IRC-Galleria

Tyttö tuo ei ole täältä,
ei Maasta, ei koko planeetalta tältä.
Hän putosi tänne tähden kanssa,
niin alkoi hänen elämänsä Maassa.
Hän ei vain tuntenut oikeasti elävänsä,
hän huomasi erilailla kaiken ajattelevansa.
Hän ei tuntenut muiden kanssa samaa porukkaa olevansa,
vaan huomasi yhä useammin yksin jäävänsä.
Hän tunsi yksinäisyyden häntä jahtaavan,
huomasi pahan olon perässään juoksevan.

Tyttö ei ole täältä kotoisin,
ei kotiinsa pääse, vaikka kuinka tahtoisi.
Hän mitä vain antaisi, että voisi täältä lähteä,
hän vain pitelee sylissään omaa tähteä.
Tähteä hän mukanaan kuljettaa,
se on ainoa, mihin hän oikeasti luottaa.

Tähti on pysynyt tytön luona,
siitä lähtien, kun tyttö putosi Maahan tähden mukana.
Tyttö vain katselee iltaisin tähtitaivaalle,
etsien kotiaan itselleen ja tähdelle.

Hän ei vain koskaan päässyt kotiinsa,
vaan päätti itse, mikä on hänen kohtalonsa.
Hän itse päätti elämänsä,
ja otti mukaansa myös tähtensä.

Vieläkin sillä kalliolla voi nähdä, miten tyttö tähti sylissään kävelee reunalle,
miten hän hyppää ja sanoo hyvästit elämälle.
Oikealle elämälle, jota hän ei koskaan saavuttanut,
tälle elämälle, jota hän ei edes halunnut.

Nyt hän kulkee henkenä kohti unelmaansa,
nyt hän voi saavuttaa haluamansa.
Tähden valon voi nähdä taivaalla vielä vaeltamassa,
se kulkee vieläkin tytön vieressä valoa tälle antamassa.

~~
Tällainen aihe tällä kertaa. Huomaa kyllä taas, et yöllä on tääkin kirjotettu...

Jos täältä lähtisit,
jos minut tänne yksin jättäisit,
en pystyisi täällä kauaa ilman sinua olemaan,
en pystyisi muuta kuin sinua ajattelemaan.
En yksin pystyisi olemaan kokonainen,
en pystyisi olemaan hetkeäkään onnellinen.
Ellen sinua enää koskaan näkisi,
tuskin minuakaan täällä enää olisi.

Joka päivä pelkään, että olen sinut jo menettänyt,
että olisit jo kaiken luovuttanut.
Entä, jos se joskus toteutuisikin?
Jos se joskus oikeasti tapahtuisikin.
Mitä silloin tekisin?
Ehkäpä sinun jälkeesi myös minä täältä lähtisin.

</3
Tää on tulos pelosta, joka ei anna mulle rauhaa millään.
Jos se pelko toteutuis, en pystyisi jäämään tänne enää.

Rikkinäinen sieluni,
sirpaleilla oleva sydämeni.
Saanko niitä koskaan enää ehjäksi?
Uskoni rakkauteen on palamassa tuhkaksi.
Luottamukseni on kitketty aikoja sitten itsestäni,
rakkauteni olen menettänyt sydämestäni.

Olen rakkautta liikaakin jo antanut,
keneltäkään sitä takaisin en ole koskaan saanut,
Unelmani olen jo kaikki loppuun unelmoinut,
ei niistä yksikään ole koskaan toteutunut.
Sieluni haavat eivät koskaan ole täysin parantuneet,
vaan ne ovat aina uudelleen auenneet.

En ole yhtäkään aloitetta uskaltautunut tekemään,
kun huomaan, että mahdollisuus pääsi ohi menemään.
Parhainkin ystäväni on aina silloin läheltäni kadonnut,
kun olisin eniten apua ja tukea elämässäni tarvinnut.
Olen hukannut kaiken toivoni,
olen kadottanut olemattoman onneni.

Minulla ei ole muuta kuin yksinäisyys,
minua seuraa joka paikkaan onnettomuus.
Harhailen yksin pimeydessä,
yksin värittömässä elämässä.

~

Okei, ei taaskaan mitää parasta, eikä niinkää mitää hyvääkään. Kunha jonkinlainen on.

Olin melkein saanut sydämeni kasatuksi,
kun se taas kerran murskattiin pieniksi sirpaleiksi.
Sirpaleet hajosivat vielä pienemmiksi,
ne hajosivat vaikeammin kerättäviksi.

Nyt hajosi muutakin kuin sydämeni,
tällä kertaa murskautui myös sieluni.
En jaksa enää kerätä sirpaleitani,
viime kerrallakin hukkasin palasiani.

En pysty sirpaleita enää keräämään,
en jaksa alkaa niitä pieniä palasia enää etsimään.
Sanotaan: jokaisen pettymyksen jälkeen pitäisi olla aina enemmän vahvistunut,
minä olen vain kerta kerralta enemmän rikkoutunut.

Minulla ei ole voimia enää kasata itseäni taas ehjäksi,
tiedän, etten tule koskaan enää kokonaiseksi.
Kadotin taas lisää palasia itsestäni,
olen hukannut jo aivan liian monta palaa sydämestäni.

