Jotain elämää...
helmikuussa uuno espanjaan....maaliskuussa muutto täältä hyvin hyvin HYVIN kauas. Joskus pitää käydä kaukana,jotta näkisi lähelle.
Aikas harva tietää, että oon lähdössä, enkä ajatellut siitä niin meteliä pitää.
Ainakaan ennenkun kaikki on varmaa...vaikkei koskaan mikään ole niin varmaa kuin epävarmuus.
Caro muuttaa tietysti mamman mukana...vaikka "isi" varmaan ikävöikin..? mistä näistä tietää,enkä pidä niin väliksikään.Mahollisuuksia on tullut ja mennyt. Viimeinen reisu yhdessä, sen jälkeen on pakko repiä ittensä irti. Johan tätä on kestänytkin.Eikä mitään ole tapahtunut.
Kai se on sitten tarkoitettu niin, pakko uskoa.
Oikeasti jännää mennä täysin vieraaseen kaupunkiin,uuteen työpaikkaan yms... tuntematta ketään eikä kukaan tunne sua... Pelottavaa =)
Huoh...lumet suli taas...mut me mennään carpan kanssa lenkille...elämässä oo muutakaan.
"Ensin surraan kun elämässä ei ole miestä, sitten surraan kun miehessä ei ole elämää"