IRC-Galleria

H_A_M_P_A_A_T

H_A_M_P_A_A_T

Suun terveyden asiantuntija

Syitä pahanhajuiseen hengitykseenKeskiviikko 04.02.2015 08:44



Pahanhajuisesta hengityksestä kärsii moni suomalainen. Hajun aiheuttaja löytyy useimmiten suusta. Pahaa hajua aiheuttavat ruoantähteet, voimakkaan hajuiset ruoka-aineet, hammaskivi, reikä hampaassa, erilaiset suun tulehdukset, kieli tai irtoproteesit. Joskus pahaa hajua saattaa aiheuttaa nielurisoihin kertyvät ”proput” eli vaalea ryynimäinen massa (ruoantähteitä ja bakteereita). Paha haju johtuu bakteerien erittämästä rikkiyhdisteistä. Pahanhajuiseen hengitykseen saattaa oma nenä tottua, ja usein sen haistavatkin kanssaihmisemme.

Askeleet raikkaaseen hengitykseen kulkee suunhoidon kautta. Huolellinen hampaiden harjaus sekä välien puhdistus on tarpeen päivittäin. Kieli kannattaa puhdistaa tarpeen mukaan. Jos kielen takapinnalle kertyy vaaleaa katetta, se kannattaa poistaa joko hammasharjalla, kielenpuhdistajalla tai ihan tavallisella pikkulusikalla kevyesti kaapien. Runsas vedenjuonti päivän mittaan huuhtelee suuta ja poistaa ruuantähteitä. Hammaskivenpoistossa kannattaa käydä hoitosuunnitelman mukaisesti säännöllisesti. Myös hammastarkastukset ovat tarpeen, jotta mahdolliset reiät löydetään ja paikataan.

Jos henki haisee edelleen vaikka suunhoito on kunnossa hampaita ja ikeniä myöten, saattaa syy pahanhajuiseen hengitykseen olla harvinaisempi. Niitä ovat nielun, nenäkäytävän tai poskiontelon tulehdukset, lapsilla suurentuneet kitarisat. Tällöin kannattaa mennä lääkäriin. Suun kuivuminen syljen erityksen vähenemisen tai suuhengityksen vuoksi aiheuttavat pahanhajuista hengitystä. Erityisesti aamuinen paha haju johtuu usein tästä. Joskus syy voi löytyä vielä syvemmältä keuhkoputkista tai ruokatorvesta. Myös voimakkaat nautinto- ja ravintoaineet voivat aiheuttaa uloshengityksen myötä pahaa hajua. Näitä ovat mm. valkosipuli, tupakka, alkoholi ja jotkin lääkeaineet.

Suuvesistä voi olla apua raikkauden tunteeseen, mutta itse hajun syitä ne eivät poista. Suuvesistä kannattaa aina valita alkoholiton versio. Myös ksylitolituotteiden käyttäminen raikastaa suuta ja kiihdyttää syljeneritystä, jolloin suu huuhtoutuu paremmin. Jos kärsii kovasti suun kuivumisesta, kannattaa juoda runsaasti vettä. Apteekista saa kuivalle suulle tarkoitettuja geelejä ja keinosylkeä, jota voi laittaa esimerkiksi yötä vasten suun limakalvoille.

Ylivoimaisesti suurin pahanhajuisen hengityksen aiheuttaja on kuitenkin suunhoidon laiminlyönti. Harjaa hampaat huolellisesti kahdesti päivässä ja puhdista hammasvälit päivittäin langalla, hammastikulla tai väliharjalla. Raikkaalla suulla on helpompi olla ja ystävätkään eivät ota hajurakoa!

Haiseeko hengityksesi?Keskiviikko 04.02.2015 08:49, 162 vastaajaa

Kärsitkö tai oletko koskaan kärsinyt pahanhajuisesta hengityksestä?
Oletko koskaan huomannut hengityksesi haisevan?
Milloin haju on voimakkaimmillaan?
  • Voit valita 4 vastausta.
Oletko yrittänyt ratkaista hajuongelmaa?
Tiedätkö yleisimmät syyt pahanhajuiseen hengitykseen?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.


Lähde:
Saarelma, O. Pahanhajuinen hengitys. 2014. Duodecim. Verkkojulkaisu. Luettavissa: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00645.

Kuva: Flickr.com: Tambako the jaguar. Hippo with the open mouth.

Hammastapaturmat talvilajeissaKeskiviikko 21.01.2015 12:47

Talvilajit ovat usein vauhdikkaita ja tapaturmilta ei aina vältytä. Pelkkä pulkkamäki saa aikaan monia tapaturmia puhumattakaan laskettelulajeista tai jääkiekosta. Talvilajeissa tapaturmista yleisimpiä ovat nyrjähdykset, venähdykset, murtuma tai aivotärähdys, joskus myös hammastapaturma.



