IRC-Galleria

Voitte varmaan itsekin arvata, että tämä merkintä sisältää spoilauksia, joten be ware.

Inhosin uusinta elokuvaa sanoinkuvaamattoman paljon. Viimeisestä kirjasta ei oltu edes yritetty löytää oikeaa tunnelmaa, ainoastaan joka elokuvassa vaihtuneiden ohjaajien jäljiltä jätetty rikkinäinen ja kylmä kokonaisuus. Komedia oli kaikkien kuuden aiemman osan jälkeen luonnotonta ja en ymmärrä miten nyt NÄIN pahan pohjanoteerauksen saivat aikaan Fredin ja Georgen reikä-vitsissä. En tarkoita edes huonoa suomennosta, vaan jännittyneen tunnelman katkaisu oli mielettömän vaisu. Okei, Harry Potter kopioituna ties kuinka moneksi ja puettuna ei omaan tyylinsä sopiviin vaatteisiin oli mielettömän hauska, mutta se ei estä minua sanomasta, etten olisi halunnut todellakaan nähdä Ratcliffen paljasta yläruumista.. johon palaan kohta uudestaan.

Pahin ongelma elokuvassa löytyykin teennäiseltä tuntuvassa hahmojen "aikuistumisessa". Hyvä on, suurin osa näyttelijöistä täytti 18 jo ennen aikojaan, mutta hei, korostettu sängenkasvu, ylilihaksikkaat vartalot? Hermionestakin oli jäljellä pelkkä varsi. Minusta elokuvasta oli unohdettu kokonaan hahmojen oikea ikä, vaikka he joutuvatkin tilanteeseen, jossa heidän pitäisi käyttäytyä, kuin aikuiset. Se ei silti muuta sitä, että hahmot ovat yhä 17-vuotiaita.

Tyhmin juttu oli se, että aiempien leffojen punainen lanka, Tylypahka jätettiin täysin sivuseikaksi, vaikka Harry, Ron ja Hermione keskustelevatkin siitä tärkeänä asiana lintsatessaan koulusta ja lähtiessään kodeistaan Rowlingin versiossa. Minulle se on jäänyt vahvasti mieleen. Miksi sivuuttaa jotain niin tärkeää?

Musiikki... Tsekataanpas säveltäjä. Jep, aivan niin kuin ajattelinkin. Kahden aiemman elokuvan säveltäjä oli saanut kenkää ja korvattu uudella. Koko elokuvan soundtrack oli pelkistettyä hiljaisuutta, jos asiaa voi näin kuvata. Monesti tunnelman kantava voima on nimen omaan musiikissa ja tässä tapauksessa se oli varmasti isossa osassa kaatamassa sitä. Hiljaisella musiikilla ilmeisesti yritettiin tähdätä realismiin, sekä koko elokuvan aikana läsnäolevaan ahdistukseen.

En tarkoita, eikö elokuvassa olisi ollut tunnelmaa, mutta tunnelma oli lähinnä pelkkää vaaraa. Eipä pahemmin muuta. Sitten tietysti iljetystä, pelästymistä, pahuuden pohtimista ja surua. Kuten aiemmin sanoin, huumori jäi (tai jätettiin?) hyvin lättänäksi, vaikka minä ainakin koin kirjaa lukiessani samanlaisia naurunpyrähdyksiä hymynkaareet pitkään kasvoillani, kuin aiemmissakin kirjoissa.

Eräs todella, todella tyhmä leikkaajan (tai ohjaajan) moka oli olla kuvaamatta esimerkiksi Lunan kasvoja koko elokuvan aikana. Jäin sitä hetkeä odottamaan, mutta niitä näytettiin korkeintaan kerran tai kaksi. Ja btw. Olin pettynyt Lunan isän näyttelijän roolisuoritukseen.

Yksi ohjaajan tulkinta, joka jäi myös kismittämään, oli kolmen velhoveljeksen tarinan kirjaimellinen kolmiulotteisuus. Olisin toivonut siihen jotain vanhahtavampaa ja ylipäätään koko leffasarjaa sopeutuvampaa tyylittelyä.

