IRC-Galleria

Omistan jonkun pakkomielteen kiduttaa itseäni henkisesti repimällä vanhoja haavoja auki. Jos en tee sitä huomaamattani, niin viimeistään vain aikani kuluksi. Hyvä minä!
Kai mä olen jonkinlainen masokisti, sillä olo on vasta sitten hyvä, kun sattuu ja ahdistaa. Ihan sama, olen onnellinen näin.
Nyt kun jalka on iloisesti paskana ja elämä on tylsää, niin harrastan itseni kiduttamista erittäin ahkerasti, ellen sitten satu juoruamaan mesessä erään erittän rakkaan ja tärkeän ystävän kanssa, jota en ole nähnyt aikoihin, mutta silti juttu kulkee ihan entiseen malliin. Hän on ihanin.
Riipaiseva musiikki, joka tuo pikantin lisän ahdistukseen, on tietysti myös olennainen osa tätä itseni viihdyttämistä. Silloin ei edes tarvitse keskittyä itsensä kiusaamiseen, vaan alitajunta hoitaa sen musiikin avulla.
Nyt kyllä näyttää pahasti siltä, että ajatukset kääntyivät positiivisille urille, sillä ajattelin ystävääni enkä kykene olemaan silloin möks kun ajattelen häntä. Perkele! Alkaa ihan hymykin nousta korviin :)
Kai tämä päivä tästä taas etenee omalla painollaan. Voi olla, että pääsen tallilla käymään ja rääkkäämään Anspelia ja Likkistä. MUAH! Odotan sitä innolla. Anne-ressu ei tiedä, mitä lupasi tehdä, mutta kyllä se hänelle selviää viimeistään sitten, kun on jo liian myöhäistä *ilkeää mielipuoli- naurua* :D

Istun hiljaa,
seurana muistot vain.

Kuin tuulen kuiske
kuulen jälleen äänen sen,
joka mulle lohdun suo,
luokses sun jälleen tuo.

Niin hiljainen on ääni sen,
kitaran sointi lämpöinen,
se mielen rauhoittaa,
siivet selkään painaa,
lentoon puhaltaa,
sävelten mukana uneen kuljettaa.

Nyt tarvitsis saada töitä, jotta saisi kämpän, johon mahtuu koko kolmen ihmisen perhe hyvin asumaan. Tällä hetkellä työksi kelpaa lähes kaikki, mistä tienaa kohtuullisen summan, jolla on mahdollisuus elää ja olla niin ettei tarvitsisi murehtia, onko varaa pistää voita leivälle.
Peruskoulun papereilla homma vaan on vähän hankalampi ja pitkä kokemus hevosten kanssa touhuamisesta ei auta kuin niiden parissa, mutta jotain on yritettävä.
Oppisopimuskin olisi parempi vaihtoehto kuin töissä käymättömyys.
Kunnianhimo ajaa tekemään työt kunnolla ja oppimaan uutta, joten asenne ainakin olisi kohdillaan, mutta kuten sanoin: homma ei ole siltikään helppo..

Kiitos, kun valvoit kanssani yön ja juttelit kanssani. Uni tuli sen jälkeen nopeasi ja voin vain todeta, että en ole nukkunut aikoihin näin hyvin.
Olo on taas PALJON paremi. Kiitos siitä. Tuskin tiedät edes itse, kuinka paljon arvostan sinua.
Kiitos ja kumarrus!

Olet tärkeä <3

Onnea kaikille valmistuneille ja niille myös, jotka lomalle pääsivät eilen/tänään :)

Kaikilla tuntuu olevan kaikki hyvin ja hyvä niin. Minä vain pohdin asioita.
Taas mä ajattelen liikaa ja se tuntuu vaikeuttavan elämääni entisestään. Miten mä saisin muutettua mahdottomat ajatukseni mahdollisiksi teoiksi?
Samaan aikaan haluaisin ottaa koko maailman syliini ja halata sitä parantaen kaiken, mutta samaan aikaan olen siihen niin kovin pettynyt ja tahtoisin vain ruoskia sen saamattomia ihmisiä, jotka luulevat hallitsevansa kaikkea.
Joku sanoo, että meitä on täällä aivan liikaan, mutta olen alkanut pohtimaan, että onko asia ihan niinkää..? Onko vain tietyn tyyppisiä ihmisiä liian vähän ja jotakin tyyppiä aivan liikaa? Vai ovatko vain väärät ihmiset päässeet politiikkaan ja kiinni vallan (syntiseen) kahvaan?

Pitäisi siivota...En viitsisi-.-'

Olet rakas tärkein <3

Puhunko totta, vaiko valehtelenko vain?
Jos valehtelen, niin ketä tässä edes kusetetaan?

Kevyesti nukutut yöt ei edelleenkään näemmä sovi mulle. Päähän tulee liikaa ajatuksia ja kipeitä kysymyksiä. Silloin lakkaan ymmärtämästä itseäni ja tahtoisin kadottaa koko maailman jonnekkin pimeään. Tai olisiko ehkä kirkkaus parempi? Josko silloin vaikka minunkin ajatukseni kirkastuisivat ja ymmärtäisin paremmin, miksi näin on ja miksi tunnen näin.
Elämä on täynnä kummallisia kysymyksiä. Toisinaan sitä miettii vaan, että pistääkö päälleen mustan vai valkoisen paidan ja joskus miettii, että hyppääkö kalliolta alas vai ei?
Myönnän kuuluvani siihen tyyppiin, että teen asioista vaikeampia kuin ne oikeastaan ovatkaan. Ajattelen kai liikaa tai sitten olen niin tyhmä etten näe selviä asioita. Toisinaan elämä näin on hemmetin mukavaa ja sitä tuntee itsensä jotenkin viisaaksi tai syvälliseksi, mutta joskus tahtoisin vain ampua itseltäni aivot kauas pois. Elämä on ihanaa, eikös?

Hän tuli luokseni,
suuteli minua hiljaa,
silitti päätäni,
katsoi minua silmiin,
sanoi rakastavansa minua.

Otin hänet vastaan,
vastasin suudelmaan,
pidin kädestä kiinni,
upposin silmiinsä,
rakastin häntä takaisin.

Hän lähti,
jotain särkyi sisälläni.

Hän et ollut sinä.