IRC-Galleria

Modernin televisioviihteen kirkkain helmi, Big Brother 2008 on nyt sitten vihdoin ja viimein alkanut. Kuten kaikista ohjelmista, myös tästä on vuotanut juonipaljastukset intterweppiin.

Näin se kaikki pähkinänkuoressaan menee (sanoo BigiBedia):

Päivä 13, kello 14:24:
Asukkaat ovat kokoontuneet sohvalle.
-BISSEE! SIIDERII! KEITTOO! RÖÖKII!

Päivä 14, kello 18:45:
Asukkaat ovat kokoontuneet keittiöön.
-Varastohuoneen ovi on nyt auki...
-UUUUIIIIIIÄÄÄÄ!!! BISSEEE! SIIDERII! KIITOS BEEBEE! KIITOS BEEBEE!

Päivä 14, kello 19:00:
Big Brother on järjestänyt asukkaille juhlat Cheryllin nimipäivän kunniaksi
-En mää oo oikeeshti tämmönen, mä oon oikseeshti tsio ujo! WHEÄÄ! NÄYTÄ TISSIT! NÄYTÄ TISSIT! UUIIÄÄÄ!

Päivä 14, kello 23:39:
-Näin tässä aina käy...

Päivä 98, kello 13:15:
Minna on valitellut vatsakipua jo usean tunnin ajan, Marko on entinen painin suomenmestari.

---
Ja Andreas voittaa koko kupletin, koska se ei ota ketään päähän.
Noin.

Edellisestä avautumisesta ja räpäsäälle annetusta whupäässistä vain vaivanen hetki eteenpäin päätti toi taivaallinen tulipääkin näyttäytyä ja tämän suven kenties ainoat kesäpäivät piristivät sopivasti alkulomien loppuosaa. Kummasti siinä sielu lepäs, kun huiski sontikalla vesitippojen sijasta paarmoja ja mäkäräisiä.

Verenimijöistä huolehtimatta, loppuloma vietettiin mökillä sähkövalojen ja juoksevan veden pilaamattomassa meiningissä. Vähän piti citi-inhimillistyneenä kaverina huijata tuossakin pitämällä mukana ledilamppua ja juoksuttamalla vettä ainakin alamäkeen. Ei tarkoita sitä, että otsalampun pettäessä kaaduin vesiämpärit kädessä rapuissa, ei. Kai.

Oli mitä oli, ainakin tulin lomalta rentoutuneenpana takaisin tänne betoniin ja asfalttiin, jossa kaikki ilmavasarasta ihmissuhteisiin toimii ominkäsin tekemisen sijasta nappia rämpyttämällä. Suurimpana osoituksena siitä, että lomasta tuli jossakin syvimmällä sisässään hieman ehkä nautittuakin, pisti töihin ja arkeen palaaminen uituttamaan niin PERKEL*ESTI.

---
Jaaniin. Tätä kirjoitettaessa on kylmä. Ja märkä. Jälleen.

Pikkuhiljaa alkaa rypistää tää yks yhensortin monsuunikausi. Vettä paiskii jo kolmatta päivää putkeen, eikä ne niitä edeltävät niinkutsutut poutapäivät mitään naantalin aurinkoa ole ollut nekään. Mukavasti menee, eli on mennyt lomat tätä päättymätöntä ropinaa kuunnellessa ja sontsaa puistellessa. KIITOSTA VAAN ÄITI LUONTO. Ja haista sinä isä aurinkoinen pitkä...

Jaaha, nyt aiheesta innostuneena taidankin tarjota kuvitteellista kiväärinperää seuraaville vanhan kansan viisauksille, jotka vissiin on suunniteltu just nimenomaan vahvistamaan tämänkaltaista uitutusta.

HUISKISMÄISKIS näille:
1) Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen. - POTKIS
2) Kesä kuivaa, minkä kasteleekin. - P*SKAT! ja NIVUSPOTKIS!
3) Sade tekee luonnolle hyvää. - EI MUN LUONNOLLE! Tuttu resepti: BudSperncer -avariMÄTKIS! korville

Kylpä helpotti. Aurinkoisempia päiviä odotellessa...

Pistetäänpä nyt kerrasta muistiin:

Frisbee + epätasainen nurmikko + vesisade = ERITTÄIN huono ajatus. Tuli tämäkin yksinkertainen yhteenlasku suoritettua ja tuloksena tosiaankin kaksi nyrjähtänyttä rannetta (joilla ei avata nyt edes ketsuppipulloa ilman Geronimon esiinmanaamista!) ja hemmetin kipeä perse.

