IRC-Galleria

E-estebanos

E-estebanos

jäätävä kesä

[Ei aihetta]Tiistai 24.04.2007 05:12

kauhee jano. oon syöny way 2 muchos karamelleja.

erilaista!Lauantai 21.04.2007 04:05

ensimmäistä kertaa varmaan 300 vuoteen banos jäi perjantaina kotihiireksi. mukavan rento päivä maleksi eteenpäin kahvin keittelyn ja koneilun merkeissä, mutta alkuillasta masiinat saivat luvan mennä kiinni. vili halusi lähteä leffaan, ja sehän oli sitten lähdettävä.

eikä ollut vaikea arvata mitä rainaa veljekset pöristelivät ihmettelemään. ampujan pojat katsoivat tietenkin leffan nimeltä shooter! mark wahlberg hikoili parransängessään kohtalaisesti antoine fuquan vähän sekavassa action-pätkässä, mutta menihän se siinä sivussa, karkkia syödessä.

elokuvan jälkeen käveltiin sateisen kaupungin kaduilla. hetken mieleni teki poiketa mäkisessä safkaamassa, mutta sallin antama lahjakortti olikin jäänyt kotiin. palautin kaksi päivää myöhässä olleen spielbergin münchenin makuuniin, ja se oli sitten siinä. takaisin vilin kanssa kotiin, mäkisen reissun skipanneena hirvittävään voileipien tekoon.

kymmeneltä meinasin vahata viikseni ja suunnata lahden yöhön. pysäkille astelu jäi kuitenin tekemättä, enkä oikein tiedä miksi. mollyssa olisi ollut irkkusäveliä jodlaava trubaduuri ja hanasta ihanasti vaahtoavaa guinnesia, mutta jäin vaan jumimaan. itunesia, yleltä tullutta ranskalaista leffaa puolestavälistä ja kaiken kruunuksi vielä äskettäin heitetty lenkki. vettä tuli kuin sieltä itsestään, ja kastuinkin vitosen pyrähdyksellä läpimäräksi.

että tämmöistä, vähän vaihtoehtoinen iltama! nukkumatti saa kuitenkin vielä odottaa, sillä vajaan tunnin päästä canalilla starttaa new jersey - tampa bay. siispä mars kahvia keittelemään! :D

The Ducks have made it!Perjantai 20.04.2007 12:17

Äskettäin päättyneessä NHL:n läntisen konferenssin neljännevälierässä Anaheim Ducks passitti Minnesota Wildin kesälaitumille numeroin 4-1. Minnesotan ehdoton ykkösmies oli maalivahti Nicklas Bäckström, jonka huipputorjunnat eivät kuitenkaan yksin riittäneet liian mahtavaa Ducksia vastaan. Pronger, Niedermayer, Selänne, Getzlaf, McDonald... uskomaton ryhmä.

Teemun unelma siis elää. Suomen kisakone saanee puolestaan täydennystä Minnesotan pelimiehistä, sillä Bäckströmin lisäksi Petteri Nummelinille ja Mikko Koivulle löytyy varmasti käyttöä Moskovan valoissa.

Muista NHL-jengeistä Moskovaan matkaa mitä luultavimmin Pittsburghin Jarkko Ruutu veljensä Tuomon seuraksi. Penguinsin viimeöinen putoaminen Ottawa Senatorsille mutkistaa monien maiden MM-haaveita, sillä maailman yksi parhaimmista duoista, maailman ykköstähti Sidney Crosby ja supertaitava Jevgeni Malkin pukevat mitä todennäköisimmin maajoukkuepaidat ylleen. Hyviä uutisia siis Kanadalle ja Venäjälle, mutta ei ehdottomasti muille.

