IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Kauneuden kauheudestaTiistai 06.03.2007 03:15

Opin viikonloppuna itsestäni muutamia hyvin tärkeitä asioita. Ensinnäkin sen, että maailmankuvani on hyvin loogisperustainen ja minun on vaikea uskoa mitään, ellei sitä esitetä minulle hyvien perustelujen kera - ja toisekseen, että taidan sittenkin omata kauneutta. Viis siitä, onko se sellaista, jota myyntihaluiset mainosmiehet meille poloisille suoltavat bussipysäkeiltä, lehdistä ja tv:stä. Tiedän sen, ettei minua nähtävästi ole aivan tuskallista katsoa.

Kiitos parantuneesta suhteestani omaan kehooni kuuluu ystävälleni. En vielä tiedä, miten koskaan kykenen tämän suuren lahjan maksamaan hänelle takaisin - ehkä en mitenkään. Harva ihminen kuitenkaan on koskaan antanut minulle yhtä suurta lahjaa. Eilen tunsin itseni kauniiksi ja hymyilin peilikuvalleni - ja tänään oloni oli, kuten alempana olevasta päiväkirjamerkinnästä saatat havaita, mitä loistavin. Toivon, ettei tämä häviä, että tunnen itseni kauniiksi vielä huomennakin.

Tunne siitä, että kelpaan, on tuonut muassaan paremman ruokahalun ja hirmuisen halun kehittää itseäni fyysisesti, nauttia kerrankin ruumiiillisuuden tunteestani.

Mihinkähän tämä vielä johtaa?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.