IRC-Galleria

Siellä soitamme veikeää musiikkia kera Witherian, Mensuran ja Beyond the Dreamin.

Huom! Keikka on ikärajaton!
Huom2! Kaljaakin saa!

Maksaa 4€ sisään.

James Turjake pudotti rahan kolikkopuhelimeen ja näppäili Torben Homopoulosin antaman numeron. Puhelin ehti soida parisen minuuttia ennen kuin joku nosti luuria.
"Mitä?"
-"Epikuros tässä. Tarvitsen ne ohjeet", James sanoi yrittäen kätkeä jännityksen aiheuttaman värinän äänessään.
-"Tiedätkö vanhan hiilivoimalan kaupungin länsilaidalla? Sen vieressä on varasto. Sinun tehtäväsi on toimia vahvistuksena siellä asemissa oleville vartijoille ja pitää huoli siitä, että asiattomia ei pääse varastoon. Äläkä missään nimessä koeta itse mennä sinne sisään. Ymmärrätkö?"
-"Selvä kuin pläkki", totesi James ja sulki puhelimen.

James astui sisään läheiseen kahvilaan, tilasi kahvin ja istuutui nurkkapöytään. Hän kaivoi povitaskustaan savukkeen haistaen samalla kainalostaan leijailevan hienhajun. Hän sulki silmänsä, nosti savukkeen huulilleen ja mietiskeli hiljaa. Sitten hän sytytti savukkeen ja poltti sen hiljalleen odotellessaan kahviaan jäähtyväksi.

Alkava tehtävä poltteli Jamesin mielessä. Tiesikö hän mihin oli ryhtymässä? Tiedostiko hän riskit? Oliko se hänen pyytämänsä hinnan arvoista? Kahvin verran näitä kysymyksiä pohdittuaan hän totesi, että vastaus jokaiseen oli 'kyllä'. Seuraava kysymys olikin sitten mihin hän lähtisi tehtävän suoritettuaan. Lähtemistä ylipäänsä hän piti erittäin tärkeänä: häntä tultaisiin etsimään. James joi hiljalleen santsikuppiaan, tuijotti ulos kahvilan ikkunasta ja pyöritteli mielessään eri vaihtoehtoja. Espanja? Malta? Saksa? Latvia? No, mietitään sitä sitten joskus. James laski pöydälle kasan kolikoita ja poistui kahvilasta.

Nyt koko tätä nimeä kantava albumi ladattavissa osoitteessa http://www.mikseri.net/horstdoom/

Mene, lataa ja ahdistu, sitten nauti.

You breathe to live,
You breathe to die.

Kaupungin itälaidalla James Turjake tapasi "ystävänsä" Torben Homopoulosin. Miehet oikeastaan vihasivat toisiaan, mutta olosuhteiden pakosta joutuivat työskentelemään yhdessä melko usein. James tunsi samanaikaisesti suurta luottamusta ja valtavaa epäluuloa Torbenia kohtaan ja paljolti juuri tämän takia hänellä nyt oli revolveri mukanaan. Eipä hän sitä kyllä olisi kotiin jättänyt, vaikkei olisi ollut Torbenia tapaamassa, sillä mitä vaan voi sattua, kuten hän hyvin tiesi.

"Kuulitko uutiset?" kysyi Torben.
-"Jaa siitä kidnappauksesta?" kysyi James muistellen aamuista uutislähetystä, jossa kerrottiin siepatusta varatuomarista.
-"Juuri siitä. Minulla on sisäpiirin tietoa ja ylemmät tahot ovat käsittäneet, että sinut laitetaan asialle."
James oli tyrmistynyt, "Miten vitussa te aina tiedätte julkisen sektorin liikkeet etukäteen? Tai niin no, enpä vielä itsekään tiedä ottavatko ne yhteyttä."
Samassa Jamesin matkapuhelin soi. Hän vastasi ja hetken puhuttuaan tokaisi Torbenille, "Olit oikeassa, sain toimeksiannon. Siitä sisäpiirin tiedosta..."
-"Ok, et sitten kuullut tätä minulta, en tahdo ylimääräisiä reikiä nahkaani. Mitä helvettiä sinä naurat?"
Jamesia nauratti se, että Torben oli ainakin kasvojen alueelta keskimääräistä lävistetympi mies.
Torben jatkoi, "Tässä on puhelinnumero. Soita siihen ja sano olevasi koodinimi Epikuros. He antavat sinulle lisäohjeita. On ehdottoman tärkeää, että annat heidän ymmärtää että olet ymmärtänyt kaiken. Älä siis pyydä toistamaan tai kysy tarkennuksia ohjeisiin. Ja sitten kun lähdet näyttäytymään, kuten epäilemättä jossain vaiheessa joudut tekemään, AJA NUO SAATANAN VIIKSET POIS!" Torben sylkäisi maahan, otti povitaskustaan savukkeen, sytytti sen ja poistui paikalta. James jäi hetkeksi paikalleen pohtimaan mutta siirtyi sitten pian läheiseen kapakkaan nauttimaan viskisoodan ja valmistautumaan henkisesti tuleviin koettelemuksiin.

James Turjake astui ulos sateiselle kadulle, asettautui pienen katoksen alle ja sytytti savukkeen. "Voi vittu tätä ainaista koiranilmaa", mutisi hän itsekseen, nosti kaulukset pystyyn, laittoi kädet taskuihin (vasemmalla kädellään hän tunnusteli taskun läpi revolverin kahvaa, joka törrötti hänen housunkauluksestaan) ja sukelsi sateeseen. Hänellä oli jo kiire tapaamisesta, josta ei sopisi myöhästyä.

Jalka juuttui kivenkoloon. Paniikki kasvoi hapen loppuessa. Lopulta sinisen sävyinen hämärä vaihtui lämpimään mustuuteen. Niillä main olemassaolo katkesi tyystin.

Pidän siitä, että olen saanut jäädä paikoilleni.

Jotkut vilkuilevat olkansa yli,
koska heitä pelottaa,
vaikka tietävät että koskaan
ei pitäisi katsoa taakseen.

Maailmaan mä kavalaan
En mennä tahdo vaeltamaan,
Kun siellä ain' näen kaiken sen
Itsekkyyden, ilkeyden.

...

Mä vanki maanhan olen vain
Ja elinkautisen sain.