IRC-Galleria

Aamu "Vapaushotellissa" oli keskimääräistä parempi: ilmastointi piti huoneen sopivana, ei kylmänä, eikä kuumana. Retki rahanvaihtotoimistoon olikin sitten taas kuin vierailu saunaan. Huh.

Päätimme syödä aamupalan uudessa paikassa ja Binin tullessa hakemaan meitä nostimme rinkat tuktukiin ja hurautimme Shadow of Angkoriin. Saimme huoneen kolmannesta kerroksesta, aulasta johtavan käytävän päässä olevan ranskalaisen parvekkeen vierestä, huoneen ainoa ikkuna antoi käytävään noin metrin päässä parvekkeesta. Siis raitista ilmaa,mutta toisaalta myös meteliä kujalta.

Majoituimme nopeasti, kävimme syömässä aamiaisen ja sovimme Binin kanssa lähtevämme Angkoriin kahdelta. Aamupäivä kului aamiasta ja ruokakauppaa etsiessä. Kahden maissa hyppäsimme Binin kyytiin ja ajoimme Apsara-asemalle,temppelialueen portille, josta voi ostaa pääsylipun.

Osoittautui,että Binin oli ymmärtänyt väärin mitä halusimme tai muuten erehtynyt kellonajoissa, sillä alueelle pääsi yhden päivän lipulla edellispäivänä vasta klo 15.45 jälkeen ja kello oli vasta kaksi. Mikä neuvoksi? Pitkän neuvottelun jälkeen ostimme kolmen päivän liput (40 $). Halusimme viettää alueella ainakin tämän illan ja seuraavan päivän, jolloin olisimme joka tapauksessa joutuneet maksamaan 40$ kahdesta yhden päivän lipusta (kahden päivän lippuja ei myydä) tai odottamaan pari tuntia portilla ja pimeä tuli jo kuuden jälkeen.

Kävimme kumpikin lippukojulla kuvassa ja maksoimme nelikymppisemme. Lippuja rikkaampina jatkoimme matkaa kohti temppelialuetta ja Angkor Vattin temppeliä (Vatt on parhaiten säilynyt suurista temppeleistä ja antanut nimen koko alueelle).

Vatt oli lähes yhtä upea kuin elokuvissa. Samaan aikaan upeampi. Paras kun katsotte kuvia kun saan ne tänne, sanat eivät oikein onnistu kuvaamaan fiilistä, joka oli kun kävelin pylvässaleissa, käytävillä ja kiipesin todella jyrkkiä portaita torneihin ja kivitasanteille. Paluumatkalla keskustemppelistä muutamia satoja metrejä pitkää kivilaatoitettua käytävää takaisin portilla alkoi tuulla ja salamoida. Kohtaus kuin suoraan jostain maailmanloppuleffasta :) Tuli kuitenkin vain pieni sadekuuro.

Jatkoimme tuktukilla kohti Angkor Thomia (useita kilometrejä halkaisijaltaan oleva umpeenkasvanut kaupunkialue, jossa oli useita eriasteisessa kunnossa olevia temppeleitä) ja sen kuuluisina rakennusta, Bayonin temppeliä. Bayon näytti olevan yhtä hyvässä kunnossa kuin Vatt, suuri osa katoista oli paikallaan ja seinät pystyssä, mutta käytännössä se oli romahtamispisteessä. Japanilais-saksalais-Kamputselainen yhteistyöhanke koittaa pelastaa rakennuksen quanon, sateen ja särkyneen sadevesiviemäröintijärjestelmän yhteisvaikutukselta.

Bayonin kuuluisin piirre ovat yli sata valtavaa kasvokuvaa, joita on veistetty sen pylväisiin ja seiniin. Kasvoja on kolmenlaisia. Ketä tai mitä ne esittävät, ei ole tiedossa, mutta teorioita on toki useita. Temppeli itsessään symboloi yhtä buddhalaisuuden myyteistä: Churning of the Sea Milk eli demonijumala Nagan pyörimistä alkumeressä. Loppu myytistä ei tähän sovi, googlatkaa! :)

Tässä vaiheessa Vattin luona alkanut sade oli kiihtynyt kunnon klo 15:sta monsuunisateeksi ja Bayonin sadevesiviemäröinnin heikkoudet tulivat esille. Vettä valui katon halkeamista solkenaan ja keräytyi lattioille. Vartin odottelu ei sadetta vähentänyt, joten vuorossa oli vajaan sadan metrin pikapyrähdys katokselle,jossa kerrottiin suurten opastaulujen muodossa aiemmin mainitusta restaurointiprojektista, kasvoista laadituista teorioista ja muusta Bayoniin liittyvästä. Sadetta jatkui kauan,kuten aiemmista asiantuntevista tiedoistani voi päätellä :)

Lopulta iski kyllästys ja ryntäsimme toiset 100 m myymäläkatoksille ja tilasimme annoksen lihaa ja riisiä. Nam. Syödessä sadekin lopulta päättyi, Bin löytyi eräästä toisesta katoksesta ja suuntasimme tutkimaan Thomin kahta muuta kuuluisaa osaa norsujen ja leprakuninkaan terasseja, jotka sijaitsivat parin sadan metrin päässä.

Terassit olivat sitä, miltä nimi kuulosti: leveitä kiviasiä korokkeita, joilla oli kaiteet. Nimet tulivat terassien sivuihin kaiverretuista korkokuvista. Toisessa norsujonosta ja toisessa joukosta taistelevia sotureita sekä muita hahmoja.

Joka paikassa terassien kaiteina ja muina aitoina näki nagoja (monipäisiä käärmeitä) sekä nagojen vartaloa kannattelevia ihmishahmoja, ensimmäisenä ja viimeisenä hahmona aina nelikasvoinen demoni. Toinen toistuva piirre olivat vahtileijonat sekä apsarat eli enkelit tai hovitanssijattaret.

Terassien jälkeen halusimme jollekin korkealle paikalle katselemaan auringonlaskua ja Bin teki työtä käskettyä. Kiipesimme noin 300 m korkealle hupuille,jonka laella oli monitasanteinen temppeli, josta näimme auringonlaskun, tosin pääosin se oli pilviverhon peitossa. Kävely mäen juurella hämärtyvässä illallassa, viidakon kaskaiden, lintujen ja sammakkojenkin aloittaessa metelinsä oli melkein yhtä mahtava kokemus kuin itse auringonlasku.

Matkalla alas törmäsimme pieneen kerjäläistyttöön, joka oli jo ylöstullessamme istunut tienvieressä. Olimme antaneet hänelle tuhat realia. Kamputsea on todella köyhä :/

Palasimme kaupunkiin öisen puistoalueen läpi tuktukilla. Binillä oli selvästi kiire, kärry huojui ja pomppi päällysteellä puidenrunkojen kiitäessä ohi.

Illallista löysimme vaihteeksi intialaisesta ravintolasta. Ateria oli ensimmäinen, jota saattoi kehua yhtä maukkaaksi kuin Thaimaassa. Mutta intialainenhan nyt on aina hyvää.