IRC-Galleria

En enää jaksaisi upota samaan suohon,
josta ennen olen vaivoin ylös noussut,
hetkeä aiemmin luulluut etten enää selviäisikään
ja omasta tahdostani nopeuttanut vajoamistani syvemmälle.

Mutta jos nyt en antaisi itselleni lupaa vajota,
tuntisinkohan enää milloinkaan,
miten ihanaa on kun jälleen saa hengittää vapaasti
ja nukahtaa auringon lämpimiin säteisiin?

Toivon, etten ole tullut raskaammaksi,
ettei kaiken turhan paino vedä minua suoraan pohjaan,
jotta voisin tuntea,
miten elämä minussa tiivistyy ja pyrkii ulos.

Ehkä en enää jaksa nousta takaisin pinnalle..
Silloin minä menetän kaiken suuren, pienen ja keskinkertaisen,
koko elämäni värittömän kirjon, joka sateenkaarena ylläni loistaa.
Jää jäljelle vain kylmä, kostea syli.