Hammastapaturman sattuessa kannattaa aina mennä hammaslääkäriin. Pienet hammastapaturmat eivät kuitenkaan aina vaadi toimenpiteitä. Jos pysyvä hammas on lohjennut, hammaslääkäri voi hioa hampaan tai paikata puuttuvan osan. Jos hammas taas on katkennut niin syvältä, että hampaan ydin on nähtävissä, se hoidetaan juurihoitamalla ja paikkaamalla tai kruunuttamalla (valmistetaan laboratoriossa posliinihammas). Jos hammas on katkennut niin pahoin, ettei sitä voi korjata enää, se poistetaan. Tällöin puuttuva hammas voidaan korvata esim. hammasimplantilla. Katkenneita maitohampaita ei korjata vaan ne otetaan pois. Jos tapaturma on tullut urheilulajin parissa ja siihen on vakuutus, se kannattaa aina mainita tapaturmakäynnillä.

Tapaturmassa vaurioitunutta pysyvää hammasta seurataan ja kontrolloidaan hoidon jälkeen muutaman vuoden ajan.

Hammastapaturmilta välttyy parhaiten hammassuojia käyttämällä. Hammassuojia on markkinoilla hyvin erilaisia. Aina ei kannata valita sitä halvinta vaihtoehtoa.



Valmiit hammassuojat:

Valmiit hammassuojat sopivat kaikkien suuhun ja ovat hinnaltaan halvimmat. Samalla myös vähiten suojaavat. Valmiita hammassuojia on erimallisia ja -kokoisia. Ne ovat paksuhkoja ja eivät aina istu hampaistoon niin hyvin kuin pitäisi. Käyttäjän tulee purra niitä koko ajan yhteen pysyvyyden varmistamiseksi, jolloin puhuminen ja hengittäminen vaikeutuu. Terävä isku (esim. jääkiekossa) aiheuttaa suuren kuormituksen yksittäiselle hampaalle ja suoja ei välttämättä ole riittävä.

Boil and bite –suojat:

”Lämmitä- ja pure” –tyyppiset hammassuojat ovat yleisimmin käytössä. Suojat valmistetaan kastamalla ne kiehuvaan veteen, jonka jälkeen ne viedään suuhun ja purraan hampaat yhteen. Suojista saa tällöin hieman paremmin omaan suuhun sopivat, mutta usein niitä joudutaan leikkelemään ja muotoilemaan uudelleen istuvuuden parantamiseksi. Tällöin myös suojaavuus huononee. Valmistusvaiheessa myös purupinnan paksuus ohenee, mikä vaikuttaa suojaavuuteen.

Yksilölliset hammassuojat:

Hampaiden jäljennöksistä tehtävät yksilöllisesti valmistetut suojat ovat parhaiten sopivia sekä erittäin suojaavia. Niistä saa parhaimman suojan lajiin kuin lajiin. Hinnaltaan ne ovat kalleimmat ja vaativat yleensä hammaslääkärissä käyntiä, mutta niiden avulla urheilijan hampaat voivat pysyä kovissakin tärskyissä vahingoittumattomina. Oikein valmistetuissa yksilöllisissä hammassuojaimissa leukoihin tai hampaisiin kohdistuvien iskujen voima jakautuu ja vaimentuu itse suojaan. Tällöin suojain vähentää hampaisiin, hampaiden juuriin, leukaluihin ja pehmytkudoksiin ja koko päähän kohdistuvaa rasitusta. Henkilön, joka harrastaa aktiivisesti tapaturma-alttiita lajeja kannatta satsata kunnon suojaimiin. Yksilölliseen hammassuojan käyttöön nuori voi siirtyä noin 13-vuotiaana.


Onko sinulle sattunut hammastapaturmia? Kerro kokemuksistasi!Keskiviikko 21.01.2015 12:49, 223 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.



Lähteet:
Dahmane, N. Estä lapsesi vammat talvilajeissa -6-neuvoa. Terve.fi. Verkkojulkaisu. Hakupäivä 21.1.2015. http://www.terve.fi/koululainen/esta-lapsesi-vammat-talvilajeissa-6-neuvoa

Hiiri, A. 2009. Hammastapaturmat. Terve suu. Duodecim. Verkkojulkaisu. Hakupäivä 21.1.2015 http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=trs00121

Hammaslaboratorio Dentrio.http://www.tendent.com/dentrio/Hammassuojat.htm

Decasport Hammassuojat. http://www.hammassuojat.fi/3

Kuvat: Helsingin kaupungin mediapankki

Shit, ku pitää olla niin fit!Keskiviikko 14.01.2015 13:42




Joka toinen lähipiirissä dieettaa, kasvattaa lihasmassaa, vähentää rasvaprosenttia, nutraa, harjoittelee maratoonille, triathlonille, liikkuu ja hössöttää syömisistään niin, että tällaista laiskanpulleaa vieressä hengästyttää. Mainokset kirkuvat kuntosalijäsenyyksiä, personal trainereita, life coacheja, treenivinkkejä, kuureja, paastoja…lista on loputon. Kyllähän tässä jo paha mieli ja epäonnistumisen tunne tulee, tavallisena pulliaisena.