Niinsanotut vierailevat näyttelijät, joita olivat muun muassa Bill Nighy ja Jamie Campbell, lisäsivät hahmoista häiritseviä odotuksia ja jättivät lähinnä kysymyksiä riippumaan ilmaan. Minä olisin nauttinut uusista pienemmistä rooleista enemmän, mikäli niihin oltaisiin valittu vähemmän tunnettuja näyttelijöitä.

Yksiksin kohtaus, joka oli hämmentävän ärsyttävä, oli se, jossa Ron avaa löytämänsä hirnyrkin. Vastassa oleva "houkutus" kaatua omiin pelkoihinsa oli mielestäni huonosti toteutettu. Harryn ja Hermionen iho oli muokattu ärsyttävän tahallisesti hohdokkaaksi. Hermionella oli silmämeikkiä, siis paljon silmämeikkiä. Tiedän, että sen oltiin ajateltu olevan osa Ronin harhaa, mutta se oli silti todella ärsyttävää. Takaisin paljaisiin ylävartaloihin: Harry ja Hermione alastomina nuolemassa toisiaan? Menee erittäin huonon tulkinnan puolelle, ainakin minun mielestäni. Moneen on voitu Rowlingin kirjoja tulkita, mutta tuollaista teinikiihkoa, joka oli käännetty vieläpä aikuiseksi sellaiseksi en olisi halunnut nähdä. Realismi sopivissa määrin on ihan ok juttu, mutta tiettyihin asioihin ei minusta voi mennä. Ja Ginnyn mekon vetoketjun kiinniveto --- kyllä ohjaajan pitäisi tietää, että jokainen vähemmän viaton katsoja nuoli selän linjoja katseellaan. Urgh. Ehkä olen ylitsevuotavan siiveellinen näissä asioissa, mutta tuollaiset vievät viimeisetkin syiden rippeet katsoa näitä elokuvia. Ihmettelen tosissani, jos DVD:n kansiin ei paineta merkintää K-13.

Elokuvan lopetuksesta voin sanoa sen verran, että se oli juuri niin töksähtävä ja asioita hyvin ärsyttävällä tavalla auki jättävä, kuin odotinkin. Seitsemännen kirjan jakamista kahteen elokuvaan oltiin kuulemma harkittu jo neljännen leffan kohdalla ja voin heti sanoa, että jakaminen oli paha, PAHA virheliike. Elokuvaa oltiin pidennetty turhaan ahdistavilla ja hiljaisilla tunnelmilla. Tämä elokuva ei todellakaan noudattanut klassista juonikaarta, joka takaisi edes jotenkin katsojaa tyydyttävän lopetuksen. Minä olisin itse ihan tosissani jättänyt Dumbledoren haudanavuaskohtauksen vasta seuraavaan osaan ja korvannut sen edes jotenkin toivoa antavalla tunnelmalla. Toisekseen olisin korvannut tylsät hetket kirjan muiden hahmojen esittelemi

Että näinpä pienet kritiikit tästä uusimmasta elokuvasta. Oli pakko avata suuni, kun jäi niin paljon häiritsemään.

_D Voi vatun Irc-Galleria! Ei sitten näemmä mene kommentit perille, jos ne laittaa yksityisellä vastaukseksi samaan kuvaan ja blogiin, kun on saanut kommentin. Prkl. Ehkä tämä jotenkin avartaa, jos joku on jäänyt kummastelemaan, ettei ole saanut minulta vastauksia yksityisiin kommentteihin.

Day Two: Nine things about yourself.

1. Ehdoton lempparini Spaissareista oli Mel C, vaikka joskus tunsin kateutta, sillä etikettipäätökseni takia en voinut fanittaa Baby Emmaa.