Sieluni, joka myös sai osuman, en saa sitäkään kokonaiseksi,
nyt sekin jää ikuisesti rikkinäiseksi.
Ei kukaan minua enää pysty kokonaiseksi korjaamaan,
ei tuskin kukaan tule minua niin paljon koskaan rakastamaan.

</3

Just.. taas jotai lässyn lässyn materiaalia x) Eikä todellakaan ole parhainta laatua.

Katson alas jyrkänteeltä,
en kadu tätä päätöstä.
Muille on parempi, että lähden,
nimesin mielessäni sinulle taivaalta tähden.
Sen kirkkaimman,
kaikista kauneimman.
Se on hyvästit sinulle,
olit niin helvetin tärkeä minulle.
Se ei riittänyt,
se taas olisi, jos olisit minusta enemmän pitänyt.
Takiasi elin hieman kauemmin,
tiesin kuitenkin koko ajan, että lähden silti täältä ennemmin.
Ei minulle täällä ketään ollut,
ei rakkaus luokseni koskaan tullut.

Tunnen putoavani,
lopulta tiedän seuraavaksi maahan osuvani,
sitten tiedän seuraavaksi kohta elämäni loppuvan.
Mielessäni ei ole mitään muuta kuin tärkein,
minulle kaikista tärkein: tähti, jolla on nimesi.
Sitten välähdys sinisistä silmistäsi.
Lopulta pelkkää mustaa,
nyt se loppui, pääsin pois maailmasta.

</3

Ei mitää parhainta, mut ei niinkää mitää huonointakaa. :) Ainaki tuli 100 runoa täyteen, viimein. Seuraava päämäärä 200.. saattaa mennä pikkuse kauan, mut ei se mitää x)

Ei jäisi kukaan nyt kaipaamaan,
ei kukaan lähtisi enää etsimään.
Monet puukot selässä,
huonoimmista huonot muistot mielessä.
Ei ne pääse unohtumaan,
ei niiltä pysty piiloutumaan.

En voi muuta kuin itseäni syyttää,
vain muutama paha sana riittää,
riittää mielen myrkyttämiseen,
se riittää hyvin toisen mielen tappamiseen.
Vaikka se kaikki on monien vuosien takaista,
ei se koskaan unohdu mielestä.

Vaikka kaikki muuta väittävät,
kaiken mahdollisen kieltävät.
Ei kaikki ole niin, kuin näyttää,
ei menneisyyttä koskaan pysty muuttaa,
vaikka kuinka haluaisi,
vaikka miten paljon sitä tahtoisi.

~
Oli pakko purkaa taas tunteita jollaki tavalla, taas kerran. Ja taas joudun pyytää anteeks
joiltakin, jotka on joutunu kuuntelemaa mun teiniangstia... Raukkamainen olento olen, tiedän.
Anteeks siitä, ette joudu kärsii mua enää. toivottavasti...

En haluaisi enää tuntea sydämeni särkyvän,
en halua enää mieleni enempää järkkyvän.
En tahdo murtua jälleen,
en tahtoisi taas kerätä sydämeni sirpaleita uudelleen,
taas, kun olen saanut ne viimein koottua,
kun olen lähes saanut haavani parannettua.

Vaikka minun kai pitäisi jokaisesta torjunnasta vahvistua,
aina enemmän vain heikennyn, en voi muuta kuin rapistua.
Kaikki sattuu henkisesti,
se kipu on voimakkaampi kuin loukkaantuminen fyysisesti,
se syö joka kerta palan sielusta,
osan sydämestä,
jättäen jälkeensä kylmyyden,
jättäen tilalle ikuisen pimeyden.

En koskaan sitä tahdo enää tuntea,
en jaksaisi enempää yksinäisyyttä kokea.

~
Taas näitä mun ihmeellisiä runoja. =)

Näin päivän painajaisessa,
jota en koskaan tahtoisi nähdä todellisuudessa.
Sinut siinä lopullisesti menetin,
elämänilon ikuisesti kadotin.

Mitä ilman sinua täällä tekisinkään?
Sitä en tahdo ajatellakaan.
Sinä pidät minut hengissä,
en ilman sinua pärjäisi elämässä.

Jos sinut menettäisin,
tuskin enää sen jälkeen kauaa eläisin.

Okei, ja ne raidat olis saanu olla paljon tummemmat, jotka otin eilen hiuksiini... ei edes kunnolla erotu, ja makso sen verran, et sais kyl erottuu.. :D Tosin sit ei ainakaa juurikasvu niin hyvin näy. :P Jotai hyvää edes siinäki. :D
Melkee satasen makso o.O mut en käykää kampaajalla, ku kai jotai kerran vuodes tai kahes. :D
Mut mitä nykyää enää saa halvalla? Ei varmaa yhtää mitään. Kaikki maksaa omaisuuden, melkee. :D

Jipii, ihanaa olla taas kipeenä -.- Ois taas niin hemmetisti tekemistä, ettei ehtis paljoo lepäillä, enkä jaksais olla koko ajan paikallaa. Kunhan olis edes maanantaina parempi olo, en haluis paljoo poissaoloja koulus, ku asiois mennää niin hirveetä vauhtii eteenpäin. Enkä muutenkaa todellakaa jaksais olla kotona.