Dallasin ja Vancouverin välinen maraton-ottelu päättyi lopulta Starsin voittoon. Teksasilaiset olivat jo puoliksi sillassa, mutta niin vain ranchilla nähdään vielä ainakin yksi peli. Mikäli Canucks onnistuu pistämään sarjan poikki seuraavassa ottelussa, Suomen maajoukkue saa käyttöönsä liudan kovia vahvistuksia. Rapakon takaa kantautuneiden huhujen mukaan jopa itse Jere Lehtinen olisi valmis kisoihin! Muita tähtipaidoista tulijoita olisivat Antti Miettinen, Jussi Jokinen ja Niklas Hagman. Jos taas Dallas kampeaa itsensä jollain ihmeellä väkisin jatkoon, Vancouverin Sami Salo olisi enemmän kuin tervetullut pommittaja Leijonien siniviivalle.

Entä miten käy tulikuumassa parissa Calgary Flames - Detroit Red Wings? Detroit oli jo marssimassa jatkon näytöstyyliin mentyään otteluvoitoissa 2-0 johtoon, mutta Flames - yksi liigan parhaimmista kotijoukkeista - punnersi tasoihin. Nyt sarjaa siis jatketaan paras kolmesta -systeemillä, ja kaikki on käytännössä mahdollista. Kivenkovan Detoitin putoaminen olisi sittenkin yllätys, vaikka Calgary on myös kovan luokan jengi. Sinivalkoisin silmin on mukava jossitella jatkoonmenijällä: Red Wingsistä tulisi loistovireessä oleva tulevaisuuden johtotähti Valtteri Filppula, Flamesista taas planeetan kovin torjuja Miikka Kiprusoff.

Kävi vahvistusten kanssa miten tahansa, varmaa on että Suomi saa jalkeille kilpailukyisen mm-ryhmän. Maalivahtiosasto on koko kisojen paras ja hyökkäyksestäkin löytyy ratkaisuvoimaa. Ainoastaan puolustus on pieni kysymysmerkki, mutta sekin osa-alue paranee merkittävästi mikäli Nummelin tai veitsi kurkulla pelaava Nashville ja kapteeninsa Kimmo Timonen päättävät NHL-kautensa.

Kisoihin on aikaa enää viikko, ja pelit Atlantin takana senkun kovenevat. Mitä loistavinta aikaa kiekkojännäreille!

TAHDOTAAN MATKASEURAAPerjantai 20.04.2007 02:32

arvoisat ihmiset. olemme ystäväni juhon kanssa lähtemässä ruotsin risteilylle tulevan viikon maanantaina (23.4.). etsimme kuumeisesti kahta lisähenkilöä tälle kaikkia aisteja avartavalle matkalle.

hintaa ei ole juuri nimeksikään: hki-tukholma-hki VAIN 8 EUROA. luonnollisesti syömingit ja varsinkin juomingit lisäävät matkakuluja, mutta kyseessä on silti varsin halpaa lystiä.

varaa paikkasi auringossa neljän hengen hyttiimme ja pistä kanssamme ranttaliksi. aivot narikkaan ja hirveät naamat!

HUOM! tiistaina tukholmassa ollessamme ohjelmassa myös kiertelyä kaupoissa ja mm. kevätkenkien seulontaa.


välkömna boten!

[Ei aihetta]Perjantai 20.04.2007 02:17

viikset kasvaa. aion hurmata niillä kaikki tsiksit huomen yökerhos.

[Ei aihetta]Torstai 19.04.2007 14:35

tsädää, olen virkeä kuin peipponen, tsädää!