2. Esiinnyin ipanana Titi Nallessa omalla säveltämälläni laululla, joka kertoi metsänkeijuista.

3. Taisin olla joskus leija pukujentekotaidoistani. Olen hyvin onnellinen, että se meni ohi.

4. Rakastan wanhoja asioita.

5. Olen vakuuttunut, että jossain aiemmista elämistäni olin jonkun semieeppisen kreikkalaisen filosofin homo oppipoika.

6. Joskus pelkään fanittavani asioita pelkästä periaatteesta.

7. Olen perheeni keskuudessa varsin tempperamenttinen.

8. Minulla on pakkomielle ylittää itseni jonain päivänä ja samalla kaikki muut.

9. Laiskuuteni iskee päälle aina väärään aikaan.

Day Three: Eight ways to win your heart.
Day Four: Seven things that cross your mind a lot.
Day Five: Six things that you're afraid of.
Day Six: Five people who mean a lot.
Day Seven: Four turn offs.
Day Eight: Three turn ons.
Day Nine: Two smileys that describe your life right now.
Day Ten: One confession

Day One: Ten things you want to say to ten different people right now.

1. Olet pirun ärsyttävä ja lapsellinen ihminen. Aikuistu jo, ja tule ulos muovikuoristasi.

2. Tiedät tämän tai sitten et, mutta olet aina merkinnyt minulle paljon. Toisinaan sinusta on mielettömän kiva keskustelukaveri, ja toisinaan tunnut ihan pikkuveljejltä, jollaista minulla ei ole koskaan ollut. Olet luovasti lahjakas ja arvostan sitä piirrettä sinussa ihan mielettömästi. Filosofiointi kanssasi on varmaan yksi lempiasiostani. Tunteitahan minulla oli sinua kohtaan heti alussa, mutta kaikkien parhaaksi päätin sivuttaa ne, vaikka ne aina välillä palaavat takaisin. Toivotan elämällesi kaikkea hyvää tietäen, että et koskaan voisi ajatella itse minusta niin. En tiedä miten reagoida outoon käyttäytymiseesi, anteeksi siitä. En usko, että voisin auttaa niin, että apuni kelpaisi sinulle. Anteeksi siitäkin.

3. En edes muista kunnolla, miten tutustuimme toisiimme, mutta olet aina ollut helposti lähestyttävä ihminen ja tuntuu melkein siltä, kuin olisimme olleet kavereita jo vuosia. Kanssasi on mukava jutustella kaiken maailman asioista, mitkä ovat päällimmäisinä mielessä. On kiva, että minulla on joku, jolle puhua melkein mistä vain. Toisinaan pessimismisi on raskas taakka, mutta yritän aina ymmärtää ja auttaa parhaani mukaan. Älä välitä, mitä muut sinusta sanovat, olet hyvä juuri tuollaisena.

4. Muistan, kuinka olimme yhdessä aina ensimmäisenä lukiovuotena. En tiedä mitä loppuvuodesta tapahtui, mutta minusta tuntui, että jäin yksin. Nyt, kun olet palannut, olet muuttunut hyvin paljon sellaiseksi, kuin pelkäsin sinun muuttuvan. Kuullostan hirviöltä sanoessani tämän, mutta en usko, että sinusta on laulajaksi. Tiedän, että aikuisena haaveesi on jo menneen talven lumia. Jos se on kuitenkin unelmasi ja jaksat yrittää ja kestää pettymyksiä, go for it. Ärsyttävin puolesi on ihan tosissaan se, kun ylistät itseäsi toistuvasti. Vaikka teetkin sen leikkimielellä ja minäkin sanon tämän vain osin kateudesta, koska voi sanoa niin itsestäni, ole kiltti ja löydä oikea itsesi. En suostu uskomaan, että olisit oikeasti tuollainen.

5. Huokaus. Muuta en jaksaisi sanoa. Emme ole tainneet olla väleissä tai ainakaan pitäneet yhteyttä jokuseen aikaan, mutta minä en ole vihainen, en ole ollut missään vaiheessa. En viitsi lähestyä sinua, ennen kuin itse tulet luokseni toteamaan saman asian. Haluaisin tietää olinko oikeassa. Enhän yrittänyt kuin ajatella sinun parastasi. Tiedän, että jännä asenteesi asioihin johtuu vielä nuoresta iästäsi. Jonain päivänä tulet vielä ymmärtämään.

