IRC-Galleria

Olen keskustellut erään ystäväni kanssa tunteista - siitä, ovatko ne olemukseltaan ylipäätään loogisia ja tulisiko ihmisen hyväksyä ne, vai pyrkiä niiden tukahduttamiseen niiden irrationaalisen ja arvaamattoman sekä arkielämää häiritsevän luonteen vuoksi. Itse olen sitä mieltä, että tunteet ovat ymmärrettyinä ja käsiteltyinä vahvuus, joka antaa ihmiselle motivaatiota: syyn olla olemassa, yhteisön (esimeriksi perheen), johon turvata, jolta saada voimaa ja palautetta, joka mahdollistaa kehittymisen ihmisenä, sekä oppimisen; tyytyväisyytttä hyvin suoritetusta työstä.... Kaikella on kuitenkin kääntöpuolensa: yhteisöt saavat ihmisen tottumaan niiden läsnäoloon siinä määrin, että hänellä on tapana pyrkiä niiden yhteyteen usein, mikäli hänellä on hyvä olo niiden parissa; toisin sanoen ne siis aiheuttavat riippuvuutta ja vieroitusoireena seuraa ikäväntunne. Rakkauden sekaan taas saattaa kiemurrella mustasukkaisuus, halu omistaa toinen tai hänen aikansa; merkitä hänelle enemmän.

Itsessäni on vahvistumassa muutamia päämääriä elämässä: halu kehittyä ihmisenä ja oppia uusia asioita, sekä halu rakastaa muita ja - jos mahdollista - saada vastarakkautta, mutta sen olemassaolo ei ole minun vallassani. Haluan elää hyvinä pitämiäni asioita varten - rakkautta, huolenpitoa, välittämistä.

Olen muuttumassa ja jokainen uusi ajatus, joka auttaa minua ymmärtämään itseäni paremmin, on minulle suuri lahja.