IRC-Galleria

Pikkuveljet on parhaita, monessakin mielessä. Isoskoni on ainakin taatusti sitä mieltä, että pikkuveli on paras lelu mitä rahalla saa... TOP 3:

3)
Pikkuveli 5v tietysti tietää tuohon ikään mitä "rakastelu" on. Ihan varmasti on tarkka kuva, mistä mokomassa toimituksessa on kyse. Ruokapöydässä keskustelu meni kutakuinkin näin:

Sisko (kuiskaten ja jalkaan potkaisten): "Kysy! Kysy nyt!"
Pikkuveli (vanhempien puoleen kääntyen): "Hei. Ootteko te koskaan rakastellu?"
Vanhemmat (leuat ja lusikat kilpaa kohti lettulautasta tippuen): ....!
Pikkuveli (jatkaen omaan soppaan keskittymistä): "Niin ette varmaan, kun iskällä on noin iso maha..."
Sisko: (nauttii esityksestä).

2)
Miten tehdä perhematkasta autopesuun (harjapesu huomio huomio) mielenkiintoisempi? Kerrotaan pikkuveljelle 5v pieni tarina:

"Kannattaa olla varovainen tuolla autopesussa. Siellä on sellasia pyöriviä noitia ja ne hyökkää auton kimppuun ja koittaa päästä lapsiin käsiks ja vie mennessään jos saa kiinni."

Pesulan ovet sulkeutuvat. Ja sisko... Nauttii esityksestä.

1)
Jälleen tylsä päivä. Sisko ja pikkuveli pelaavat videopelejä. Piristääkseen omaa päiväänsä sisko päättää jälleen jotakin jännää...

Sisko: "Kato miten noi on hauskan näkösiä noi tyypit (osoittaen pelissä heiluvia hintelän näköisiä ihmismäisiä olentoja, joita vissiin oli tarkoitus väistellä tai jotain)"
"Näyttää ihan hinteiltä, eikö näytäkkin?"

Pikkuveli 5v (joka melkein taas tietää, mitä sana tarkoittaa, ajatellen vaan, että ne tyypit näyttää hinteliltä) myöntyy ajatukseen ihaillen siskonsa kekseliäisyyttä. Niin ihaili myös perheen isä, joka kaksikon ohi kävellessään kuuli pikkuveljen ilmoituksen:

"Iskä! Kato miten paljon hinttejä!"

...Siskon nauttiessa esityksestä.

Nojoo, nyt on sitten Jyväskylä voittanut sen perhanan kiekkopytyn. "Pojan," kuten sitä nyt joka hemmetin mediassa turun sanomista tikkuaskiin kutsutaan.. On se hienoo, mainetta ja kunniaa, rahaa ja mammonaa. Hyvä syy juhlia "meidän poikia." Hyvä syy suitsuttaa urheilun ilosanomaa...

...hyvä syy käyttäytyä porukalla kuin idiootit, apinalauma, laivallinen torpeedoja...
(Kyllä, katselin eilen "Urheilu on ihanaa"-juhlia keskustassa koko yön, selvinpäin JII ÄN EE! Suomi on ylpeä lapsistaan...)

"NELJÄÄÄ NOLLAAA; NELJÄÄ NOLLAAA!"
"JYPP HOKITIIM!"
"ÖÄÄÄÄÖÖÖÖÖÖR!!"
"ME VIIÄÄN SUN MAIHARIT!"

:/

Varmasti, jos tuo JYPPIkärpänen olisi päässyt allekirjoittanutta puraisemaan, olisi ääni vellikellossa aivan eri. Mutta asioiden ollessa niin ja näin, MINÄHÄN EN NUPPIANI TURVOKSIIN JONKUN PILIPALIKIEKKOHUUMAN TAKIA VEDÄ!

..tai katsellaan noi MM-kiekot tossa vielä ;)

Nuo hetket syntymästä kuolemaan,
kun silmäluomiin heijastuu.
Saa toiset uskomaan kai jumalaan,
toiset saatanaan tai mihin vaan.
Muttei kuitenkaan tähän maailmaan.

.....

