IRC-Galleria

When the Moon enters in the boiling cave of the Serpent
to feed its insatiable hunger
with the nectar of immortality
again it slowly fade to an end
and the blackness of consciousness occur

There will be no light to come
for the children of the old
again it lead their lives into delusion
to see how we roll in the wheel of confusion

One of us, that is all of us
must enter the stilness of the I
then I see the emptiness of our lives
to rediscover the purity of thy Being
the immeasurable gift is the Eternal Bliss
that is given to us in every moment
by the Supreme Essence
of thy Infinite Self

The gods are showing the way
they also blind us, so we may stay
in a dream like slumber we crawl
like an insect stucked in the web of the great Mother
as a food, to Her children
who slowly eat our minds
and vomit it again to birth

Shining of the Effortless One
in the brilliant sphere of lucidity
that sustain the whole existence
watches our every step
because He Loves Her Creation

When the Eye opens
you see the shadow of this Creation
then the life has a new meaning
to Live in the Beginning.

sykkivät äänet pimeydessä.....kutsuen laululla riemuiten

piina läpi elämien, vihdoinkin sammuu

kun oivallamme sen, mikä ei ole.

hän jota kutsutaan Saatanaksi

esille ilmaantuu....

ei pelottavana, ei kauheana

totaallisen kaunis ja viehättävä

mutta kuitenkin synkkä ja inhottava.

hänen olemuksensa on kuin oksennuksella maalaisi

kauniita muotoja mitkä ovat sisältä pilalla.

hän asuu talossa, talon välissä

talossa, missä ei ole porttia

hän odottaa ja näkee

ohjaa alistumaan häntä kuuntelemaan

siten eksyksissä oleva ei löydä turvaa

ei näe kauneutta eikä koe iloa

surullisena hän kuitenkin etsii kotia.....

rakas ihminen, en sinua tunne

mutta älä jää sinne.....

7 päivän ajan joka yö hiljennyin
jatkoin syvää tarkkailemista
äänen salattua säveltä lähettäen
pyhitetyn liekin edessä.

ajan virta lakkasi olemasta ja vain olin läsnä
hengityksen vaipuessa takaisin tyhjyyteen
sain lahjan minkä kosketusta useat kaihtoavat
havaintoja mitkä eivät olleet ajatusten sotkemia
sillä huomasin ne vierelläni
epätoivoisesti yrittäen saada huomioni kiinnittymään takaisin heihin

läpitunkeva voimakas virtaus sai fyysien kehon tärisemään
täydellisesti antautuen ja ohjaten sen pyhän vuoren uomaan
koin sen tulen kaltaisen kosketuksen nuolevan olemassaolon piirejä
kunnes vaivattomassa täydellisyyden kaltaisessa tilassa
sain yhteyden......

Hänen sointuinen kutsuva läsnäolonsa täytti olemukseni autuudella
syvä tyyneys vallitsi valtakunnassa mitä valaisee silmä ikuinen
kohti ikuisuutta kurkottaen ihanansti rakastaen
Hänen pyhää armoa tavoittelen.

en itseni takia, en siksi että haluan sen yksin
jos voisin antaa sen ansaitsevalle, antaisin sen
jos voisin istuttaa pyhän tavun vilpittömän sieluun
tekisin sen ehdoitta
mutta pyhä vala ja maailmankaikeuden suurenmoinen laki estää sen
onneksi vielä, sillä olen vasta nähnyt sisäänkäynnin
siihen sureen kartanoon, mikä on yksi monesta.......

kutsuin heitä ketkä sitä tietämättään pyysivät
yksi uskaltautui kurkistamaan
toinen ei vielä
kolmas sano että huomenna
tänään odotan yhtä

se hetki on tuleva kun Äiti löytää lapsensa
ja auttaa häntä koskettamaan Isän jalkoja
sen aikaa kun hän itse on kykenevä
kävelemään Itse Isänsä Saleissa
ja silloinkin nöyränä hänen pyhyytensä edessä
sillä mitä hän näkee on vain heijastus peilissä

omistettu rakkaudella Hänelle joka näyttää minulle tien

keskeltä löysin tähden
se koostui lukemattomista nuolista
spiraaleista ja ukkosen kaltaisesta voimasta

sen keskipiste oli olemassa
kuitenkaan ei missään
ilman suuntaa, ilman paikkaa

mikä on se tuolla
mikä ei ole missään?

missä on se täällä
mikä ei ole missään?

koska lakkaan olemasta
kun olemassa ei ole olemassa?

kysymys liikkuu tyhjyyden päällä
tietoisuus sulautuu olemassaoloon
autuus luo maailmaa
ennen aikaa, ennen kuolemaa

pysähdyn, hiljennyn, kuolen ja tyhjennyn.
sen takana loistaa tämä tähti

tuolla kerran, kaukana jossain
olin olemassa, jonain muuna
miksi osasin? miksi tulin?
kun olisin voinut, olla jotain muuta
kerran heräsin, näin itseni peilistä
liinalla ruusuisella pyhin pölyt
peilin kalvon pinnalta
sitten unohdin, että kerran heräsin
ja taas olen vankina
peilini orja.

hetki tämä on aina täällä
miksi eksyä kauemmaksi?
miksi kuiskata menneisyyden satua?
kun hetki tämä loistaa
ja tietoisuuteni kohoaa

kerran kysyin, mikä on elämä?
mistä tulee se virta joka kiihottaa
ja unohdukseen ohjaa?
jos olisi vene ja voimakkaat kädet
airolla ohjaisin itseni takaisin
minne?en nyt muista
mutta sen muistan että se on totta
sieltä voisin katsoa toista
vaikka se ei ole totta
kun taas havahdun
peilikuvani edestä ja muistan
kaikki oli vain unta

näin avaruuden
koin tähtien loisteen
mikä oli koko olemukseni
myriadeja galakseja
tyhjyyttä ja vapautta
mikä pitää ihmisen vielä täällä?
velvollisuus kai
tai sit huono karma :)