6. Olet usein apaattinen ja melko etäinen ja se saa minut surulliseksi. Haluaisin pitää sinuun enemmän yhteyttä ja nähdä jossain pitkästä aikaa. Haluaisin nähdä sinun hymyilevän. Haluaisin nähdä sinun taas cossaavan. To be happy. Mutta ei se niin yksinkertaista olekaan. Olet yksi niistä ihmisistä, jonka tunnen tunteneeni polvenkorkuisesta saakka. Täytyypä tekaista sinulle oikein joululahja, näin kun tulin ajatelleeksi.

7. En tiedä, minkälaisen kuvan olen antanut itsestäni sinulle. Emme tunne kumpikaan toisiamme, saati tiedä sitten muistatko sinä minua yksittäisenä ihmisenä. Minulle on jäänyt sellainen fiilis, että jotain on kuitenkin jäänyt hampaan koloon. Onkohan sitten ollut kyse kommentista, jonka laitoin aiemmin blogiisi. Vastaukseksi sain jotain aavistuksen tulenkatkuista. Hassua on, että minä totesin sillä hetkellä olevani jotenkin samanlainen, kuin sinä. Minäkin kestän kritiikkiä huonosti, koska tiedän itsekin, mikä mättää ja mitä pitäisi tehdä. Olet loistava cossaaja ja suoraan sanottuna olet paras, jonka Suomen kamaralla tiedän asustelevan. Olet yksi niistä cossaajista, joiden puvun näkeminen muutama vuosi sitten ajoi minut tähän harrastukseen. Kiitos siitä. Et tiedä, miten ison palveluksen olet minulle tehnyt ja olet myös pysynyt yhtenä roolimalleistani alusta asti.

8. Sinä olet samalla merkitystasolla, kuin numero 7. Olit toinen yhtä suuri vaikuttaja päätökseeni alkaa cosplayaamaan ja vielä oikein olan takaa. Muistan, kuin innoissani olin, kun vihdoin sain tutusta sinuun. Lähes heti sen jälkeen katosit tapahtumista. Tiedän, että tavoitit unelmasi ja niin edelleen, mutta minä syvällä sisälläni edelleen kaipaan sinua tänne takaisin. Olit aivan erityinen ja tärkeä osa minun conkokemuksiani. Toisinaan pohdin, minkähänlaisen kuvan olen itsestäni sinulle jättänyt. Olet avoin, ystävällinen ja vapaamielinen, mutta vaikea kuvitella kovinkaan monen elämässään menestyneemmän muistelevan 14-vuotiasta puoliernua, joka käytti kaiken maailman kawaii-hymiöitä kovinkaan lämmöllä. Vielähän me tapaamme, kunhan minäkin saan urani urkenemaan.

9. Minua häiritsee kovasti, mitä minun pitäisi ajatella sinusta. Saan koko ajan negatiivisa viboja, ja mietin, ovatko ne vain kuvitteellisia. Minun on vaikea lähestyä sinua, koska jotenkin tunnen, että emme kuulu samaan maailmaan ja että olemme jotenkin "kilpakumppaneita". Silti vaikutat ihan mielettömän kiinnostavalta. Kaikki tämä siitä huolimatta, etten tunne sinua.

10. Te kaksi olette muodostuneet minulle cosplayn kautta jotenkin äidilliseksi yksiköksi, joista kovasti haluaisin ottaa mallia. Liitelette siellä jossain taivalla pinkeillä sarvikuonoilla antaen minulle "elitismistiä" hyvin glitterisen kuvan. Ihan kiva näinkin. Taivas vaan on hyvin kaukana täältä maankamaralta katsottuna.

Day Two: Nine things about yourself.
Day Three: Eight ways to win your heart.
Day Four: Seven things that cross your mind a lot.
Day Five: Six things that you're afraid of.
Day Six: Five people who mean a lot.
Day Seven: Four turn offs.
Day Eight: Three turn ons.
Day Nine: Two smileys that describe your life right now.
Day Ten: One confession

Huöm. Ainoastaan ensimmäinen tapaus ei ole tekemisissä cosplayn kanssa, eikä tuosta tapauksesta kannata ottaa stressiä, sillä se et ole sinä, etkä sinä, etkä sinä. Etkä myöskään sinä.