”Vain 15 minuutin harjoittelu päivässä ja sinäkin näytät kuukauden päästä tältä” Ja kuvassa fitti, sutjakka ja erittäin lihaksikas daami tai macho, jolla tukka on upea, hieman ohimoilta kostea juuri rankan treenin jälkeen, vartalo kimaltaa hikipisaroista, lihakset pullistelee, pehmeää ei näy missään, hampaat hymyilee hohtavan valkoisina, naama on sileä ilman yhtäkään finniä tai ryppyä, ihminen oikein hehkuu ja pullistelee suuressa hyvänolontunteessaan ja tiukissa treenivaatteissaan. Väittäisin, että en näyttäisi häneltä vaikka kuinka punnertaisin ja lankuttaisin.



Kauneusihanteemme on muuttumassa. Kaunein on se, kellä on pienin rasvaprosentti ja eniten kuntosalikäyntejä?

Kelpaako enää tavallinen elämä? Onko ”tavallinen” ihminen jo täysin mennyt muodista? Eikö pientä plösöilyä tai rentoilua sallita enää, vai pitääkö se tehdä salassa? Onko se väärin, jos aamupalapöydässä syö vihersmoothien ja proteiinishaken sijasta ihan vain ruisleipää tai jopa vehnäistä? Juo janoon vettä ja välipalaksi omenan? Käy koiran kanssa lenkillä ja silloin tällöin jumpassa? Pitääkö tässä jokaisen ihmisen lähteä salille peilin eteen ottamaan belfieitä kehittyvästä takakontista tai pyöristyvistä olkapäistä?



Ei tarvitse. Jossakin vaiheessa on pakko sanoa, että top tykkänään! Muodit menevät ja tulevat, nyt on fitness-muoti. Muoti-ilmiönä se on hyväksytympää siksi, että se tavoittelee terveyttä, voimaa, lihaksia ja hyvää oloa. Ei siinä ole mitään muuta vikaa kuin se, että se saa meidät ”tavalliset” ihmiset tuntemaan olonsa epäkelvoiksi. Eihän siitä fitness-ihmisiä voi syyttää, vaikka mieli tekisi. Sehän on pelkästään hienoa, jos joku jaksaa pullistella puntteja 6 kertaa viikossa tai herkkupäivänä syödä raakasuklaata sivistyneesti haarukalla kunnon irtokarkkipussin sijaan. Väittäisin, että kohtuus on kuitenkin aina parempi kuin äärilaidalle menevä hullutus, jota fitness-intoilukin voi olla (esim. kisadieetit). Kohtuus näyttäisi jossakin vaiheessa aina loppuvan äärimmilleen vietyjen ihanteiden kanssa.

Ei se haittaa, jos vatsalihakset eivät piirrykään terävinä. Riittää, että vatsan alueella ei ole rasvaa niin paljoa, että siitä olisi haittaa sisäelimille. Pystyy laittamaan sukat jalkaan ilman taistelua ja ähistelyä. Ei yksi makkara mitään haittaa. Ei se haittaa, jos joku päivä tekee mieli vain maata sohvanpohjalla ja syödä epäterveellisesti. Saa niin tehdä, kunhan se ei ole jokapäiväistä. Ei sinun tarvitse tuntea häpeää syödessäsi lounaaksi vaikkapa sitä jauhelihakeittoa, vaikka muut vetäisivät 150g (punnittu tarkasti!) broileria (ilman suolaa) ja vihreitä kasviksia (makro- ja mikroravinteet laskettuina). Voit ihan hyvin syödä jälkiruuaksi vaikkapa jugurtin, mauttoman proteiinirahkan sijasta. Syö monipuolisesti ja värikkäästi, ruokaa, joka on hyvää!

Et tee mitään väärin. Elät vain eri tavalla. Elämäntavoissa tulisi pyrkiä aina hyvään oloon ja terveellisyyteen. Sen voi saavuttaa muutenkin kuin fitness-intoilulla. Ollaan me ”tavalliset” ihmiset vaan tavallisia, syödään tavallisia (mutta monipuolisia) ruokia, liikutaan niin, että jaksetaan ja pysytään terveinä. Pärjätään, se riittää meille!

Mitä mieltä sinä olet fitness-intoilusta?

