Annan sanojesi pudota iholleni, jättävät jälkiä tai eivät. Olen kolibri, aina ilmassa. Olen navetta, täynnä paskaa. Kuka kuulee, jos nostankin luurin? Sinä voit vain kuvitella miten väsynyt olen ja itse liu'un varjoon, jossa olen viimeinkin edes jotenkin rauhassa. Tuijotan kiveä ja odotan että se räpäyttäisi silmiään. Kivisilmät auki taivaaseen. Eihän ne räpähdä.
Annan katseesi lävistää minut. Veri vain valuu, terävä katse. Puhelinluettelo tai ohjekirja on nimeni. Viisaat eivät kerro minusta. Olen jossain siellä syrjässä, uskaliaiden löytää, haudattuna parinkymmenen sentin syvyyteen kuin lapsi hiekkalaatikolla kätkee kaverinsa lapion. Apua saatana!