IRC-Galleria

En ole tainnut olla koskaan näin herkkä väsymykselle. Aivan kauhea angsti heti kun alkaa väsyttää. Ja sitä myös tapahtuu päivällä, vaikka sitten virkeänä pahalta ei tunnukaan.

Haluaisin niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin nukkumaan, mutta kun tuossa on tuo ääniklippi lataamassa hyyyyviiin hitaasti Youtubesta.

Joku saisi tulla pitämään äidilleni palopuheen................. Ihan tosi. Ennen ylppäreitä olin melkein: "Diipadaapa, kerrankin sopivat aikataulut, kuukausi aikaa tehdä Lulu." Nyt on kuitenkin mennyt KOLME VIIKKOA SIINÄ, ETTÄ ÄITI KÄSKEE SIIVOAMAAN. Myös huominen on sellainen, ellen tee vastoin, mitä äiti käskee. Prkleen perkele. Joka kerta tällaisessa tilanteessa esitän äidille kysymyksen ihan tosissani, että: "Noh? Perunko sitten mun kisani? Koska mun kannattaa tehdä se tässä vaiheessa, jos et anna mun tehdä mun pukuani." Siihen äiti ei vastaa mitään. Paljastus. Yksi maailman ärsyttävimmistä asioista on minun mielestäni se, että kun esitän suoran kysymyksen, siihen ei voi vastata realistisesti tai yhtään mitään. Mumistaan vain jotain, eikä oteta mistään vastuuta. Minä yritän luottaa siihen vastaukseen ja arvatkaa kuinka monta kertaa olen joutunut olemaan raivoissani ihmisille, kun typeriä asioita tapahtuu sen takia, että kysymyksiini ei voida vastata.

Kertokaa minulle, ymmärtääkö kukaan teistä äitiäni? :o Tai ketään muutakaan ihmistä elämässäni, jotka tieten tahtoen eivät anna minun tehdä sitä, mitä pitäisi, vaikka olisihan tässä tarjolla kaksi minua "muka ahkerampaa" sisarusta noihin tehtäviin. On se nyt saakeli. Minulla alkaa mennä hermo. Niin kuin juuuuuri nyt. Pahoittelen blogstani tursuavaa agrausta, angstia ja vaikka mitä muuta, mutta joka kerta olen tarkoittanut sanomaani. Varsinkin tällä kertaa.