IRC-Galleria

Katoan huomenissa Karjaan lumisiin maisemiin jouluani viettämään, netissä ei minua pahemmin näy. Jääkää nyt, ystävät rakkaat, ja viettäkää rauhallinen ja kaunis joulu. Nauttikaa kynttilöiden kuumasta hohteesta ja kuusenhavujen talvisesta tuoksusta, upottakaa varpaanne lämpöisiin villasukkiin ja käpertykää paksun viltin sisään sohvalle. Hyvää joulua. <3

Äiti kuori ja paloitteli minulle tuoretta ananasta mutta minä en edes syönyt.

*purskahtaa itkuun*

Olit luonani vuoden,
ikuisuudelta tuntuvan vuoden joka jätti niin paljon jälkiä.
Jäljet muuttuivat muistoiksi,
muistot haalistuivat.
Mutta vaikka muistot ovat hämäriä,
ne ovat yhä olemassa.

Kuvitellen olevansa maailman valtias, jumalattarista mahtavin, kauneuden määritelmä ja täydellisyyden esimerkki, hän liiteli kaarteli, alisti kaiken yläpuoleltaankin. Mieli täynnä ylemmyyttä, omaa itseään palvoen luuli hän kaiken saavuttavansa. Omahyväisyyden roihutessa tuhansissa tulimerissä hänen ympärillään unelmoi hän kansan kumartavan edessään kadehtien ja kunnioittaen. Unelmansa pirstoi todellisuus - kaiken sen kuvitellun täydellisyyden sijaan peilistä tuijotti vastaan silti vain tavallinen, hengittävä olento, jonka olemuksessa ei jumalaa ollut sen enempää kuin naapurinkaan.

Tänä aamuna parkkipaikalle kävellessäni panin merkille punaisen Ford Mondeonsa kimpussa hääräilevän, tuskastuneen naapurin. Sangen aggressiivisen selonteon päätyttyä tiedossani oli jo toinen hallituksemme jäsenien autoon kohdistunut törkeä pahoinpitely. Olivat toistaiseksi tuntemattomat henkilöt ottaneet tehtäväkseen laajentaa varastettujen automankkojen kokoelmaansa ja selvittäneet sitten tiensä tähän 90-luvulta peräisin olevaan automobiiliin. Huomattuaan, että ajoneuvossa sijaitseva musiikkilaite oli vuosimalliltaan kivikautinen ja suoraan sanoen anuksesta, päättivät he säästää itseltään irrottamisen vaivan ja sen sijaan repineet irtipoikkikatki jok'ikisen muun johdon joka auton sisäpuolelta sillä hetkellä sattui löytymään. Iloinen naapuri oli aamupakkasessa löytänyt ohjauspyörän alapuolelta kasan repaleisia piuhoja ja todennut sekuntien murto-osien ollessa kyseessä että siinä tilassa ei auto kyllä virtaa saisi. Ei lähtenyt naapuri sinä aamuna töihin.

Epäilisin kyseessä olevan jonkinasteinen liiga, jonka elämäntehtävänä vaikuttaisi olevan käteisvarojen kartuttaminen jokseenkin kyseenalaisilla keinoilla. Espoon keskuksen alueelta on viime aikoina tyhjennetty kuulemma ennätysmäärä keski-iän kriisistä kärsiviä, erivärisiä ajoneuvoja. Vanhat romut ja uututtaan vittuilevat loistoautot on suosiolla jätetty rauhaan, laitteineen. On se nyt saatana että muutenkin jo hernekeitolla eläviltä ihmisiltä viedään kaikki irti lähtevä sateenvarjoja lukuunottamatta. Hämmästyttää kummastuttaa tällainen toiminta.

Joidenkin päivien takaiseen kirjoitukseen palatakseni, ystävällisesti siivottuaan meidän valkoisen Polomme olivat vorot vielä teipanneet radiosta jääneet johdonpäät kiinni ettei arvon omistaja vain saisi sähköiskua, kaikki roskat oli tyylikkäästi ulostettu autosta ja ovet vielä lukittu. Tuota voisin sanoa vittuiluksi.

Nyt melkein kymmenen tuntia aamuista informaatiota myöhemmin roskia viedessäni törmään jälleen naapuriin. Tuntikausien puurtamisen jälkeen piuhat näemmä olivat jo lähes oikeilla paikoillaan ja punaista mobiilia kiskottiin käyntiin kaapeleilla samaan aikaan kun ukko seisoo puhelimessa ärräpäiden liidellessä kirpeässä ilmassa ja poliisin ollessa luurin toisessa päässä. Espoon poliisi olkaa hyvät ja tehkää minkä pystytte, entä jos huomenaamuna huomaan munuaiseni kadonneen?

Tomi saanko ottaa äitini mukaan sinne?