---

Hhe, se joka tän ilman googlee tietää, saa... vitosen :)

Nyt hys hys. On kilpailu kuumimmillaan :D

"Katotaan, kumpi pystyy....."

Ääneen ajattelua ei kielletä ja hipasuista ei pidetä!

Kaikki muistaa, eli minä muistan viimejouluisen joulutorttuhullunmyllyn, johon hetken mielijohteesta ryhdyttiin. Ei riitä opetukseksi se, että sadasta joulutortusta leijonan osa asuttaa pakastintani vieläkin, sillä uunituoreen tonttuilun tuloksena on jälleen enemmän joululeivonnaista kuin taloon mahtuu. Mutta mikäs siinä, pitäähän sitä edes yhtä jouluperinnettä pitää yllä. Olkoon se perinne tänäkin vuonna jauhopäinen tonttuilu.

Kauppareissun ja kymmenen piparitaikinapaketin kokoisen budjettileikkauksen jälkeen oltiin valmiita aloittamaan. Tosin nohevat pukin pikku apulaiset ottivat suunnittelu- ja orientoitumisvaiheen hieman tosissaan, sillä varsinainen missio, eli talon rakennus jyrähti käyntiin vasta puolenyön jälkeen. Ottaen huomioon, että kumpikaan inkivääri-insinööreistä ei ollut koskaan tällaista taikinatalotekniikkaa harrastanut, eikä toinen edes tavan pipareita paistanut, oli tekeminen yllättävän kivutonta.

Kunnon kaavat ovat olennainen osa onnistunutta piparkakkutaloa. Niin myös tässä tapauksessa, sillä kaavan virkaa toimitti yksi osa konseptipaperia, seitsemän osaa silmitöntä silmämääräistä taikinalevyn leikkelyä sekä loput osat mittavaa moukan tuuria. Osat valmistuivat ja tunteet kuumenivat välillä kilpaa kaksisataa asteisen uunin kanssa. Hauskin eli raastavin osuus alkoi, kun suoritimme uhrilahjan joulupukille ja tumppasimme 2 desiä sokeria paistinpannulle (kyynel silmässä, sillä sillä hetkellä tiesimme, että kyseisen kasarin pihvinpaistot oli sitä myöten paisteltu).

Tulinen vellova massa kahden tällaisen tunarin ja hieeeman ohjearvoa isompien pipariseinien keskellä lupaa paljon, mutta antaa näköjään yllättävän vähän. Olin pettynyt, kun tuon massiivisen magmamällin ja hikisen seinänhitsausoperaation jäljiltä ainoat tappiot olivat pannu, pullasuti ja ehkä vain pari pientä palovammaa. Missä huuto? Tuska? Pelastuslaitos?

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kahdeksan pakettia taikinaa riitti mainiosti rakentamaan huvilan, josta jopa hannut kertut voivat olla ylpeitä. Sivuseikka on se, ettei koko komistus meinaa sopia edes sohvapäydälle. Nyt olen kyllä niin kurkkua myöten täynnä taikinoita ja taloja, että jätän suosiolla tekeleen tuhoamisen toisten huoleksi.

Huhhuh, mitähän ensi vuonna...
-Ihan Hirveen Näköstä, est.1985-

---

Ainiin, huomhuom eräs yksityiskohta: mitkä ja kenen jalanjäljet lähtevät savupiipusta ja minne ne päättyvät? Heikkorakenteinen katto, vai isoluinen tonttu :D

Melkein menee avautumiseksi jälleen, mutta kysynpähän vaan, että missä hemmetissä se merkitys täällä näkyy? Tyhjänpanttina pönöttää paikallaan ja yrittää katseen ja ajatuksen voimalla saada tuota sprinttiviisaria ohittamaan tuon pulsuviisarin, yhä uudelleen ja uudelleen.

HEI!

Hurjaa, tein jotakin palkkani eteen juuri! Painoin nappia! NAPPIA ymmärrätkö?! Ai hirveetä, ajatella mikä onni että tuo naurettava näppäin tuli painalluksen tarpeeseen. Johan tässä suorastaan sormenpäissään tuntee, miten kohisten ammattitaito kehittyy. Ylpeyskö se on tämä pörröinen ja titinallemaisella tavalla tajunnanräjäyttävä tunne, mikä rintataskun alla kihelmöi? Jaa ei tällä kertaa. Kännykkähän se. Ja ei edes työpuhelin. Liikaahan se olisikin ollut vaatia, että vielä tuon painajaismaisen painikepandemonian perään pitäisi uudestaan revetä jonnekkin.

