IRC-Galleria

Bååke pääsi eilen ansaitulle kesälomalle. Oltiin Hyvikäällä aluekisoissa, mentiin 90 ja 100, koska kuskin häntäluuhun ja selkään sattuu. Ja sormeen ja vaikka minne. Sen verran alkaa olla noita sotavammoja viime aikojen tippumisista.

90 alkoi vähän varovaisesti, oikeestaan vasta vitosesteeltä pääsin vauhtiin. Meni nollan ja uusinnassa sit vaan laukkasin vähän eteenpäin ja käänsin suht pienet tiet. Lopputuloksena voitto melkein 2.5 sekunnin turvin. Eka alueluokan voitto! Ja onnistumisesta teki täydellisen se, että Kiku sijoittui Tuutin kanssa ekoissa aluekisoissaan tokaksi. Hyvä Soukka. Hyvä L-ER! Hyvä hepat! Sussu olis ollu toka, jos ei olis tiputtanut uusinnassa yhtä pystyä, joten kolmoisvoitto oli todella lähellä.

100cm alkoi hyvin, jatkui hyvin ja meni hyvin. Harmittavaa kyllä niin yks pystyeste tippui. Tilastopudotus, siihen ei ollut mitään syytä. Ylin puomi vaan tippui, Boon takajalat osui siihen vähän, en tiedä miks. Mutta rata oli taas suhteellisen nopea, vaikken erityisesti ratsastanutkaan aikaa. Hieno Boo!

Boo lähti sitten Annan kyydissä niille suoraan kisoista. Pääsi laitumelle kera Roksian, Paolan ja Gabyn. Odotettiin kunnon shöytä, mutta eihän ne mitään tehny. Annan hepat ravaili vähän ja yritti tehdä tuttavuutta. Booboke vaan söi. Pelkäs varmaan, ettei saa kauaa olla siellä ja ajatteli, että on paras käyttää aika olennaiseen: syömiseen. Annan galleriassa (www.irc-galleria.net/roksija) on kivoja kuvia laitsalta.

Siellä se poni saa nyt oleilla ja nauttia varmaan koko kesäkuun. On se lomansa ansainnut, todellakin!

Ei se kuski vaan pysy siellä satulassa, ei sitten mitä tahansa mä teen. Keskiviikkona se yritti tuupata mua neljän askeleen välin kolmella. En sitten lähtenyt hyppyyn viiden metrin päästä, en. Otin pienen askeleen ja sanoin, että hei, tähän on pakko ottaa vielä yksi askel. Eihän se siellä selässä sitten pysynyt vaan singahti oikein kunnolla selälleen ja päälleen. Kuulemma sattui ja pienen aivotärähdyksen sai. En mä kyllä tarkottanut mitään pahaa. Kovasti yritin korjata kuskin virhettä.

No eilen sitten Markun kurssilla. Tulin vesiesteelle ja yhtäkkiä tulikin sellanen fiilis, että vielä ehkä tarttis yhden pienen askeleen. No enhän mä sitten uskaltanut sellasta ottaa, ettei kuski taas tippuis ja hyppääminen loppuis siihen. Pysähdyin sitten. Mutta se kuski tuli siltikin alas. En tajua. Jos mä hyppään, se tippuu. Ja jos mä pysähdyn, se tippuu. Mitä ihmettä mun pitäis tehdä? En ymmärrä.

Auttakaa viisaammat.

Aikamoinen rutistus Laakson kisoissa on nyt takana. Bååboke hyppäs 90 ja 100cm. 90:ssä se oli aika vahva ja suurimmaks osaks vaan vei mua (mitä, pullahevonenkin osaa viedä :). Meni nollilla perusradan, mutta tuli niin pohjaan perusradan vikalle, että meni rytmi ihan sekaisin ja otti sit uusinnan ekan taas alas (perinteisesti). Muuten nollilla ja ihan nopeastikin, vaikkken erityisesti mitään aikaa ratsastanut. 100cm oli tavoitteena tehdä sujuva nolla ja siinä onnistuttiin. Lähdin 13:na ja menin suorituksella neljänneks. Luokassa oli 78 lähtijää ja lopuista meni muutama vielä ohi ja olin lopulta 7. Eli ihan jees.

