IRC-Galleria

Niin, eilen treenit Laaksolla. Enpä edes muista milloin olis viimeks mennyt noin huonosti. Tai siis, milloin olisin itse ratsastanut noin tolkuttoman huonosti. Kyllä sitä vaan on tajuttoman tyhmä, että antaa kahden peräkkäisen maaperäntutkimuskokemuksen vaikuttaa itseensä niin paljon, että rupeaa ratsastamaan hevostaan kauheella paineella edestä. Båå raukka. Se niin kiltisti hyppäis, jos ratsastajan rupukka ei roikkuis ohjissa ja yrittäis täysillä estää sitä laukkaamasta esteelle. Äh. Koska mä oikein opin?

No, sit sain jossain vaiheessa taas hyvästä fiiliksestä kiinni ja sit menikin jo hyvin taas. Mutta tulin sieltä 110-tasolta nyt pois. Harmittavaa, että en ollutkana itse vieläkään valmis. Pikainen käväisy siellä kymppitasolla ja saattoi olla tämän ratsastajan ainoa käväisy siellä. Jos ei pää kestä niin ei se kestä, minkäs teet.

Mutta on tää vaan mahtava laji! Iästä ja kokemuksesta huolimatta jokainen meistä tulee välillä reilusti ja ehkä hieman yllättäenkin alas tasolta, jolla luuli jo tulevansa toimeen. Nöyräksi tekee. Ja hyvä niin. Eihän tää laji kiehtois vuodesta toiseen, jos yhden tason saavutettuaan pysyisi siellä hamaan loppuun saakka. Aina on uutta opittavaa itsestään, omista kyvyistään ja kapasiteetistaan. Ja pitää muistaa ja tiedostaa se, että oma huono fiilis, stressi ja keskittymättömyys vaikuttavat suoraan myös siihen toiseen osapuoleen, hevoseen. Jos ei itse anna parastaan, kuinka voi olettaa, että hevonenkaan antaisi?

On nää hevoseläimet vaan mahtavia. Ja Båå on paras! Toivotaan, että saisin tehtyä sillä hyvät radat viikonloppuna Laaksolla, se on todella ansainnut sen, että ratsastaja menee sillä hyvin.