Kuvitellen olevansa maailman valtias, jumalattarista mahtavin, kauneuden määritelmä ja täydellisyyden esimerkki, hän liiteli kaarteli, alisti kaiken yläpuoleltaankin. Mieli täynnä ylemmyyttä, omaa itseään palvoen luuli hän kaiken saavuttavansa. Omahyväisyyden roihutessa tuhansissa tulimerissä hänen ympärillään unelmoi hän kansan kumartavan edessään kadehtien ja kunnioittaen. Unelmansa pirstoi todellisuus - kaiken sen kuvitellun täydellisyyden sijaan peilistä tuijotti vastaan silti vain tavallinen, hengittävä olento, jonka olemuksessa ei jumalaa ollut sen enempää kuin naapurinkaan.