Oli mukava huomata, että laukka on sujuvaa silloin, kun annan sen sujua. Eli ei tartte edes ratsastaa pieniä teitä niin silti aika on ihan hyvä. Nyt sitten seuraavaks Sennuderbyyn, joka on perinteisesti mennyt multa aina aika huonosti. Viime vuonna 12vp. Katotaan, jos nyt onnistuttais paremmin. Kaikki kaviot ja peukut pystyyn.

Niin, eilen treenit Laaksolla. Enpä edes muista milloin olis viimeks mennyt noin huonosti. Tai siis, milloin olisin itse ratsastanut noin tolkuttoman huonosti. Kyllä sitä vaan on tajuttoman tyhmä, että antaa kahden peräkkäisen maaperäntutkimuskokemuksen vaikuttaa itseensä niin paljon, että rupeaa ratsastamaan hevostaan kauheella paineella edestä. Båå raukka. Se niin kiltisti hyppäis, jos ratsastajan rupukka ei roikkuis ohjissa ja yrittäis täysillä estää sitä laukkaamasta esteelle. Äh. Koska mä oikein opin?

No, sit sain jossain vaiheessa taas hyvästä fiiliksestä kiinni ja sit menikin jo hyvin taas. Mutta tulin sieltä 110-tasolta nyt pois. Harmittavaa, että en ollutkana itse vieläkään valmis. Pikainen käväisy siellä kymppitasolla ja saattoi olla tämän ratsastajan ainoa käväisy siellä. Jos ei pää kestä niin ei se kestä, minkäs teet.

Mutta on tää vaan mahtava laji! Iästä ja kokemuksesta huolimatta jokainen meistä tulee välillä reilusti ja ehkä hieman yllättäenkin alas tasolta, jolla luuli jo tulevansa toimeen. Nöyräksi tekee. Ja hyvä niin. Eihän tää laji kiehtois vuodesta toiseen, jos yhden tason saavutettuaan pysyisi siellä hamaan loppuun saakka. Aina on uutta opittavaa itsestään, omista kyvyistään ja kapasiteetistaan. Ja pitää muistaa ja tiedostaa se, että oma huono fiilis, stressi ja keskittymättömyys vaikuttavat suoraan myös siihen toiseen osapuoleen, hevoseen. Jos ei itse anna parastaan, kuinka voi olettaa, että hevonenkaan antaisi?

On nää hevoseläimet vaan mahtavia. Ja Båå on paras! Toivotaan, että saisin tehtyä sillä hyvät radat viikonloppuna Laaksolla, se on todella ansainnut sen, että ratsastaja menee sillä hyvin.

Kuten edellisessä kirjoituksessa jo ounastelin, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Tällasta tää esteratsastus on, välillä maa kutsuu :)

http://www.saunalahti.fi/~mpelanti/varuboden.html

Tällä hetkellä hevonen tuntuu niin hyvältä, että ei ole tosikaan! Viikonlopun hyppäri meni erittäin hyvin, tuntuu, että voimaa riittää 110-esteille muitta mutkitta, ilmeisesti sitä voimaa on takapäähän tullut. Ei väliä, että lähteekö hevonen läheltä vai kaukaa, rekisteri ponnistuspaikan suhteen on siis kasvanut huimasti. Toissa kesänä, kun Båå tuli, jos hyppypaikka ei ollut optimaalinen niin sitten ei hyppyyn välttämättä lähdetty ollenkaan, puhumattakaan viime kevättalven ongelmista. On siis ilmeisesti jotain tehty oikein. Nyt vaan pelottaa, että koska se alamäki alkaa, koska ainahan hevosten kanssa mennään välillä ylös- välillä alaspäin. Mutta niin kuin Raija sanoi, ei saa pelätä, että koska rupeaa menemään huonosti. Jos niin ajattelee, ei koskaan voi edistyä. Mutta silti se pessimisti sisällä sanoo, että ei näin hyvin voi enää kauaa mennä.

