IRC-Galleria

Siinä se on,
ei mihinkään liiku.
Yh't äkkiä ilmestyi,
taas tyhjästä.
Juuri kun olin lähellä,
jäinkin kauas.
Seinä.

Mä tässä mietin, että ei ihmisille ole koskaan tullu mieleen, että kaatais sen seinän tai kiipeis yli?Hyväksyis asiat ja oman itsensä.Yleensä sienät syntyy just sillon, kun joku asia hiukan tökkii ja sit siitä tulee seinä.
Emmä tiedä, en ole vielä niin pitkällä pohdinnoissani, että osaisin kuvitella asian jotenkin niin järkevästi, että osiaisin mitenkään setviä ajatukseni kirjalliseen muotoon, puhumattakaan sanallisesta muodosta...

Huome vapaata.
Pitäis kai alkaa kehittää jotai, et viikonloppu menee niinku on järkeilty:)<3

Töihin menos ehkä viimest kertaa täl viikkoo.JES!
Jos suunitelmat onnistuu, ni viikonlopust tulee hauskan hauska ja sen jälkeen Annikaki saa ehkä hetkellisesti mielenrauhan, mut se riippuu ihmisistä ja siitä, mitä ne on valmiita tekemään mun eteen.

ehkä olen antanut väärän kuvan itsestäni tjtn...En tiedä.
Nukkuun-->

Maanantaista asti on tullut nukuttua vähän niin ja näin.Mieli on myllertänyt omia reittejään raskaan ahdistuksen ja kevyen onnelisuuden väliä.En tiedä, missä mennään.En tidä, mikä olo mulla pitäisi olla.Ollakko onnellinen vain surullinen, en tosiaankaan tiedä.
Taustalla soi Titanicin tunnari.Mun sydän tuntuu ainaki olevan ihan mennyttä kalua taas, mutta hyvällä vai pahalla tavalla, sitä en taas tiedä.Jos mulle kerrottais se olisin helpottunut.Saisinpa tietää, missä mennään.

Jee jee, huomenna vapaa!
Olen taas miettinyt pääni puhki, enkä keksi vieläkään selitystä asialle, joka mua vaivaa.Töissäki meni iha perseelleen, ku vaan miettisin kaikkii juttui.
Mä tiedän, mitä mä haluan, mutta siihen ei yksin mun haluamiset riitä.Tangoon tarvitaan yleensä kaksi.
Miksi asiat tuntuvat taas niin vaikeilta?Yksinkertaisinkin juttu tuntuu nyt niin ongelmalliselta ja hankalalta, kun yksi tärkeä juttu tökkii.Pää tulee kipeeksi.
Mä taas herkistelen.Musta on tullu taas niin pirun herkkä kaikkia asioita kohtaan ja tunnen jutut tosi voimakkaasti.Ehkä siksi havaitsen ongelmatkin nyt niin helposti, tai sitten mä vaan reagoin pahasti yli.
Lämmin ja hyvä olo, mutta sydämessä tuntuu olevan raskas kivi, joka tuntuu inhottavalta.Se katoaa aina joskus.Se katoaa, kun mun on hyvä olla, kun ei ole yksinäistä.

"Tyttö oli romantikko, eikä tottunu maailmaan, hän tiesi, kuinka maailma jaksaa satuttaa."-Harhaluvitelma: erään ihmisen tarina.

"Rakastan sua, kai sä tiedät kultaseni, että unelmilla aina täytyy olla kasvot..?"-Harhakuvitelma: Unohdus satuttaa.
Olisinpa jonkun unelmien ruumiillistuma; se olisi hienoa.Silloin jopa munkin luonteeni nöyrtyisi toisen edessä.

Ah, rauhallisen raukea olo nyt.Tekisi mieli laulaa joku ällön imelä rakkauslaulu, mutta jätetään se toiseen kertaan.Taustalla soi Love storyn pianosoolo ja tippa meinaa väkisinkin tulla linssiin.*snif*.