Kuvalähteet:

Kuva1.
Amanda Richards, 2013 https://www.flickr.com/photos/arichards-gallery/9007705559/in/photolist-eHYR3g-eHYQn2-nsy7kY-adwaWV-8yJFxz-6KM4tW-bC5vGm-8A8tv6-buvVSL-7niERr-8yYFSu-eg8c9J-eoJvFP-ezg5uy-c1YKd1-c1YJHb-c1Yu4E-c1YufW-c1YX4Y-c1ZcHN-c1ZbJC-c1YW6j-c1ZaiN-c1YQEC-c1YPsC-c1ZcQ1-c1YNX3-c2aDJA-c2aFDE-c1YMUj-c1YNwj-c2aFb7-c1YYch-c1YZXU-c1Z4AG-c1YRV1-c1YWQh-c1Zcxq-c1YQo5-c1Zciy-c1YTfC-c1YXHb-c1YZ4N-c2aCs1-c2aDeG-c1YPhh-c1YM2N-c1Z14Q-c1ZbCL-c1Zd5N Lainattu 15.1.2015

Kuva2. Calibe Thompson, Miami Fitness TV51, 2012 https://www.flickr.com/photos/miamifitnesstv/8295241245/in/photolist-dD2hdM-dD2i3K-dD7ENs-9iSYLS-noDBwt-8jVb1W-9iCjiw-p89mZC-p7FWN6-ii7xh4-ii8oyt-ii7xZM-ii7EQR-ii87Su-ii7yiH-ecKz3E-aspmMy-asm29v-oWgWUG-ii85YQ-ii85gY-ii7X3w-ii7zbz-9NyJcY-noWyK5-daUWTk-nTGcbf-ii7WpC-ozhbFM-7tL5Z8-7tL5RR-p7EJ5e-ii7SL5-ii843A-ii8o1z-ii8ayw-ii7QZE-7tQ6mQ-ohy7xC-nTwHNr-6ghcnu-noDD73-6zqJtn-6zuRDG-ii7QpG-ii8owz-ii8qjn-nBkfbt-nBkmRw-7RbnJT
Lainattu 14.1.2015

Kuva3.
Amanda Richards, 2013 https://www.flickr.com/photos/arichards-gallery/9008892672/in/photolist-eJ5VVJ-gxrxw-96CqyZ-6914iy-eHYPLn-c1Zb2w-eJ5WVj-eHYR3g-eHYQn2-nsy7kY-adwaWV-8yJFxz-6KM4tW-bC5vGm-8A8tv6-buvVSL-7niERr-8yYFSu-eg8c9J-eoJvFP-ezg5uy-c1YKd1-c1YJHb-c1Yu4E-c1YufW-c1YX4Y-c1ZcHN-c1ZbJC-c1YW6j-c1ZaiN-c1YQEC-c1YPsC-c1ZcQ1-c1YNX3-c2aDJA-c2aFDE-c1YMUj-c1YNwj-c2aFb7-c1YYch-c1YZXU-c1Z4AG-c1YRV1-c1YWQh-c1Zcxq-c1YQo5-c1Zciy-c1YTfC-c1YXHb-c1YZ4N Lainattu 15.1.2015

Sähköhammasharja hankintalistalle!Keskiviikko 10.12.2014 11:31

Sähköhammasharja on loistava kapistus hampaiden parempaan puhdistukseen! Jos joululahjamietinnöissä on vielä epäselvyyttä, sähköhammasharja sopii aina kaikille, myös sinulle itsellesi! Sähköhammasharjoja myy usea eri valmistaja ja harjoja on niin aikuisille kuin lapsillekin. Sähköharjalla harjaamisessakin tulee noudattaa oikeaoppista harjaustekniikkaa, jotta suuri hyöty saadaan irti!



Tärkeintä sähköharjalla harjaamisessa on oikea harjauskulma. Aseta harja niin, että harjakset osoittavat ienrajaan 45 asteen kulmassa. Harjaa pidetään muutaman sekunnin ajan jokaisen hampaan kohdalla. Hampaissa on kolme puhdistettavaa pintaa: ulkopinnat, sisäpinnat ja purupinnat. Neljättä pintaa ei pysty puhdistamaan mikään muu kuin hammaslanka tai -tikku, eli muista myös hammasvälit!

Muista, sähköharjassa maltti on aina valttia!

Katso videolinkistä oikeaoppinen sähköhammasharjaus!

https://www.youtube.com/watch?v=ZJORzUxeC1I

Kuva: Photl.com. 0009775315A. Saatavissa: http://www.photl.com/279757.html

Soihdut sammuu -sammutko sinä?Keskiviikko 26.11.2014 10:38

Pikkujoulukausi on käsillä ja on aika miettiä omaa alkoholinkäyttöä. Alkoholin käyttö on taitolaji, ja kohtuullinen alkoholinkäyttö ei kaikilta onnistu. Pikkujoulut päättyvät joidenkin kohdalla vähän kyseenalaiseen tilaan, ja jos niin käy omalla kohdalla, voi miettiä omaa alkoholinkäyttöä ja sen mahdollista rajoittamista. Känniääliö ei näytä kenenkään mielestä hyvältä.


