon, mutta antaa näköjään yllättävän vähän. Olin pettynyt, kun tuon massiivisen magmamällin ja hikisen seinänhitsausoperaation jäljiltä ainoat tappiot olivat pannu, pullasuti ja ehkä vain pari pientä palovammaa. Missä huuto? Tuska? Pelastuslaitos?
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kahdeksan pakettia taikinaa riitti mainiosti rakentamaan huvilan, josta jopa hannut kertut voivat olla ylpeitä. Sivuseikka on se, ettei koko komistus meinaa sopia edes sohvapäydälle. Nyt olen kyllä niin kurkkua myöten täynnä taikinoita ja taloja, että jätän suosiolla tekeleen tuhoamisen toisten huoleksi.
Huhhuh, mitähän ensi vuonna...
-Ihan Hirveen Näköstä, est.1985-
Ainiin, huomhuom eräs yksityiskohta: mitkä ja kenen jalanjäljet lähtevät savupiipusta ja minne ne päättyvät? Heikkorakenteinen katto, vai isoluinen tonttu :D