IRC-Galleria

En voi sanoa sitä suunnitelleeni, mutta minun ei ollut tarkoitettu löytävän sitä oikeaa vielä.
Kai sen joskus vielä tapaan jossain. Mä olen kuitenkin ehdottomasti parisuhdetyyppiä enkä mikään sinkkusekoilija.

Niin täytyy kurkkia vähän tännekin ja kohta jatkuu...

Suihku ja sen jälkeen varmaan Morrowindiä pikku hetki, tai sitten muutama tunti, tai jopa aamuun asti. Pelastusoperaatio jatkuu siinä ja lahjontaakin kai luvassa. Harhailua ja etsimistä manorissa siis.

Tää on se biisi mistä mä tykkään bändiltä ehkä kaikista eniten. Uskomattoman kaunis biisi ja se soi just nyt.

Hyvää musaa ja juomista, tänä tiistaina on levylautasella The 69 Eyesia ja Type O Negativea ja kovasti tykkään.

Ja otankin tässä lääkettä siihen eli muutaman oluen. Karjala ja Karhu on ihan jees merkkejä suomalaisista oluista ja niitä nyt kulauttelen tässä vuoronperään muutaman pullon verran, tai niin kauan että vitutus loppuu.;D

Usein olen miettinyt tuota kuinka kauniiden/komeiden, tunteikkaiden ja herkkien romantikkojen on niin kovin vaikea kohdata sitä elämänsä rakkautta. Että kun itse asettaa rakkauden ja romantiikan tärkeimmäksi arvokseen, mutta maailma ympärillä ei kuitenkaan niin tee. Vaatiiko rakkaus niin paljon ihmisiltä, että hyvin harvalla on lämmin sydän jolla rakastaa? Ei suhteet perustu nykyään enää rakkauteen ja tunteisiin, vaan kyllä ne on status, seksi, materiaaliset arvot ja toisen jonkinlainen hyväksikäyttö useimmiten suhteen ytimessä, ne ajavat ihmiset suhteeseen. Itse taas en mieti mitä joku tekee työkseen ja paljonko tienaa, mitä autoa ajaa tai omistaako autoa ollenkaan tai asuuko omistus-, tai vuokra-asunnosssa tai kaupunginosaa missä hän asuu, ne kaikki on turhia juttuja, koska kyllä mulle se ihminen on tärkein, ei se kaikki materia vaan sen ihmisen ajatukset, luonne, tunteet ja niiden näyttäminen, rakkaus ja välittäminen. Me luodaan keinotekoisia luokkarajoja ihan turhaan jokapäiväisessa elämässämme ja estetään itseämme ihastumasta ja rakastumasta.

Me ikään kuin asetetaan rakkaudelle vaatimuksia millaisen sen tulee olla ja kun me ei koskaan juuri sellaista vaatimuksiamme kaltaista ihmistä kohdatakaan niin sitten valitamme, vaikka kyse on ihmisessä itsessään. Ymmärtämällä että rakkaus ei vaadi mitään, se on puhdas ja kaunis itsessään ja maailma turmelee ihmisen luulemaan että sen tulee olla juuri tietynlainen ennen kuin voi rakastua.
Otetaanpa lyhyt esimerkki.
Kun mä kohtaa uuden ihmisen josta kiinnostun, niin sen sijaan että kysyisin mitä työtä hän tekee, mitä autoa hän ajaa, mikä koulutus hänellä on tai paljonko hän tienaa, niin noiden suhteessa täysin turhien asioiden sijaan haluan tietää mistä asioista hän pitää, mistä hän nauttii elämässä, mitä hän ajattelee asioista ylipäänsä ja ennen kaikkea: onko hänellä sydän ja sielu jolla rakastaa?

Mitenhän tän oikein kestää?

Nykyään suhteet on vain sellaisia hetken tarpeen ihmisillä täyttäviä asioita, ei enää edes aleta vakavaan suhteeseen, mikä on huono juttu. Kai monet ajattelee niin että sekoillaan nyt viiskymppiseksi asti ja sitten jostain maagisesti ilmestyy se oikea jonka kanssa eletään onnellisesti sitten koko elämän loppuun asti. Mutta ei se mene niin. Jos ihmiset sekoilee tosiaan siihen asti että ne on jotain keski-ikäisiä, niin osaako ne edes alkaa sitten enää vakavaan suhteeseen? Tai pysyykö ne siinä, osaako ne antaa itseään riittävästi että se toinen on onnellinen? Koska eihän kysymys ole vain omasta onnellisuudesta vaan myös siitä että tekee toisen onnelliseksi.

Minusta alkaa tuntua että kiidän halki tän koko elämän, ankkuroitumatta mihinkään, lepäämättä välillä. Löytämättä sellaista kotisatamaa johon kiinnittyä, jossa sydän olisi kotonaan. Tapaan uusia ihmisiä, juhlin ja muuta, mutta sydämeni ei kuitenkaan saa iloita ja elää. Se sykkii, mutta tukahtuneesti, ei elämänilosta. Rakkaus, suhde ja romantiikka puuttuu ja ilman niitä ei ihminen voi elää, mutta on vain olemassa.