Vielä muutama perkeleen helvetin yö muutamine kytkimen klikkauksineen ja uskaltaudun kenties pomon puheille vaatimaan henkilöjohtaiseen palkanosaan bonusta, sillä niin timanttinen työntekijä ja muutenkin kaikin puolin korvaamaton minä hommassani olen. Tähän vavisuttavan vastuun määrään ja dromedaarinkin tukirangan taittavaan työtaakkaan tuupertuisi kuka tahansa tavan tallustaja, mutta onneksi nyt on asialla vanadiiniakin vahvempi virtuoosi.

Ja kilin kulkuset! Totuus löytyy kaurapuurosta ja nyt ei todellakaan tarvitse kaivautua edes voisilmää syvemmälle. Sillä kylmä tosiasia on, että tämän homman pystyisi hoitamaan asteen keskiarvoa akrobaattisempi, kunnolla koulutettu kangasrouskukin. Luultavasti kyseinen ilmestys olisi tämänhetkistä parempi vaihtoehto jopa the Firman promokuviin. Täytyy tosin olla aiheesta shhhiljaa, sillä muuten hurjaa tuntipalkkaani pian nostaakin joku rujonpuoleinen ruskotuhkelo.

---

Huhhuuh, no avautumiseksihan se lipsahti tämäkin niin. Taidan luovuttaa ja vajota näppiksen alle nukkumaan. Teen kellon viisareista varapäreet ja jumitan tuon nappulan jeesusteipillä ja kolmella kynällä pohjaan, niin ei tarvitse siitäkään välittää...

...näin viimeisen työpäivän kunniaksi.

Se on niin ihanaa, kun tulee joulu ja maailma rauhoittuu vastaanottamaan tuon lämpimänpörröisen tuitui -tunnelman, joka kuusenkynttilöiden ja kinkunkastikkeen saattelemana saapuu joka kotiin ja puutarhaan. On se hyvä, että edes kerran vuodessa ihmisellä on hyvä syy olla hyvä toista ihmistä kohtaan...

Tässä kohtaa realismin kylmän kova känsäinen koura kaappaa mut korvista kiinni ja pyöräyttää pari kolme kertaa himmelin ympäri kynttilöiden ja kinkunkastikkeiden vaihtaessa lennokkaasti paikkaa. Lentomatka päättyy, kun mätkähdän takaisin tähän maailmaan ja huomaan, miten VÄÄÄÄRIN meinasin asiat ilmaista.

Tuli todistettua nimittäin nyt taas sekin, ettei tämä jouluhuuhaa ketään rauhoita yhtään minnekkään, ainakaan ei tippaakaan epäitsekkäämpään suuntaan. Päätin ottaa viimeinkin härkää sarvista ja suuntasin keskustaan sunnuntai-iltapäivänä tarkoituksenani olla siellä vaikka koko päivä, kunhan kaikki tarvittavat ostokset tämän "rauhanjuhlan" osalta olisi tehty. No, jaksoin kaksikymmentä minuuttia, ennen kuin varaventtiili alkoi viheltää.

Kaikki ihmiset, nuo kaikki "rauhanlähettiläät" viuhtoivat kaupasta kauppaan, hyllyltä hyllylle kuin joku heinäsirkkaparvi. Varpaille tallomista ja vihaisia ohituksia rullaportaissa halvan lahjapaperin perässä. Voipunutta jurottamista kassajonossa, kunnes patakintailla ja pippurimyllyillä paksuksi pakattu paperikassi paukkuen pääsi taas eteenpäin seuraavaan massahysteriamateriaa myyvään markettiin. Toiset ihmiset olivat vain hidasteita. Ja hidasteita oli paljon.