kusetin. vältän oranssin otsikon käyttöä, koska väsyneet silmäni eivät nyt kestä moista räikeyttä. ja miksikö väsyttää? koska oon vitun idari. en nukkunut silmäystäkään valvoessani töiden parissa. paitsi etten edes tehnyt töitä. järjestelin valokuvia, luin is veikkaajaa, pelasin NHL:ää, katsoin elokuvaa. koko yön. kun sitten porukat kuuden maissa keittelivät aamukahvia, köpöttelin alakertaan seuraksi sumpille. ja aloin lukemaan päivän lehtiä. siihenkin sain tuhlattua helvetisti aikaa, samoin teksti tv:n sivun 235 legendaariseen läpikoluamiseen. ite työt sain hoidetuksi vasta äskettäin, aivan viime tipassa. ei silti alkanut edes hikoiluttaa, sormet vaeltaa läppärillä kuin itsestään ja pidän siitä mitä teen. mutta silti, viikonlopun jalkapalloraportoinnin voisin kyllä hoitaa aikaisemmin, enemmän ajallaan. tässä sitä nyt istutaan silmänaluset mustina, omaa hölmöyttään. hauskinta on kuitenkin se, ettei edes väsytä yhtään ja etten tänäkään yönä pääse ajoissa unten maille. siitä saan syyttää (kiittää) canal+:aa, joka lähettää kaksi matsia rapakon takaa suorana lähetyksenä. suodatinpusseja ja kahvinporojahan tässä kuluu, mutta kulukoot. ei kolmenkaan vuorokauden valvominen pitäisi enää intin jälkeen tuntua missään. eikä tunnukaan. joten, let's drop the puck!



ei näin -perustelujaTiistai 17.04.2007 22:56

väyrysen pave ulkomaankauppaministeriksi? LOL. ketkä pitää suomen puolia kansainvälisissä konfferensseissa? hissukka-tarja ja urpo-paavo? ei_todellakaan_näin.

PASKA HALLITUS.

ei näinTiistai 17.04.2007 22:30

saatiin sitten pellehallitus.

WHATTE_FUCK?Tiistai 17.04.2007 05:16


eikö columbinen verilöyly ollut muka tarpeeksi?

uunituoretta sairaalloista paskaa amerikan maalta.




http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1352656

mikä helvetti jenkkejä oikein vaivaa??

[Ei aihetta]Tiistai 17.04.2007 04:46

iltaa päivää yötä. saavuin juuri torvesta kotiin! ensitöikseni laitoin kahvit tippumaan, sitten kone päälle. tarkoituksena olisi lipittää ruskeaa myrkkyä ja sen voimin pysyä hereillä töiden parissa. ajatukset kuitenkin harhailee äskeiseen baarivisiittiin, oli sen verran väkevä repäisy (w)iidakolta. päivämäärä ei paljoa lahtelaisia kiinnosta, jos tarjolla on alkoholia ja hyviä esiintyjiä. se nähtiin nytkin, sillä torveen oli eksynyt aika paljonkin possea.
mutta voi sitä häpeää, kun ensimmäisenä esiintynyt wiidakko lopetti soitannan! kansa karkasi lähes samantien baarista, ja jätti briteistä asti saapuneen pääesiintyjän kuin nallin kalliolle. voe mahoton.
muuten on ollut taas oikea nyt_se_virta_päälle-maanantai. ennen torveilua olin käytännössä koko päivän turistin roolissa. ensinnäkin heräsin vasta kahdelta, koska katsoin koko yön NHL:ää suorana lähetyksenä (se tosin kannatti, koska anaheim voitti 2-1 ja nummelin teki upean maalin). pakollisen lenkin ja safkailun jälkeen kampesin itseni lopulta auton rattiin ja suhautin töihin. se käsitti tällä kertaa brasilialaisen jalkapalloilijan kuvaamista ja gallupin tekoa torilla.
duunien oltua pulkassa oli aurinko jo kerinnyt painua way down. ennen torveen astelemista hikoilin hetken aleksanterinkadulla olemattoman nettiyhteyden kanssa. ja ihmettelin 18-vuotiaiden villiä menoa. en tajunnut puoliakaan mitä jengi siellä kämpässä selitti. vittu, oon tulossa vanhaksi. tai sitten oon vaan yksinkertaisesti tyhmä. onpas lyhyitä lauseita. ihmeen lyhyitä.

tämä päivä on opettanut sen, ettei kukaan lämpene näille viiksilleni. edes vitsillä. tämän johdosta jatkan amisteni tuuhentamista kahta kauhemmalla asenteella! niistä tulee vielä hienot.