Kuva1


Käy testaamassa alkoholinkäyttöäsi seuraavasta linkistä: http://www.taitolaji.fi/pienet-valipalat/huugo-tyylitesti

Käy kurkistamassa myös miltä saatat näyttää, jos kuppia meni vähän enemmän kuin pari glögilasillista
http://www.kannissaoletaalio.fi/ Linkki yli 18-vuotiaille

Terveellisestä alkoholinkäytöstä puhutaan silloin, kun päivittäiset annokset pysyvät pieninä. Alkoholin käyttötavat vaikuttavat myös terveellisyyteen. Alkoholin pitoisuudet veressä ja aivoissa jäävät pienemmiksi, kun alkoholi nautitaan aterian yhteydessä kun taas tyhjään mahaan juodessa pitoisuudet veressä ovat suuremmat.

Tunnettu ja tieteellisesti osoitettu tosiasia on se, että runsas alkoholinkäyttö lisää monien sairauksien riskiä. Yleisimpiä niistä ovat kurkunpään, nielun ja ruokatorven pahanlaatuiset kasvaimet, aivoverenvuodot ja maksakirroosi. Runsaasti alkoholia käyttävien kuolleisuutta lisää myös tapaturmat ja itse murhat, sekä riski joutua tapaturman tai väkivallan uhriksi lisääntyy.



Kuva2

Kohtuullista pikkujoulukautta!

Käy vastaamassa kyselyyn pikkujoulunvietostasi!


Soihdut sammuu -sammutko sinä?Keskiviikko 26.11.2014 10:56, 165 vastaajaa

Pikkujouluaiheinen kysely
Oletko menossa pikkujouluihin?
Kuuluuko pikkujouluihisi alkoholi?
Osaatko pitää hauskaa ilman alkoholia?
Näyttääkö mielestäsi kännissä oleva ihminen hyvältä?
Mietitkö koskaan, miltä itse näytät kännissä?
Mitä mieltä olet omasta alkoholinkäytöstäsi?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.



Lähde:

Poikolainen, K. 2009. Terveyskirjasto. Sairauksien ehkäisy. Alkoholinkäyttö. 19.1.2009. Luettavissa: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=seh00154

Kuvalähteet:

Kuva 1. Photl.com. Kuva 0008600265U. http://www.photl.com/235716.html. Haettu 26.11.2014

Kuva 2. Photl.com. Kuva 0009205605V. http://www.photl.com/249434.html. Haettu 26.11.2014

Hillitsetkö himojas, hallitsetko halujas?Keskiviikko 12.11.2014 14:09

Hillitsetkö himojas, hallitsetkos halujas?Keskiviikko 12.11.2014 13:12, 157 vastaajaa

Viekö herkunhimo sinua kuin pässiä narussa vai kykenetkö laittamaan kampoihin?
Syötkö suruun?
Entäs iloon?
Millä keinoilla taistelet napostelua/ylensyömistä/herkunhimoa vastaan?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.



Kuva1.

Yhteiskunnassa, jossa elämme, ruokaa on kaikkialla! Suomalaisista hyvin harva nykyään kärsii ravinnon puutteesta. Tässä yltäkylläisyyden ja mässäilyn maailmassa, missä makuaisteille tarjotaan ties millaisia sinfonioita, tarvitaan itsekuria ja säätelyä syömisten suhteen, jotta övereiltä vältytään.



Kuva2.


Vältä kiusauksia ja hallitse houkutuksia!
Valitse houkutuksista aina terveellisin vaihtoehto, vaikka ne ei välttämättä aina se maukkain vaihtoehto olisikaan. Makuaisteja voi kehittää!



Kuva3.


Valitse ennemmin nämä:

kotiruoka

Tumma leipä

Marjat ja hedelmät

Maito ja vesi

sokeriton limu tai mehu

pienempi herkku

Vältä näitä:

Limpparit ja mehut

Hampparit ja ranskikset

Suuret karkkipussit

Sipsit ja suolapähkinät

keksit, jäätelö





Kuva4.


Terveytesi, linjojesi sekä hampaiden terveyden kannalta parasta on, kun syöt säännöllisesti viisi kertaa päivässä. Jos syömiset hallitsevat liikaa sinua, tarvitset muuta tekemistä saadaksesi huomion muualle. Aloita uusi harrastus, liiku, hengaile enemmän kavereiden kanssa tai puuhastele perheen parissa. Tekemisen lisäksi tarvitset tahdonvoimaa ja tavoitteiden asettamista.