Viikonloppuna kisaaminen nyt sitten alkaa todenteolla ja sittenhän se nähdään, että miten on talven aikana tehty töitä. Edessä Varukka (100+110), Laakso (100+110), oma sennuderby (100) ja sitten todennäköisesti Gumbölen iltakisa 31.5. (100+110). Näiden koitosten jälkeen alkaa sitten Bååken kesätyöt Annalla, jossa Båå saa laidunnella ja toimia pari viikkoa pienten tyttöjen opettajana. Saa nähdä miten se sujuu.

110cm haamurata vihdoin takana! Ratsastaja odotti sitä 15 vuotta, hevonenkin melkein 11. Mutta nyt se on takana ja tulos hieno 0/0 ja luokan voitto! Jipii! Galleriassa onkin rutkasti kuvia tästä tilanteesta, joka jännitti ratsastajaa huomattavasti enemmän kuin hevosta (huomioi ratsastajan tulipunainen naama ja itkuinen ilme joka ikisessä kuvassa :) Ja huomioi myös huima yhdennäköisyys Jan Topsiin. Voi itkut sentään. Miten voi joka ikisessä kuvassa olla tulipunainen, suu auki ja samaa aikaa sitruunansyöneen näköinen. Kääk.

Nyt sitten toivotaan, että hyvä vire jatkuu. Kaikki kaviot ja peukut pystyyn. 110-radat, here we come, vihdoin ja viimein!

Viikonloppuna oltiin taas Peuramaan vip-pop-paikassa. Hylkeentymisprojekti ei edennyt ihan tarpeeksi, koska talvikarva oli vielä aikamoisen pitkä. Mutta ei tullut niin kovin hiki tällä kertaa. Turkin paksuus tuli esiin lähinnä sitten, kun litimärkänä shampoopesun jälkeen kuivattaminen kesti monta tuntia. Ei paljoa IR-lamput auttanu. Omistajan sanoin, on kuin vanhaa mattoa yrittäisi kuivata (tai uutta mattoa, ihan sama, kunhan on tiheä), niin paksu mun talvikarva on.

Tehtävät oli erittäin hauskoja, piti oikein välillä juhlistaa niiden hauskuutta päätä heiluttamalla ja pomppimalla. Tehtiin vinoja linjoja paljon, joka esteen alla oli jotain jännittävää. Myös in-and-outteja oli runsaasti, ne taitaa olla ton valmentajan lemppareita. Pääsin taas molempina päivinä sinne solaariumiin lämmittelemään ja kuivattelemaan. Kuvia muun muassa solariumista on kuva-arkistossa! Ja matkustin taas trailerissa edes takas molempina päivinä. Se ei kylläkään ole mitään mun lempparia.

Tuli sellainen tunne, että minusta tykättiin. Tein siis paremman vaikutelman kuin viimeksi. Mutta yrittäkää itse jaksaa mattokarvan kanssa 20 astetta lämpimämmässä kuin mihin on tottunut. Nyt oli helpompaa, karvaa vähemmän ja lämpötilaerokaan ei ollut enää niin suuri. Muutenkin elämä hymyilee, kun kevät lähestyy. On ihanaa olla hevonen :)

Matkustin sitten ison auton kyydissä lauantaina Tuomarinkylään. Kausi aloitettiin sieltä viimekin vuonna, tosin silloin hieman eri lämpötilassa: (http://ler.sporttisaitti.com/kilpailut_ja_tulokset/tuomarinkylan_kisat_11_3_2006/)