Hirveintä oli huomata, ettei kyseistä noidankehää pääse pakoon, vaan se tekee kaltaisekseen. Tallo tai tule tallotuksi, sanoivat jo muinaiset luolamiehet nuijakauppojen aloittaessa alennusmyynnit. Onneksi olin jo maksanut oppirahani lukion ruokajono/häröpallo -koulutuksessa. Ilman tuota kolmen vuoden hasardikurssia en olisi tässä nyt näpyttämässä, vaan makaisin lahjapaperiin käärittynä sokkarin kirjaosastolla, puristaen kylmässä kädessäni paketointipalvelun jonotusnumeroa 952.

Ihan hirveen näköstä! Ja ottaa päähän! Ja aloitan ensivuoden jouluostosten tekemisen heti tammikuussa!

...Varmaan!

En edes vaivaudu perustelemaan.

Tulipa taas osoitettua oma erinomaisuus erilaisten asioiden ja esineiden rikkomisessa. Epäkunnostamisen kohteeksi "oho, tää lähti irti" -tyyliin joutui tällä kertaa kummipojan lelut.

Ikääni olennaisesti kuuluvalla mielenkiinnolla tutustuin siis kummipojan Winnie the Pooh-soittorasiaan, eli violettiin nyrkin kokoiseen purkkiin, josta nappia painamalla ponkaisee ylös hinajalla kuorrutettu nallepuh huutaen solvauksia tyyliin "Hei, minä olen Nalle Puh, kuka sinä olet", "Aa bee see dee ee äf kee, plaaplaaplaa jii än ee" ja muita luokittelemattomia hävyttömyyksiä. Räpelsin aikani kyseistä kojetta yrittäen saada sen laulamaan lujempaa sillä menestyksellä, että hunajassa dipattu Puh jäi hokemaan luupilla aakkoslaulun ensimmäistä nuottia äärimmäisen lapsille sopimattomaan sävyyn:

"AAh, AAh, AAh, AAh..."

Yleisön ihmetellessä suut soikeina mikä sai viattoman soittopelin ääntelemään kuin saksalainen sekatyöläinen, minä yritin vaientaa konsertin ravistamalla rakennelmaa rajusti. No, äänet päättyivät, mutta hiljentymisen jälkeen koko värkki päätti olla pukahtamatta sanaakaan suomea, ilmaisten tunteensa kohteliaan sujuvasti RUOTSIKSI:

"Nu ska du leka med mig!" ... ja silleen.

Nu ska du olla ihan hiljaa vaan! Luovutin, pudistin päätäni ja ojensin uuden multikultturellin musiikkirasian kummipojalle, joka saa sitten tulevaisuudessa kiitellä kaksikielisyydestään allekirjoittanutta.

Kieltämättä aika rakentava tapa rikkoa.

Modernin televisioviihteen kirkkain helmi, Big Brother 2008 on nyt sitten vihdoin ja viimein alkanut. Kuten kaikista ohjelmista, myös tästä on vuotanut juonipaljastukset intterweppiin.

Näin se kaikki pähkinänkuoressaan menee (sanoo BigiBedia):

Päivä 13, kello 14:24:
Asukkaat ovat kokoontuneet sohvalle.
-BISSEE! SIIDERII! KEITTOO! RÖÖKII!

Päivä 14, kello 18:45:
Asukkaat ovat kokoontuneet keittiöön.
-Varastohuoneen ovi on nyt auki...
-UUUUIIIIIIÄÄÄÄ!!! BISSEEE! SIIDERII! KIITOS BEEBEE! KIITOS BEEBEE!

Päivä 14, kello 19:00:
Big Brother on järjestänyt asukkaille juhlat Cheryllin nimipäivän kunniaksi
-En mää oo oikeeshti tämmönen, mä oon oikseeshti tsio ujo! WHEÄÄ! NÄYTÄ TISSIT! NÄYTÄ TISSIT! UUIIÄÄÄ!

Päivä 14, kello 23:39:
-Näin tässä aina käy...

Päivä 98, kello 13:15:
Minna on valitellut vatsakipua jo usean tunnin ajan, Marko on entinen painin suomenmestari.

---
Ja Andreas voittaa koko kupletin, koska se ei ota ketään päähän.
Noin.