Lähteet:

Itsesäätely ja ravinto
Johanna Andersson, Kati Wallasvaara

Kuva 1. Photl.com: Lolly, Sugar, Food, Sweet. 0003361546NN. Viitattu 12.11.2014. Saatavissa: http://www.photl.com/352592.html

Kuva 3. Photl.com: Black Background, Dessert, Glass, Cafe. 0008765653K. Viitattu 12.11.2014. Saatavissa: http://www.photl.com/236754.html

Kuva 2. Photl.com: Blue, Healthy, Food, Healthy Eating. 0008011376N. Viitattu 12.11.2014. Saatavissa: http://www.photl.com/213310.html

Kuva 4. Photl.com: Object, Food, Orange, Organic Food. 0008022906O. Viitattu 12.11.2014. Saatavissa: http://www.photl.com/213755.html

Kun suhde syömisiin vääristyyKeskiviikko 22.10.2014 12:24

Syömishäiriöt mielletään nuorten naisten sairauksiksi, sillä n. 7% suomalaisnaisista sairastaa syömishäiriön ennen 30 vuoden ikää. Tätä vanhemmilla naisilla esiintyvyys on harvinaisempaa. Miehet sairastavat syömishäiriötä huomattavasti harvemmin kuin naiset. Syömishäiriöisiin luetaan mukaan laihuushäiriö eli anoreksia, ahmimishäiriö eli bulimia sekä epätyypilliset syömishäiriöt. Usein syömishäiriöiden alalajit vaihtelevat sairauden eri vaiheissa. Syömishäiriöt ovat sairauksia, jotka vaativat hoitoa, läheisten ja ystävien tukea ja kuntoutumista.



Laihuushäiriö eli anoreksiaa sairastava kontrolloi syömisiään pakonomaisesti tai jättää kokonaan syömättä. Sairauteen liittyy pahimmillaan dramaattista painonlaskua. Anoreksiaa sairastava liikkuu usein paljon. Bulimiassa keskeisenä oireina ovat toistuvat ahmimiskohtaukset, jolloin sairastunut kadottaa hallinnantunteen syömisistään. Bulimiaa sairastava pyrkii ruuasta eroon oksentamalla, ulostuslääkkeiden avulla, paastoamalla tai liikunnalla. Epätyypillisiin syömishäiriöisiin lukeutuu syömishäiriötyypeistä todennäköisesti yleisin alalaji eli ahmimishäiriö ilman oksentelua (BED). Tälle syömishäiriölle on kuitenkin tyypillistä voimakas psyykkinen kärsimys syömisistä. Epätyypillisiin syömishäiriöihin lukeutuu myös syömishäiriö, jossa nuori karsii kaiken ”epäterveellisen” ruokavaliostaan pois ja syö hyvin askeettisesti.



Terveydenhuollon ammattilaiset kohtaavat työssään nuoria syömishäiriöistä kärsiviä naisia ja joskus miehiäkin. Syömishäiriöisille yhteinen nimittäjä on, että suhde ruokaan, painoon tai kehonkuvaan vääristyy. Koko nuoren ihmisen elämän saattaa täyttää syömisen ja syömättömyyden pohtiminen. Ihmissuhteet, koulu, opiskelu tai työ voi alkaa kärsiä.

Syömishäiriöistä kärsivät eivät monesti itse ymmärrä sairastavansa sairautta. Asian puheeksiottaminen on vaikeaa, sillä sairastunut saattaa loukkaantua ja kokea asian arvosteluna. Sairaudesta parantumisen vuoksi syömishäiriöisen on kuitenkin saatava ammattiapua ja erityisesti läheisten tukea ja kannustusta.
Erityisesti anoreksian saattaa usein havaita terveydenhoitaja, läheinen ystävä tai perheenjäsen. Bulimian oireita on kuitenkin vaikea ulkopuolisen tunnistaa. Syömishäiriöisten tunnistaminen on ammattilaisillekin vaikeaa, sillä anoreksiatapauksista tunnistetaan vain puolet ja bulimiatapauksista alle kolmannes.



Suun terveydenhuollon ammattilaiset saattavat kohdata vastaanotollaan syömishäiriöisiä kuten muutkin terveydenhuollon työntekijät. Erityisesti bulimiaa sairastavan suu paljastaa sairauden. Toistuva oksentelu aiheuttaa hammaskiilteen kulumista eli eroosiota. Eroosiota voi aiheuttaa myös runsaasti käytetyt happamat juomat (mehut, limsat, makuvissyt ym.) tai happamat marjat ja hedelmät. Eroosiolöydöksien jälkeen selvitetään mistä suussa näkyvät muutokset johtuvat.

Syömishäiriöt eivät ole tietoisesti valittuja toimintamalleja, vaan kyse on nimenomaan sairaudesta! Syömishäiriöön sairastunutta ei voi pakottaa luopumaan oireistaan, hän tarvitsee paranemismotivaation tueksi paljon tukea läheisiltä ja tietysti ammattiapua.