Jos sinä olet minun,
minä olen sinun.
Edessäsi nöyrtyisin,
tähdet taivaalta eteesi kantaisin.
Jos sinä olet minun,
minä olen sinun.
Saisit minut kokonaan,
vain sinua rakastamaan.
Jos minä olen sinun,
sinä olet minun.

Ääääh, ei tänään onnistu^^
Ei aina voi onnistua.Hirveä tarve luoda jotain, mutta nyt tarvitsisin siihen myös toista ihmistä.Vain toisen läsnäolokin riittäisi...

Kaikki ei ole kunnossa.Tää on jännä fiilis, mutta nyt on sellainen olo, että jokin asia on vinossa eikä ollenkaan menossa siihen suntaan, ku itse haluaisin.Mä en tykkää ollenkaan!Varsinkin kun fiilikset koskevat erästä mulle erittäin tärkeää asiaa.Voi tietenkin olla, että olen vain vainoharhainen, mutta tää tunne on VAHVA.
Mä en tykkää siitä, kun alkaa tuntemaan, että jotain on loppumassa...Oikeastaan ennen kun on edes alkanutkaan.
Katsotaan nyt, miten käy...

SKÄDÄM-KATUJEN KUNINGATAR

Eilen oli nähtävästi jokin tarve avautua asiosta, mikäli eilisiä merkintöjä vilkaisee.Muuten mä olen jotenkin alkanut vältää sitä, että avaudun asioistani muille ihan oikeasti.Jännä juttu.
Jotenkin sellainen olo, että olisi jumissa.Voi olla, että se on vaan tää väsymys, mikä saa mut jumittamaan.Unta ku tuli otettua vaan 2 ja puoli tuntia, mutta ei se haittaa sillä oli mukavaa.
Taas olisi tilaisuus ryhtyä avautumaan, mutta mä olen ihan hiljaa vaan ja pidän asian itselläni.Onneksi positiiviset jutut on ihana pitää itsellään sydämessä.

Tasaista fiilistelyä vaan.Pitäis syödä, mut ei oo nälkä...kai sitä jotain on pakko natustaa, sillä ruoka ei ole maistunut...
Katson itseäni usein pitkään arvostellen.Kun en näe, tunnen käsilläni epäkohdat, jotka silmä haluaisi poistaa.Itsekritiikki on kovaa, mutta en ota sitä vastaan.Koitan haukkua olemustani vähemmän ja suoristan ryhtini ja virnistän peilille.Lopulta jään tuijottamaan itseäni silmiin epäuskoisena siitä, mitä peli kertoo.Se vaan on, en osaa suhtautua siihen, mitä näen.Se on työväline, keino ilmaista itseään, se olen Minä.Luulisin...
Itsensä kanssa sinuiksi tuleminen on aina haastavaa ja jos joku kysyy, olenko mä itseni kanssa ok en voi vastata ku, et "joo, olen mä..."Siltikin jään pohtimaan sitä kerta toisensa jälkeen.Olenko oikeasti ok?
Kaikenmoiset syömishäiriöt ja alipainoisuus ovat olleet pinnalla, nyt ne tuntuvat jääneen liikalihavuuden jalkoihin.Nyt saarnataan, kuinka ihmiset ovat liiaan lihavia, kun taas muutama vuosi sitten puhuttiin anoreksiasta, bulimiasta (jne.).Huomaan oravanpyörän syntyneen.Mistäköhän parin vuoden päästä keskustellaan jälleen?Nii-in, lapset ja nuoret, miksei vanhemmatkin, alkavat näyttää heroiini-huorilta.
Yhteiskunta heittelee ihmisiä ihanteesta toiseen, eikä kukaan enää pysy perässä.Pian kaikki ovat sairaita, kukaan ei tiedä, millainen pitäisi olla.Aina esitetään vain ääripäitä.Ihmiset pelotellaan syömään enemmän tai juoksemaan hulluna ympäri paikallista pururataa, milloin mitäkin.
En vain ymmärrä.Vedän vatsan sisään, mutta pullistan posket ja sitten toisin päin.Repeän nauruun.Joo, mä olen ok.Minä olen.