IRC-Galleria

Se oli kuin mikä tahansa syksyinen aamupäivä, aurinko pilkisti enää heikosti hiljakseen ajelehtivien pilvenlonkien lomasta. Hiekka rahisi satunnaisten kulkijoiden kenkien alla, muutaman kuolleen lehden silloin tällöin risahtaessa ja murskautuessa kuin hauraat luut. Syvä ruska syleili maisemaa varastaen kaiken vihreyden, hukuttaen kaiken keltaisen ja ruskean miljooniin eri sävyihin. Ilmassa leijui kuoleman haju, kuoleman, kun kaikki olemassaoleva valmistautui hyytävään talveen. Katoamisen kauneus on kuitenkin aina kiehtonut kieroa mieltäni.

Siitä päivästä lähtien olen alitajuntaisesti vihannut sinua, vihannut niin että sydämeni jatkuvasti heikkenevät lihakset puristuvat kerta toisensa jälkeen yhä tiiviimmin yhteen saaden veren etenemään kohinalla suonissani. Vihannut niin että silmistäni paistava raivo olisi voimaltaan kykenevä kukistamaan edesmenneen Neuvostoliiton armeijan. Vihannut niin että olisin valmis kuolemantuomioon saadakseni edes kerran aiheuttaa sinulle silmitöntä tuskaa.

Kaikkihan sinua rakastavat. Olet huomion keskipiste, palvovien katseiden hyväilemä. Jokainen äännähdys suustasi on kuin Jumalan sanaa, kukaan ei edes harkitse kyseenalaistavansa totuuksiasi. Olet ylempää luokkaa, ylimys jonka nimeä ei lausuta turhaan.

Vihaan sinua niin että voisin langeta jalkojesi juureen, kielelläni hyväillä varpaitasi ja mitä ikinä haluat. Kiskoisin sinut mukanani siihen huumaan jossa aivosi ovat mielihyvän täyttämät, omahyväinen ilmeesi sulaa puhtaaseen nautintoon kauniin vartalosi valahtaessa kontrolloimattomaksi koneeksi. Upottaisin pitkät kynteni kiinteään lihaasi, maistaisin palvottua vertasi silmieni kuultaessa jäätä.

Saavuttaisin nautintoni huipun nähdessäni sinun murtuvan kuin kipsilevy sen pudotessa korkealta. Nähdessäni sinun murtuvan, huuli veriseksi pureskeltuna takeltelevan anteeksipyyntöä itkuisen nikottelun lomassa, kyynelten raidoittaessa sileitä poskiasi, anovien silmiesi turvotessa. Nähdessäni sinun vajoavan maahan, hapuilevan naarmuisilla käsillä tukea, kiljuvan tuskasta sydämesi musertuessa sanojeni voimasta. Nähdessäni kuinka olet heikko, voimaton, verinen ja väsynyt. Loppu. Kirkuisin korvaasi kuinka paljon sinua rakastan, kuinka paljon sinusta välitän. Sanani silpoisivat ihanaa kehoasi kuin vastateroitetut tikarit, isku toisensa jälkeen, lujempaa, syvemmälle. Rukoilisit kuolemaa. Silloin kumartuisin risaisten kasvojesi ylle, silittäisin hikistä otsaasi hellästi kuin pikkuvauvaa, ja säälivä hymy kasvoillani suutelisin sinua kiihkeämmin kuin koskaan.

Loittonevat askeleeni jäisivät kumisemaan raadeltuun mieleesi pitkäksi aikaa.