Jos epäilet sairastavasi syömishäiriötä tai olet huolissasi läheisestäsi, ota yhteyttä vaikkapa terveydenhoitajaan. Apua saat myös erilaisista syömishäiriöisille ja heidän läheisilleen tarkoitetuista järjestöistä. Lisätietoja täältä: http://www.syomishairioliitto.fi/index.php


Lähteet:


Käypä hoito -suositus 2009. Duodecim. Lasten ja nuorten syömishäiriöt: 2009;125(22):2466-7
Keski-Rahkonen, A; Charpentier, P; Viljanen, R (toim.). 2008. Olen juuri syönyt, läheiselläni on syömishäiriö. Duodecim.

Sähkösavuke -onko se turvallinen?Perjantai 19.09.2014 16:36, 312 vastaajaa

Sähkösavuke on yleistynyt hurjasti suomalaisten keskuudessa tupakoinnin korvaavana tekijänä. Onko se kuitenkaan niin turvallinen, mitä valmistajat väittävät?
Onko sähkösavuke mielestäsi terveellisempi kuin tupakka?
Pidätkö sähkösavuketta turvallisena keinona korvata tupakointi?
Tiesitkö, että sähösavukkeita valmistavat ja markkinoivat tupakkateollisuus?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.



Sähkösavuke on sähköllä toimiva tehdasvalmisteinen laite, jolla imitoidaan tavallista savuketta. Laite koostuu useimmiten patruunasta, lämmityselementistä sekä pienestä ladattavasta akusta. Sähkösavukkeita on sekä kertakäyttöisiä että useita kertoja käytettäviä malleja.





Sähkösavukkeessa tupakanpuru on korvattu nesteellä. Tätä kuumentamalla laitteesta on mahdollista imeä aerosolia, jossa on mukana pienenpieniä hiukkasia ja vesihöyryä. Sähkösavukkeiden valmistajat mainostavat savun olevan pelkkää vesihöyryä, mutta tutkimuksissa on havaittu, että ”vesihöyry” onkin aerosolia, jossa on mukana erilaisia pienempiä hiukkasia ja vesihöyryä. Nämä hiukkaset pääsevät tunkeutumaan keuhkoihin solutasolle asti. Sähkösavuketta käytettäessä keuhkoihin pääsee erilaisia kemikaaleja kuten tupakoinnissa, mutta ilman tervaa ja häkää. Sähkötupakasta saa siis samoja kemikaaleja, kasvimyrkkyjäämiä ja raskasmetalleja kuin normaalista tupakasta, mutta pienempiä määriä.


Onko sähkösavuke turvallinen?


Sähkösavukkeet valmistetaan pääasiassa Kiinassa jossa valvonta ja säätely ovat vähäistä, kun taas viralliset nikotiinivieroitustuotteet ja – lääkkeet valmistetaan valvotuissa ja tarkoin säädellyissä olosuhteissa. Sähkösavukkeiden patruunat tai nesteet eivät ole tasalaatuisia, ja saattavat sisältää eri määrän nikotiinia, mitä on ilmoitettu.

Sähkösavukkeiden patruunoissa käytetyistä nesteistä ei ole tarkkaa tietoa, eikä täten myöskään tietoa siitä, miten haitallisia nesteet tarkkaan ottaen ovat. Jos sähkösavuketta havitellaan nikotiinikorvaushoidon piiriin, tulisi valmistajien selvittää tieteellisten ja riippumattomien kokeiden avulla niiden haitat ja hyödyt. Haittoja ei saa luonnollisesti olla enempää kuin hyötyjä. Sähkösavukkeissa tiedetään käytettävän propyleeniglykolia, joka on luokiteltu potentiaaliseksi syöpävaaralliseksi ainesosaksi. Sähkösavukkeiden ylikuumenemiset ovat aiheuttaneet vaaratilanteita ja vaurioita käyttäjilleen.





Terveysviranomaiset eivät suosittele sähkösavukkeiden käyttöä. Sähkösavukkeista ei ole vielä riittävästi laadukasta tutkimustietoa. Tupakkateollisuus haluaa markkinoida sähkösavuketta tupakan korvaavana ”terveellisempänä” vaihtoehtona, mutta sähkösavuke ei ole päässyt nikotiinikorvaushoitotuotteiden alle, koska se ei ole käynyt lääkkeelle tarkoitettuja kliinisiä laboratorio- ja eläinkokeita. Tupakkateollisuus ei ole selvittänyt sähkösavukkeesta aiheutuvia mahdollisia haittavaikutuksia. WHO:n raportin mukaan sähkösavuke ei ole vieroitustuote, vaikka tupakkateollisuus antaa asian toisin ymmärtää. Sähkösavukkeista tehdyissä tutkimuksissa tulokset viittaavat siihen, että sähkösavukkeen avulla tupakoinnista vieroittumisesta ei ole tieteellistä näyttöä. Lääkkeellisillä nikotiinikorvaushoidoilla yli 20 % tupakoitsijoista on päässyt eroon tupakasta. Sähkösavukkeiden pitkäaikaiskäytön vaikutuksista ei ole luonnollisestikaan vielä tietoa ja sitä saadaan vasta vuosien ja vuosikymmenien päästä.


