Tämä päivä on ollut vähän niin kuin jotkut viime kevään aikana. Tiedän kyllä, mikä sen laukaisi. Huolestuin vähäsen liikaa, kun huomasin kurkunpäässä kivasti turvotusta. Ja tietysti täällä on ollut koko ajan ihmisiä muistuttamassa, että syyllisyyttä pitää potea, kun ei huvita tehdä mitään.
Oh well, kun äiti palaa, niin katsotaan yhdessä leffa. Äiti oli todella pitkään kaikkia elokuvia vastaan, koska niissä on hänen mielestään runsain mitoin propagandaa, manipulaatiota ja piiloviestejä. Jotenkin kai siinä vaiheessa, kun pakotin hänet katsomaan Bellatrix Potterin, äiti pehmittyi. Nyt olisi menossa kenties kolmas leffa tämän kesän aikana, jota ollaan äidin kanssa katsottu DVD:ltä. Vaikka Hollywood-leffat olisi minkälaista roskaa tahansa, on jotenkin huojentavaa, että äiti osaa olla joustava ja vihdoin hieman relatakin näinkin mitättömän asian suhteen. Olen ollut oikeastaan onnellinen siitä.
Lähetin eilen mailia minulle tärkeälle ystävälle (jonka kanssa ollaan oltu melko huonosti vuoden mittaan yhteyksissä) ja sain heti vastausta takaisin. Viestittely ei jää tähän. Melkein niin kuin olisi vihdoin jotain pientä päivässä, johon tähdätä. En taida olla aikatauluttomuusihmisiä, vaikka kyllä tämä kesäloma on näinkin sujunut. Tarvitsen mielellään tavoitteita ja kiintopisteitä myös laiskottelu- ja rentoutumisasioissa, vaikka näin harvoin on ihan jees kai elää päivänsä ilman mitään suuria suunnitelmia.
Olen kolmisen päivää käyttänyt Grimsdalen juonikoukeroiden kirjaamiseen ylös. Vanha teksti tuntuu nykyisestä näkökulmastani melko eksyneeltä ja haparoivalta. Olen kärsimätön, vaikka hillitsenkin itseäni ihan hyvin, koska tiedän miten paljon on vielä sisältöasiaa hiottavana, ennen kuin pääsen kunnolla kirjoittamaan. Haluan, että lukija koskettuu ja joutuu sanojen viemäksi. Onko naiivia toivoa jonain päivänä lopulta saavansa julkaistua tuotoksensa jotain kautta maailmalle? Kansien välissä?