MOT

VIT

"Että perhana!" Kuului huuto hetekan syövereistä, sinisten ja keltaisten yksisarvisten täplittämän tilkkutäkin alta. Kudelman päälle tippunut käkikello sai kyseisen huudahduksen aikaan. Kuin riivattuna alkoi kappa huojua ja aaltoilla, kun sen alla hyödyttömiä yhdeksäntoista tunnin kauneusuniaan sattuneesta syystä lopettelevan Mikko Huotilan (nimi puppua) yli puolitoistametriset raajat etsivät yksi toisensa jälkeen pakoreittiä päivänvaloon. Viimeisenä ryijyn syövereistä paljastui Mikon karvainen pää. Lievä ilmaisu siihen nähden, että peiton reunalla killui enemmän karvaa kuin päätä. Pöllämystymyksen ja raivon liekehdintä kiilui kyynärän pituisten jouhien keskelle piilotetuista nappisilmistä, kun Mikko etsi edessään avautuvasta huoneesta hänet häikäilemättömästi herättänyttä käkikellomurhaajaa.

Syyllinen löytyi ikkunalaudalta palkintokaktusten takaa. Tirre, karvaisen koljattimme lemmikkikissa kurkki piikkikukkien takaa, josko herätys viimein olisi onnistunut. Vastaus tuli käettömän kellon mäjähdyksenä kasvisten sekaan. Tirre kerkesi karkuun kissamaisen rääkäisyn saattelemana. Mikko tunkkasi kaksi ja puolimetrisen itsensä ylös nitisevästä vuoteesta. Kuin kihtinen honka syysmyrskyssä hän raahusti kohti keittiötä, eli ruusunkukkaisin laatoin koristeltua yksiseinäistä nurkkausta yhdeksäntoistaneliöisen yksiönsä koillisessa siivessä. Matkalla hän ehti havaita, ettei hänen kuukausi sitten alkanut heinänuhansa ollut helpottanut tuumaakaan. Päinvastoin perinteisen räkäisyyden lisäksi häneltä oli lepotauon aikana ilmeisesti lähtenyt kuulo, sillä vaikka yksinkertainen ystävämme kuinka pinnisteli aistejaan, ei hän kuullut tilavassa asunnossaan tutuksi tullutta käkikellon nakutusta.

Jämsän kunnan putkimiehenä vuodesta 1964 toimineen Huotilan kuppi kuohui yli. Ei ihmisten röörejä sopinut käydä sörkkimään sokkona, saati kuurona. Legendaarisen tukosten tutkijan aseman kuntalaisten keskuudessa saavuttanut koljatti ei olisi päässyt urallaan näin korkealle, ellei hänellä olisi ollut apunaan isoisänsä perintöputkipihtejä sekä timantintarkkaa kuuloaan, jolla kuunnella pienimpienkin vikojen syy ja sijainti jokakodin soiroissa. Oli aika näyttää mykistyneitä rumpukalvoja tohtorille ja selvittää syy kertakaikkiseen kuuroutumiseen, ja hakea saikkua.

Mikko soitti työterveyden ajanvarausnumeroon, selvitti ongelmansa ja pyysi saada mahdollisimman pian ajan lääkärille. Pöllämystynyt ajanvaraustenvastaanottohenkilö langan toisessa päässä mykistyi kokonaiseksi hetkeksi, jonka ihmisellä kestää kohauttaa hartioitaan, ja ilmoitti tohtorin olevan vapaa kello 14. Mikko ei ollut uskoa korviaan. "Se hemmetin pillerinpyörittäjä ei olisi vapaa kuin vasta kuuden tunnin päästä!" Turhautuneena paikallisen terveydenhuollon tehottomuuteen putkimies tokaisi puhelimeen etsivänsä ratkaisun korviensa lakkoiluun itse ja pyysi puhelinneitokaista välittämään lääkärille terveiset, että tällä oli

sen pituinen se.

Olin aamulla kaverin kanssa McDonaldsin drivethroughräppänällä odottelemassa että arvon putinki suvaitsisi avautua, eli öö joskus klo 10:00. Saattoi tyttöset ihmetellä luukulla, että siinäpä vasta omistautuneita roskaruokailijoita.

Ja kuitenkin, ei ollu kulunut avauksesta varmasti edes kahtakymmentä sekuntia, niin autossa jo leijui tilauksen epäterveellisen viekoitteleva käry. Pitääkö ne niitä lättyjä levyllä läpi yön, kun niin nopeesti oli Mäcit kääreissä, vai? Hä? No se oli semmosta pikaruokaa sitten. Ja valittu pika -linja jatkuikin sitten loppuun asti.

Seittemän euron nutritiivinen idän pikajuna oli nautittu nopeammin kuin tilattu ja nälkä palasi viimeisen ranskanpotun vielä etsiessä reittiä suusta mahaan. Hepletti kerpele! Ja ihminen maksaa tällaisesta pikatripistä itseinhoon kokonaisen ebubabipizzan verran! Suuria mysteerejä elämässä näköjään riittää.

Tämä täytyy kyllä pohtia loppuun vaikka Quarter Pounderin ääressä, joka on muuten varmasti hämäävin ja harhaanjohtavin tuotteen nimi ikinä. Hemmetin peukaloisen pannulappu...