Katson tällä hetkellä Da Vinci Codea, jonka näin jokunen vuosi sitten. Olen myös lukenut ihmisten blogeja ja kirjoitellut omiini pitkästä aikaa, kuten ehkä huomaa. Tänään olen viettänyt suhteellisen rauhallista sunnuntaita ja voin todeta, että olen kutakuinkin palauttanut mieleni tasapainoon.¨

...ja erääseen aiempaan merkintään viitaten, en sanoisi enää, että 'se' olisi mahdoton ajatus. Ehkä on vain parempi olla hiljaa, etten pety jälleen ja lähinnä odottaa ja samaan aikaan olla odottamatta, että jotain tapahtuisi.

Nyt puuttuisi enää kuppi teetä, niin olo olisi suorastaan eufoorinen.

Kahden päivän aikana minulle on palannut halu kirjoittaa. Joko fanfictionia tai sitten oman kirjan. Ainut, mikä puuttuu on aihe. Toisekseen tajusin, että haluaisi tarttua härkää sarvista ja ohjata myös oman elokuvani. Jotkut ehkä tietävät, että minulla olisi tuolle alalle jopa suurempi halu, kuin puvustajaksi. Tiedän, että tuossa olisi tekemistä cosplayaamisen rinnalla jo enemmän, kuin tarpeeksi, mutta itseni ilmaisun palo on hurja ja haluan näyttää kynteni sellaisissa asioissa, mistä muut eivät vielä tiedä.

Vaikka elämäni ei repeisikään elokuvaohjaajan tai kirjailijan ammattiin, olen aina pitänyt mielessäni, että voin tehdä molempia harrastuksekseni ja saada niistä melkein yhtä paljon irti. Elokuvien ohjaaminen tosin ilman budjettia on haaste. Mutta haasteet ovat kivoja.

Pitkään olen halunnut itselleni oman videokameran, jonka asetukset vastaavat ilman kalliita ohjelmia oikeaa elokuvaa. Ane-uella on juuri sellainen, kuin haluaisin. Ei edes kallis, ja joulu koputtaa ovella, enkä ole pahemmin The Imaginarium of Doctor Parnassuksen (suosittelen!) ja FF X-2 lisäksi keksinyt vielä muuta toivottavaa. Hahaa, kerrankin keksin jotan konkreettista toivottavaa.

Tässä lyhyt merkintä Vapriikin cosplay- teemapäivästä. Päivä meni ja kivaa oli. Pukuni ei ollut alkuperäisten suunnitelmieni mukainen, vaan heitin aamulla sitten niskaani Fumikan.

Paikalla järjestettiin pienimuotoinen cosplaykisa, oli tanssipeliä, manikyyrejä ja muuta onhjelmaa. Museon näyttelyitä sai käydä kiertelemässä, mutta jätin omat kierrokseni seuraavalle viikonlopulle, jolloin on teemana anime- ja manga.

Kisasin, vaikka sekään ei kuulunut suunnitelmaan B. Pääsin sijoille ja siitä jäi hyvä mieli. Ehkä tämä antaa lisää energiaa tuleviin ponnisteluihin. Pakko nostaa esiin kisasta oma suosikkini, joka ei kuitenkaan sijoittunut:

http://kuvat.aniki.fi/displayimage.php?album=topn&cat=71&pos=9

Mitä muutaman pokkarin olen lukenut Trinity Bloodia, niin juuri tämä hahmo on jäänyt minulle hyvin mieleen. Kiva kokonaisuus ja mitä itsekin olen katsellut tämän cossaajan pukuja, niin ne ovat kaikki olleet syötäviä. Eli hatunnosto siihen suuntaan.

Nomnom. Mitähän muuta piti sanoa? En taida muistaa. Keskiviikkona olisi Potterin ensi-ilta. Jää nyt nähtäväksi menenkö/pääsenkö sinne ja pistänkö Lupinin niskaan.

