Huudan sua pimeydestä.
Et vastaa...
Et kuule mua...
Huudan uudestaan...
Ei tapahdu mitään...
Olen yksin.
Vajoan syvämmelle...
Yritän liikkua.
Jokin puristaa mua rinnasta...
Se on se sama tuska jonka on piilottanu kuukausiks...
Mitä järkeä tässä kaikessa on?
Aina välillä pääsen valoon...
Sun viereen.
Mutta ku lähet, putoan takaisin...
Mä yritän kätkee kaiken mun sisälle.
Ja välillä mulla ei oikeesti oo mitään.
Mutta sitten vain tipun.
Paljonko musta oikeesti on viellä jäljellä?
Mut on tapettu henkisesti niin monesti...
Mun kaulassa roikkuu mun ajatukset...
Ne on painavia ja vetää mua alaspäin.
Entä jos en enään kohta jaksa?
Muistoista on tullut köysi joka kuristaa mua.
Mä huudan sua...
Anelen sulta pelastusta...
Ehk mä pääsen viellä täysin valoon...
Vaikka nyt haluisin vain kadota...
Mä anelen sulta pelastusta...
Älä jätä mua yksin...
Mä en enään kestäis sitä.