IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Let it g(r)o(w)Perjantai 19.01.2007 04:28

Tänä päivänä löysin itseni tilanteesta, johon tiesin joutuvani enemmin tai myöhemmin. Se, että se tuli vastaan jo nyt, hätkähdytti ja järkytti minua hieman. Olin tottunut mieltämään itseni itsestäänselvyydeksi minulle rakkaalle ihmiselle ja hitaasti olin jo huomannut alkaneeni välittää muista. Tänään oivalsin, etten ollutkaan itsestäänselvyys vaan yhäti hyvin rakas ja tärkeä. Rakkaani oli vain unohtanut itsekin sen, miten paljon tuntee minua kohtaan. Elämä on kasvattanut meidtä toisistamme erillleen. Toisinaan tunnen itseni katkeraksi sillä tiedän joutuvani hyväksymään sen - ja tiedän myös, ettei rakkaani enää tunne minua. Suuri osa väliimme kasvaneista erimielisyyksistä on juontanut juurensa siitä, että olen nykyisin aivan erilainen ihminen kuin 11 vuotta sitten tutustuessamme ja mennessämme kihloihin.

Monet ystäväni eivät myöskään ole oivaltaneet, miksi olen rakastanut juuri häntä, jota rakastan. Miten voin rakastaa miestä, joka kiinnittää ulkonäköönsä niin vähän huomiota? Niin ylipainoista miestä? Miestä, joka ei ole aina kohtelias saatika sitten ystävällinen? Tuo mies kuitenkin on opettanut minulle, että tärkeintä ihmisessä ei ole se, miltä hän vaikuttaa vaan se, millainen hän todella on. Ketään ei opi kertatapaamisella tuntemaan hyvin - eikä edes 11 vuoden yhdessäasumisella. Elämä on jatkuvaa muutosta ja sen hyväksymistä. Tulemme aina pysymään toisillemme mysteereinä. Itselleni näiden mysteerien selvittely on aina yhtä kiehtovaa. Helpot arvoitukset eivät kiinnosta minua lainkaan siinä määrin kuin vaikeat.

Elämä tuon minulle rakkaan mörököllin kanssa on opettanut minulle muutamia periaatteita, joista en halua luopua. En muodosta käsitystä kenestäkään ihmisestä toisen ihmisen mielipiteen mukaan enkä kuvittele edes tuntevani ketään ennen kuin pitkällisen tuttavuuden myötä - jos silloinkaan. Valitettavasti tämä on johtanut yhteen epämiellyttävään uuteen piirteeseen: olen oppinut halveksimaan sitä, että joillakuilla on tapana muodostaa ihmisistä hätiköityjä päätelmiä hyvin vähäisin perustein. Sinänsä se ei ole oikeastaan minun ongelmani; moisella typeryydellä kukin vain typistää oman elämänsä vääntyneeksi bonsaiksi. Onhan kieroonkasvaminen toki mielenkiintoista ja koristeellistakin, muttei kanssaihmisistä aina järin nautinnollista.

Itse olen vasta kasvuni alussa. Hätiköin, teen virheitä ja opin. Toisinaan olen surullinen, toisinaan iloinen. Aina kaipaan vuorovaikutusta minulle tärkeiden ihmisten kanssa - ja tutustun myös mielelläni uusiin ihmisiin.

Nyt minun pitäisi oppia luopumaan. Pitäisi tehdä valinta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.