Äiti,

muutan pois kotoa, käyn lukioni kyllä loppuun, tahdon nähdä ylpeydestä loistavat kasvosi kun painan viimein valkolakin päähäni. Saavutan sen tavoitteen itseni ja sinunkin takiasi, äiti. Sain sinulta elämäni, kodin, kaiken mitä tarvitsen. Hyvän kasvatuksen jonka olisin toivonut sisäistäneeni paremmin. Olen mokannut kerta toisensa jälkeen aina vain pahemmin, muttet silti ole minua tuominnut, kannustanut vain eteenpäin ja ottamaan opikseni.
Jokaisena yönä, kun nukun yksin kotona, herään tyhjään taloon ja elottomaan keittiöön, tunnen oloni vielä niin pieneksi ja avuttomaksi. Olen vielä pikkuvauva joka kaipaa sitä hellyyttä ja hoivaa, turvallisuuden tunnetta ja lämpöä. Mikään ei rauhoita niin kuin äidin rakastava syli ja kattilallinen äidin tekemiä lihapullia. Olenko valmis luopumaan siitä vielä, en tiedä, kaikki on niin kylmää ja pelottavaa ilman sinua. Vielä 16-vuotiaanakin olen pohjimmiltani täysi mammantyttö, äitiriippuvainen lapsi. Kuinka tulenkaan kaipaamaan lämpimiä aamuja kun alakertaan hiipiessäni touhuat persikanvärinen kylpytakki päälläsi aamiaista, tuoreen kahvin tuoksu leijuu ilmassa kananmunien hiljalleen poksuessa kattilassa.
Sisimmässäni aina odotan sinun soittavan ja kysyvän missä menen, mitä teen, onko kaikki hyvin, silloin tiedän että välität, tiedän että olen turvassa vaikka olisin toisella puolella maailmaa.
Menen kiinnittämään joululahjoihisi sydämin koristellut pakettikortit. Millään materialla en voi koskaan sinulle kertoa kuinka tärkeä olet minulle, mutta tuntuu vain niin lämpimältä nähdä hymy kasvoillasi.

Rakastan sinua, äiti.

Viimeinkin netti toimii kotona.

Sellainen on olo nyt. Palasin uskollisen kannettavani luokse nautittuani ensin höyryävästä vaahtokylvystä Tomin kanssa, ja nyt voin sanoa rentoutuneeni. Kissat eivät kyllä pidä turpaansa kiinni vieläkään mutta joidenkin asioiden kanssa on vain opittava elämään.

Lotta on röyhkein emo ikinä. Tähän mennessä kiinteä ruoka on maistunut kunnolla vain Josefinalle, ja lopulta muidenkin alkaessa osoittaa alkeellista kiinnostusta haisevia lihakönttejä kohtaan, ryntää nurkan takaa tietenkin lastensa parasta ajatteleva äiti ja syö kaiken ennenkuin pennut ehtivät häntäänsä heilauttaa. Tähän kun lisätään vielä Lotan karmiva tapa röhnöttää pentueensa päällä ja kyseisen kissan suunnaton kiinnostus jouluverhojen repimiseen juuri silloin kun muutama jälkeenjäänyt yksilö kaipaisi tissimaitoa, on meillä enää yksi ratkaisu. Kai kissoilla on omat sosiaalityöntekijänsä?

Ryöväsin Tomin kylpytakin. Tuolla se murjottaa alasti sohvalla <3

Mustavalkoiset vanhemmat Lotta ja Hannu pentuineen. Mustavalkoinen Daisy, harmaavalkoinen Josefina ja mustat Piki ja Milla Magia. Ja tuntuu että niitä on joka paikassa.

Operaatio fisu alkoi siinä neljän viiden maissa, 100 litraa vetävä akvaario täynnä paskaa. Kalat purkkiin ja kolmasosa vedestä säilöön ja kaikki loput viemäristä alas. Kaksituntinen lasilevyjen kuuraus selkä vääränä ja kaksin käsin harjalla leviä irrotellen. Sattuu vitusti.

Vastuulliset eläintenomistajat jättivät avonaisen kalapurkin tyylikkäästi vessan lattialle vaille ympärivuorokautista valvontaa. Päätin pitää oluen mittaisen siivoustauon ja kauhukseni huomasin Hannun maiskuttelevan nurkassa pyrstö suupielestä loistaen. Mayday mayday, lemmikkini syövät toisiaan.

Ette uskokaan kuinka hankalaa on asunnon pienimuotoisinkin siistiminen kun kuusi nälkäänsä kiljuvaa kissaa roikkuu jatkuvasti lahkeissa. Pienimmät kun ovat saatanallisen terävine kynsineen vielä tuskallisen hankalasti havaittavissa, on todellinen katastrofi valmis. Voit olla varma, että jokaisen askeleesi alle joutuu jonkinvärinen häntä. Niimpä istun tässä ikuisuuden kestäneen siivouksen jälkeen sääret raadeltuina, lahkeet riekaleina ja naama täynnä sähiseviä kissoja. Kalat sentään pysyivät akvaariossaan.

Tomi koitti kykyjensä mukaan irrottaa perheen monnia sisustuskalustosta. Pyrstöllinen imukuppi saatiin viimein irti mutta minua etoo edelleen.

Haisen kalalta.