IRC-Galleria

Mietteitä edellisestä maratonistaTiistai 31.08.2010 05:46

Mietin juuri noita väliaikoja.
Noin kahden kilsan kohdalla olin kärjessä ja kympin kohdallakin vielä viiden kärkiporukassa.
Tapahtui outo sammuminen jostain syystä siinä muutaman kilsan jälkeen ja sen jälkeen vauhti vain hidastui jatkuvasti.
Liian kovaa en kuitenkaan aloittanut.
Vedin 3:39 min/km vauhtia ekat kaks kilsaa ja normilenkeilläkin (10-20 km) juoksen alle neljän minuutin kilometrivauhtia hyvin usein, kilometri toisensa perään.
Eli 3:39 vauhtia mun pitäis jaksaa ihan kevyesti.
Hieman jopa jarruttelinkin alussa, muuten olisi mennyt alle kolmen minsan nuo ekat kilsat.


Sen lisäksi että viimeistely ei onnistunut löydän pari muuta syytä vauhdin outoon tippumiseen. Ensinnäkin maasto oli hyvin mäkistä, suuret korkeuserot, jyrkkiä mäkiä ja lisäksi juoksua pikkupoluilla ja metsässä epätasaisella pinnalla. Ja mä olen tottunut juoksemaan ja treenannut juuri eniten asvaltilla jossa vain loivaa nousua, hyvin vähän harjoittelua metsäpoluilla takana, liian vähän. Ja vielä sää, tykkään juosta lämpimällä säällä (+20-25) ja sunnuntaina oli suht viileää.
Kiteytettynä siis neljä syytä vauhdin tippumiseen: jyrkät mäet ja siis suuret korkeuserot jotka vei jalat hapoille, väärä alusta eli paljon juostiin hiekkatiellä ja metsäpoluilla eikä asvaltilla, viimeistelyn meneminen pieleen (en saanut unta edellisenä yönä ja kärsin myös silmätulehduksesta) sekä tuulinen ja kylmä sää.
Oli siis vain +9-10 astetta ja hyvin tuulista (tuntui kylmemmältä kuin olikaan) joka kyllä vaikutti juoksuun.

Lääkkeet: enempi juoksua metsäpoluilla ja mäissä, hyvin pitkiä hidasvauhtisia lenkkejä enemmän sekä vauhtileikittelyä tasavauhtisen juoksun sijaan normiviistoistasella.

Silti tuo sammuminen on vieläkin mysteeri, sillä 3:39 on minulle ihan perusvauhtia.
Voiko silmätulehdus ja heikko viimeistely (keskenkuntoisuus) vaikuttaa oikeesti noin paljon kisaan?

Varala maraton juostuSunnuntai 29.08.2010 19:44

Vaikeaa oli, vaativa reitti, tokalla kiepillä meni välillä ihan lönköttelyksi.
Hirmuisia, jyrkkiä nousuja jotka vei jalat hapoille.
Eikä se valmistautuminenkaan hyvin mennyt.
Aamulla kun laitoin piilareita niin silmiä alkoi kirveleen ihan kamalasti ja protskut olin linsseistä kyllä poistanut, siitä se ei siis johtunut.
No, laitoin silmätippoja molempiin silmiin ja lopulta sain linssit laitettua.
Kovasti silmät punoitti, taitaa olla silmätulehdus, mutta kaipa se noilla silmätipoilla ohi mennee.:)

Ekat kilsat kyllä kulki vauhtia 3:39 ja juoksinkin aluksi kärjessä.
Vauhti hiipui, mutta vielä eka kymppi kulki alle 45 minsaan.
Mutta, toisella kierroksella vauhti hidastui edelleen ja jäin tavoiteajasta. Mutta reitti oli todella vaativa, suuret korkeuserot.
Neljä tuntia kuitenkin alittui, kaikista vaikeuksista huolimatta.:)

Tossuina Asics Gel Banditot

Kevyt aamiainen ja sitten maratonilleSunnuntai 29.08.2010 11:37

Kevyt aamiainen nyt nautittu ja kohta lähdetään mussukan kanssa Tampereelle Varala maratonille.
Otan mukaan kahdet tossut ja myös kahdet housut ja paidat ja teen tossuvalinnan ja päätöksen muusta pukeutumisesta vasta Varalassa. Jännittyneellä, iloisella mielellä maraa odotan.

VaralassaLauantai 28.08.2010 22:26

Ajeltiin Tampereelle ja noudettiin Varalan urheilu-opistosta kilpailunumero sekä paita ja käytiin syömässä pastaa ruokalassa.
Hyvät on sapuskat Varalassa.:)
Huomenna sitten Tampereelle maratonia juoksemaan.:)
Tänään sitten auton nokka kohti Tamperetta ja Varalan urheiluopistoa.:)
Sunnuntai jännittää hemmetisti, varsinkin kun kunto on arvoitus.:)

Perjantai-ilta meni ihan ryypätessä ja saunoessa, heh.:D
No ainakin rentouduin.
Tai, vedinhän mä yhden lyhyen verryttelylenkin kyllä alkuillasta.

Muutama vaihtoehtoTorstai 26.08.2010 05:11

Saa nyt nähdä mikä sali valitaan uudeksi.:)
Ateena, Hymyhuuli vaiko Elixia Onkiniemi.
Että semmosta.

Hammaslääkäri, viikonlopun odotteluaKeskiviikko 25.08.2010 23:15

Kävin Tampereella hammaslääkärissä ja imuroin samalla kämppäni sekä katsoin postit.
Pelkkiä mainoksia, ei jumankekkelis.
Nyt taas Ylöjärvellä ja lähdetään kohta salille mussukan kanssa.
Ongelmia hiukkasen ollut Finnbodyn kanssa, kun salilta lähetetty mm. aiheettomia perintäkirjeitä (sopimusrikkomus salin puolelta) ja tänään sitten neuvotellaan.
Jos ei sopuun päästä, niin haastan salin oikeuteen kiskonnasta.

Viikonloppua jo odotan malttamattomana, pääsee nautiskeleen piiiiitkästä juoksusta.:)

Oi onnea:)Keskiviikko 25.08.2010 03:31

Koko suomen kansan kiihkeästi odottama Big Brother 2010 sitten alkoi.
Oi tätä onnea.:)
Eli ylinopeus ja tasa-arvoisessa risteyksessä väärin ajaminen (pysähtymättä ja huomioimatta muita).
Itsellä mennyt välillä seitsemään kymppiin tuolla kuudenkympin alueella Nokia-Tesoma-Kalkku suunnalla ajellessa ja siinä parannettavaa. tarkempi oltava, niin pääsen läpi inssin.
Risteyksiin ajan kyllä varovasti että eiköhän ne mene hyvin, niistä lähdössä sitten pikku ongelmia ollut kytkimen kanssa.
Eli kytkin paremmin haltuun ja sopivalla nopeudella ajaminen niin läpi menee että heilahtaa.:)