Huomenna on Vapriikin cosplay-teemapäivä. Jes! Kuullostaa juuri minunlaiseltani tapahtumalta. Pieni, aiheeseen liittyvää hyvin asiallista ohjelmaa ja työpajoja. Jes, jes, jes! Osallistun myös cosplaykisaan, vaikka vielä muutama viikko sitten se ei kuulunut suunnitelmiin. Sijoittuminen kuullostaa tällä puvulla tällä hetkellä vielä hyvinkin realistiselta ajatukselta. Sijoittumisesta silti viis, pidän huolen siitä, että kerrankin osaan pitää hauskaa ja käydä ohjelmiissa. Kynsienhoitojuttu tuntuu hiukan turhalta, kun on omat sormet mustina mustilla tekokynsillä. Mutta joo, meikkausvinkit, oi kyllä! Ehkä ihanin asia on se, että ilmottautuminen on kisaan vasta kello 10-12 välillä, kuvaukset kello kolmeen asti ja kisa kello 16. Ja vielä kermaksi päälle avustajia. <3 Pukuni on nimittäin sitä koko- ja käytännöllisyysluokkaa, että täytyy vetää se pois päältä, jotta pääsen edes vessaan. Täytyy muistaa käydä vessassa aamulla siis. 8DD Toivottavasti ei ole täyttä pakkasta tai loskaa. Kädet paljaina, siis ihanaa hei.

Ketä on tulossa paikalle? En ole kuullut vielä vasta, kuin yhdestä tutusta.

Elän tällä hetkellä vaaleanpunaisessa pilvessä. Kyllä se menee kohta ohi, jahka taas huomaan kuinka hiton kiire on pukuni kanssa. -.-'

Olen koneella. Mitä hittoa? Pitäisi olla tekemässä pukua. Eilen sain vain reilut puolet lonkeroista maalattua.... Piti maalata paljon muutakin. Ja tänään piti tehdä yläosaa. Kuolen. Ihan varmaan kuolen taas stressiin. Perjantaina ei ole edes apuvoimia saatavilla..... En paljasta pukuani, joten turha kysyä sitä, eli, hshh.

Ahdistaa niin paljon ja olo on muutenkin niin sekainen, että on pakko kirjoittaa blogiin. Nykyään en tosin arvosta Galleria-blogia lähes yhtään, mutta tykkään taas mielummin pyhittää Pumpkin Patchini enemmän cosplaylle.

Huoh. Olo on mielettömän uupunut, sekä henkisesti, että fyysisesti. Syyttää voi toki muutaman päivän vähäistä unen määrää, sekä naisolentojen kuukausittaista kirousta, mutta ongelma on kutenkin pysyvämpää laatua. Asia on kuitenkin näin, että en enää tunne olevani sinut itseni kanssa missän suhteessa. Tunnen, ettei minua arvosteta. Tunnen oloni syrjäytyneeksi. Elämässäni ei ole enää ilonaiheita, enkä usko enää pystyväni mihin vain. Pelkään tämän johtuvan aikuistumisesta. Ei, en halua sen olevan sitä! Jos minun sisäinen maailmani tulee olemaan tässä tilassa koko elämäni, ei ole enää mitään järkeä elää. Tämän on oltava jotain muuta. Haluan uskoa siihen.... mutta en uskalla uskoa.

Tiedättehän kliseiset romanttisetkomediat, joissa päähenkilö ahdistuu siitä, että hänen läheisimmät ystävänsä, joiden piti pysyä ikuisesti deittailijoina menevät yksi kerrallaan naimisiin? Noh, minun elämäni on juuri siinä pisteessä tällä hetkellä, tosin vielä pahemmassa. Noissa romanttisissakomedioissa kaiken lisäksi päähnekilö löytää jonkun mielettömän kuuman miehen ja kaikki elävät elämänsä onnellisina loppuun asti. Olen kahdeksantoista vuotta, enkä ole vuosiin ottanut paineita poikaystävistä tai mistään muustakaan. Nyt kun yksi ystävä kerrallaan löytää jonkun (ja vielä minun läheltäni) tunnen koko ajan jääväni enemmän pyöreän kivimuurin sisään puristuksiin. Muuri symboloi minun kaveripiiriäni, jonka sisällä minä olen, mutta tunnen samaistuvani heihin yhä vähemmän ja samalla menetän avoimuttania, tulen varovaisemmaksi. Salaan tunteitani. Jään ulkopuoliseksi vaikka olenkin sisällä. Enkä pääse ulos. Mikä minut saa ahdistumaan todella paljon on tosiaan se, että minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista säpinää kenenkään kanssa ikinä, ellei Benjaminia 7v. lasketa mukaan. Minut on kerran yritetty iskeä ja kerran ollut, sanoisinko, ainoastaan seksuaalisävytteisessä tyttö-tyttösuhteessa vähän aikaa. Kukaan ei ole koskaan ihastunut minuun. Minä sen sijaaan olen vähän väliä. Yksipuolisia ihastuksia koko elämä. Olisin ihan hyvin voinut viettää elämäni nunnaluostarissa. Sekin sattuisi paljon vähemmän.