Hyppäsin vain 100cm ja puhtaan perusradan jälkeen lähdin kiltisti tiukkaan kaarteeseen kohti toisen vaiheen ensimmäistä okseria. Mutta pöljä ratsastaja toi niin lähelle, että vahingossa hipaisin takajaloilla etupuomin alas. Voi hitsi. Ärsyttävää. Voi Kökkö. Ponnistin kaikin voimin ylöspäin, etten vain tiputtaisi, mutta olin niin lähellä, etten ehtinyt. Loppurata menikin sitten reilusti ilmaa jalkojen ja esteiden väliin jättäen. Ei jätetä mitään sattuman varaan.

Ilta venyi taas suhteellisen pitkäksi ja kotona oltiin vasta yhdeksän jälkeen. Mutta nou hätä, sain heti ruokaa turpani eteen, joten sittenhän kaikki oli hyvin. Ensi viikonloppuna taas sitten Peuramaata kohti, tiedossa kaksi päivää tehotreeniä lämmitetyssä maneesissa. Apua, talvikarvan irroitus aloitettu, mutta ehdinkö hylkeentyä ajoissa?

Oltiin viikonloppuna sekä lauantaina että sunnuntaina Minna Leppälän valmennuksessa Peuramaalla. Sain matkustaa sinne Ninnun traikulla, Ninnu ystävällisesti lainasi sitä, kiitos siitä. Se oli kyllä hieno. Sunnuntaina olin tosin kyllä sitä mieltä, että onko sinne ihan pakko mennä, kun juuri edellisenä päivänä kaksi matkaa tuossa kopissa auton perässä tein. Mutta olihan se niin, että pakkohan sinne oli mennä. Joten niin sitten matkustin siinä neljä matkaa viikonlopun aikana.

Lauantaina tehtävät olivat mukavan pieniä. Oli maapuomeja, innariviuhka, s-kaarella kapeita esteitä ja sitten kolmen esteen linja, jossa molemmissa väleissä kolme laukka-askelta. Sunnuntaina olikin sitten jokaisessa esteessä jotain hassua alla. Oli pitkä vesimatto, tötsiä, erilaisia portteja, joko maassa tai kannattimilla, oli muovirullaa, lainetta, valkoisia laatikoita ja ties vaikka mitä. Ei ne kyllä paljon hämmästyttänyt.

Valmennus meni hyvin, tein kaikki mitä pyydettiin. Mutta olipas kuuma, huh huh. Omassa maneesissa on viime aikoina ollut tasaisesti -11 ja tuolla oli +10. Eli kahdenkymmenen asteen ero. Kyllä se tällä talvikarvalla jo tuntuu. En kyllä hikoillut paljoa, mutta jotenkin tuli sellainen kesäinen fiilis. Eteenpäinpyrkimys hukkui samalla. Eli olin vähän laiska. Sain pyyhkeitä siitä, että laskeudun helposti ristilaukassa ja kehuja siitä, että en katso mitään erikoisesteitä.

Oli kyllä merkillinen paikka. Ulkona hevoset itsekseen kävelivät ja ravasivat oudossa hyrrässä siinä pihalla, sisätilat olivat todella korkeat ja bokseja oli paaaljon. Sitten molempien valmennusten jälkeen pääsin sellaisten lämpimien lamppujen alle, olin kuulemma solariumissa. Hassuja juttuja :) Piti vähän sitten irvistellä, kun oli niin outoa. Paljon tosin oli vanhoja Soukan tuttuja, niin neli- kuin kaksijalkaisia tuolla merkillisessä tallissa. Sain hetken seistä SM-kultahevosen boksissa ja minua vinosti vastapäätä oli suuri rakkauteni PP. Voi harmi, kun en päässyt haisteluetäisyydelle. Ehkä ensi kerralla, koska ollaan kuulemma kolmen viikon päästä menossa tonne uudestaan.