Viime kuukausina olen kirjoittanut huiman määrän uutta tekstiä. Runoja, (melkein) lauluja, novelleja, mielipiteitä jne.. Viime viikkoina minusta on tullut intohimoinen juoksija. Juoksen aina ja kaikkialle. Ehkä ensinnäkin siksi, että minulla on aina tuli perseen alla ja osaksi siksi, että ulkona on ollut melkoisen kylmä ja juosten pääsee nopeammin perille. Viime päivinä olen alkanut viemään itseäni enemmän ja enemmän äärimmäisyyksiin, sillä se tunne kun luulee kuolevansa ja jalat särkevät niin kovin, että niiden luulee pettävän ja happikin loppuu ja sitten sitä haukkuu itsensä laiskaksi paskaksi on aika mieletön. Kipu on kaunista, mutta ihanampaa on sen jälkeen tuleva rentous ja lämpö.