Olen pohtinut syitä ulkopuolisuuteeni. Olenko liian vanhanaikainen, koska minusta miehen pitää tehdä aloite? Vanhanaikaisuuskin on varmaan pelkkä tekosyy. Sanotaan se sitten. Olen ihan helvetin ujo. Oloani helpottaekseni joskus yritän epätoivoisesti uskotella itsellen, että suomalaiset miehethän ne on ujoja, kaikkihan me se tiedetään. Joskus harvoin sitten erehtyy itse ottamaan asioista selvää ja minun kohdallani se on johtanut ainoastaan pettymyksiin ja sitä kautta myös tunteeseen, maailmassa ei ole yhtäkään, joka minua rakastaisi tai pitäisi edes tärkeänä.

Toisinaan on juolahtanut myös mieleeni, että todella moni ihminen olettaa automaattisesti olevani jotain muuta kuin hetero. Viime aikoina kaikki on tuntunut päinvastaiselta. Pidän silti ovet avoimena. Tyttöjen kanssa ei ole sytyttänyt vain hyvin pitkään aikaan. Antiheterousoletus taas ajaa minua siihen ajatukseen, että koetaanko minut siten myös siten vastenmieliseksi tai tiputetaan laskuista heti kättelyssä. Siitä kysymys: Pitäisikö minun pukeutua naisellisemmin?

Haluan muutosta. Tajusin sen tänään kävellessäni kaupungilla bussille, märehtiessäni parannuskeinoja ahdistukselleni. Elämäni on ollut todella kauan pysähdyksissä ja oikeastaan käynyt takaperoiseen suuntaan tiellä, jota en ole aiemmin käynyt. Tajusin kaipaavani musiikkia, jota kuuntelin yläasteella (t.A.t.U., Christina Aguilera, The Black Eyed Peas, Avril Lavigne, Gwen Stefani, Utada Hikaru, Fergie...), vielä kun musiikkimakuni ei ollut ainoastaan periaatekysyms. Musiikin saan takaisin hyviltä ajoilta, mutta entä naiseuteen liittyvät asiat, vaatteet, meikkaus hiukset, kaikenlaiset naisellisuuden ulkoiseen ilmaisuun liittyvät asiat? Jonkun muun mielestä olisi ehkä helppoa pyytää vanhemmilta rahaa, mennä kampaajalle ja shoppailemaan. Minä en ole tottunut sellaiseen. Suurempaa ongelmaa tuottaisi päättäminen, mitä sitten itselleni ostaisin. Tyylin vaihtaminen (ja sellaisen ylipäätäinen organisoiminen ja päättäminen) tuottaa sellaisen päänsäry jo pelkkänä ideana, että pääni menee automaattisesti tilttiin. En pysty mitenkään kuvittelemaan tuntevani oloani mukavaksi designvaatteissa, tai erityisen naisellisissa vaatteissa, joka jo sinänsä nollaa ajatuksen muutoksesta. Olisin niin onnellinen, jos tavoittaisin vihdoinkin oman tyylini. Ehkä se on jossain maanläheisyyden ja tyttömäisyyden välillä.

En ole käynyt kampaajalla elämässäni kuin yhteensä kolme kertaa: Kerran 6-vuotiaana, kerran 11-vuotiaana ja kerran 14-vuotiaana. Koskaan en ole ollut tyytyväinen lopputulokseen. Haluaisin leikata ja värjätä hiukseni joksikin aivan erilaiseksi. Haluaisin hehkua tutuille ihmisille ajatusta: Minä elän!

