Tiedättekö sen tunteen kun kuuntelette jonkun loistavan levyn/kappaleen/musiikkiteoskokonaisuuden ja ette keksi mitä sen perään vois laittaa, joten laitatte sen saman uudestaan?
Juuri tällä hetkellä en keksinyt mitä laittaisin Emma Ruth Rundlen
Marked for Death -levyn jälkeen, joten laitoin saman uudestaan. Ja luultavasti, mikäli vielä jaksan valvoa, laitan sen soimaan vielä kolmannenkin kerran.