Yritän taas hillitä mun tunneskaalaa.
Se on sekaisin...
Mussa on joku vika, jota en itse nää.
Haluisin selvittää sen, korjata sen.
Olo on niin tyhjä.
Ihan ku musta olis revitty jtn suurta ja tärkeää.
Tekee mieli humaltua ja unohtaa kaiken elämässään hetkeksi.
Haluun nukahtaa, mutta luomet on kuin liimattu auki pysymään.
Kaula tuntuu tyhjältä.
Siinä ei ole enään sitä korua johon ehdin jo kiintyä.
Taas aloin arvostaa asiaa joka mulla oli liian myöhään.
Tosin arvostaminen ei olisi muuttanut asiaa mitenkään...
Olen liian huono.
Liian vajaa.
Liian ahdistava.
Liian mitätön.
Liian epätäydellinen.
Ihmiset luulee ymmärtävänsä hyvinkin...
Tosia asia on se, että olet ainoa joka ymmärtää sua oikeasti.
Jos itsekkään tunnet itseäs.
Ja demoneitas, jotka haluavat sulle pahaa.
Ehkä mä antsaitsen tän kohtalon.
Pelannu korttini oon huonosti.
Yksinäisyys.
Se kalvaa sisältä.
Ei riittävä mihinkään.