Muutosta haluaisin jossain muullakin alalla: Tahdon tutustua uusiin ihmisiin ja solmia uusia kontakteja. Haluan tuntea kokonaisen kasan uusia ihmisiä, joista en tiedä juuri mitään ja tuntea sen innotuksen tunteen kun kaikki on vielä mahdollista.

Olen myös ryhtynyt miettimään, josko elämääni määrittäisi liikaa cosplay. Luettuani JapanPopin jutun otakuista, pystyin heti leimaamaan itseni viralliseksi cosplayotakuksi. Elämäni valintojen kriteereihin kuuluu täysin vakituisesti cosplay. Isoin syy hiusteni tylsyyteen on cosplay. En tee niille mitään, ellei kyseessä ole cosplaypukuuni liittyvä kampaus. Sama toimii myös toisin päin. En uskalla tehdä niille mitään radikaalia, jotta voin tarvittaessa muuttaa ne cosplayta varten. Olen melkein jo päättänyt, että päästän tuosta ajatuksesta irti ja teen hiuksilleni juuri niin kuin haluan. Tarvitsen muutenkin lisää sisältöä elämäääni.

Nyt kun olen jauhanut tarpeeksi naisellisuudesta, haluaisin vielä nostaa esiin siveellisyyteni versus baarissaiskemisetiikan. Olen tosin niin väsynyt, että se taitaa jäädä toiseen kertaan. Olen muutenkin saanut mieleni edes hieman tasapainoisempaan tilaan.

Viikonlopun piristeruiske oli, kun Iina sanoi, ettei tiennyt, että osaan laulaa. Kiitos siitä. <3

Saan vihdoinkin viettää 18-v. syntymäpäiväni nyt tänä lauantaina ja toteuttaa ympärivuotisen haaveeni, eli piraattiteemalla varustetut larppipirskeet. Kaikkien on pakollista pukeutua merirosmoiksi, minä, kapteeni Sparrow, olen luonnollisesti paikalla.

Järjestän osallistujille piraattileikkilarpin, jossa on tarina ja tehtäviä aavistuksen klassisen aarteenmetsästyksen malliin. Tietysti Jack saa aikaan taas jotain sählinkiä, eikä kommelliuksilta voida välttyä.

Legendaariset piraattibileet eivät tietenkään ole mikään täysin piece of cake järjestää ja saan tästä tietenkin kasan stressiä niskaani. Vapriikin pukua en ole edistänyt viikon aikana vielä yhtäkään prosenttia, saa nyt nähdä kuinka paljon vaivaa joutuu näkemään viimeisenä iltana jälleen kerran.

Huhhoi, tuossa äsken jaksoin jopa siivoilla vähäsen. Mahdollisimman paljon pitäisi saada tänään aikaan. Huomenna täytyy käydä ostoksilla, kakku ja kaikki valmistelut larppia varten. Lauantaina taas on meikkaamisen, parran ja pukeutumisen ja pizzojen paistamisen takia menee niin paljon aikaa, että sitä ei taida jäädä yksinkeritaisesti mihnkään muuhun. Huhhuh kiire tulee taas. D:

Tänään muuten palautettiin Fumika, Lulu, Sally, Oogie Boogie ja Zero Emil Cedercreutzin museosta. Niiden pakkailuun menee myös aikaa. Että häpesin taas silmät päästäni. Pukuni olivat tehneet muutamaankin kertaan tenkkapoon ja niitä oltiin jouduttu korjailemaan muutamaan kertaan. Lulu näyttää vieläkin kamalammalta, mitä muistin ja Oogie Boogie on yksinkertaisesti nähnyt parhaat päivänsä. Lulun ihan ehdottomasti kunnostan ensi vuona. Jos maailmanloppu tulee 2012, niin siitä puvusta haluaisin Sparrown lisäksi ainakin olla ylpeä. Zerosta en viitsi edes puhua.... Puolessa tunnissa väsätty lakanaviritelmä edesmenneelle koiralleni. Ei nenää. Huhhuh.

Eipä tässä kai mitään muuta, käyn iltapalalla ja alan hommiin, Ehkä se ruotsin kirjakin sieltä jostain pomppaa sitten esiin.......