Tutkimustietoa ja kannanottoja sähkösavukkeesta tulee puolesta ja vastaan. Kuluttajan on joskus vaikea hahmottaa ja erottaa, mitä tutkimusta uskoo. Monesti kannan ottamiseen vaikuttaa myös oma henkilökohtainen kokemus asiasta. Tällä hetkellä terveysviranomaiset eivät suosittele sähkösavuketta, joten sen käyttämistä kannattaa välttää.


Lähteet:


Patja, Kristiina. Dos, LT, erikoislääkäri. Sähkötupakka ei ole vieroitustuote. Potilaan lääkärilehti. 5/2014.

THL. Sähkösavukkeiden turvallisuus ja terveyshaitat. Päivitetty 27.6.2014 http://www.thl.fi/fi/aiheet/tietopaketit/tupakointi-ja-tupakoinnin-lopettaminen/sahkosavuke/sahkosavukkeiden-turvallisuus-ja-terveyshaitat

Heloma, A.& Ruokolainen, O. Sähkötupakka. Päihdelinkki.
http://www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/515-sahkotupakka

Kuvat:

Sähkötupakka.cc
http://www.sahkotupakka.cc/wp-content/uploads/2012/06/Sähkötupakan-osat1.png

Spaddu, brenkku ja suun terveysPerjantai 05.09.2014 12:42

Spaddu, brenkku ja suun terveysPerjantai 05.09.2014 12:22, 438 vastaajaa

Vastaa kyselyyn ja kerro suhtautumisestasi tupakkaan ja alkoholiin. Samalla saat tietoa niiden vaikutuksista suusi terveyteen.
Tupakoitko?
Tiedätkö mitä vaikutuksia tupakoinnilla on suun terveyteen?
Miten käytät alkoholia?
Oletko koskaan miettinyt alkoholin vaikutuksia suun terveydelle?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.








Tupakka ja suun terveys:

-Aiheuttaa ientulehdusta sekä pidemmälle edennyttä iensairautta nimeltään parodontiitti

-Värjää hampaita ja hammaspaikkoja. Aiheuttaa pahanhajuista hengitystä ja karvakieltä

-Limakalvomuutoksia

-Suusyöpää


Tiesitkö, että tupakointi aiheuttaa:

- noin 30 % kaikista syöpätapauksista ja kuolemista

- noin 90 % kaikista keuhkosyöpätapauksista

- noin 80 % sydäninfarkteista ennen 50. ikävuotta

- 70 % kroonisista keuhkosairauksista

- Britanniassa tehty seurantatutkimus osoittaa, että tupakointi lyhentää elinikää keskimäärin 7,5 vuodella. Tähän ei vaikuttanut savukkeiden määrä tai laatu. Suuri osa tupakoitsijoista kuolee ennen eläkeikää, ja vain 59% yltää 70 vuoden ikään.

-Tupakointi lisää jopa 8-kertaiseksi riskin sairastua ikenien kiinityskudossairauteen (ts.parodontiittiin)

-Tupkointi lisää jopa 10-kertaiseksi riskin sairastua suusyöpään

-Tupakoinnin lopettamisen jälkeen suusyövän riski on koholla vielä kymmenen vuoden ajan

-Polttamalla askin päivässä, kulutat vuoden aikana rahaa n. 1460 euroa.






Alkoholi ja suun terveys






-Aiheuttaa hammaseroosiota (eli hampaan kiilteen pinnan liukenemista)

-Limakalvomuutoksia

-Vähentää syljeneritystä

-Suusyöpää


Tiesitkö, että:


Suun bakteerit muodostavat alkoholista asetaldehydiä, joka on etanolin syöpää aiheuttava aineenvaihduntatuote. Jos alkoholia kulutetaan runsaasti ja tämän lisäksi laiminlyödään suuhygieniaa, lisääntyy bakteerien määrä suussa runsaasti. Tämä taas lisää syöpää aiheuttavan asetaldehydin muodostumista.

Tupakka ja alkoholi ovat yksi suurimmista suusyövän aiheuttajista, jopa 70-80% suusyövistä johtuu tupakan ja alkoholin yhteiskäytöstä.








Lähteet:

Suomen Hammaslääkäriliitto. Tupakka, alkoholi ja suunterveys

Keskinen, Helinä. 2009. Alkoholi ja suun terveys. Terve suu. Duodecim.

Kuvat: ClipArt

ViisaudenhammasPerjantai 22.08.2014 11:26

Mikä viisaudenhammas?





Viisaudenhampaiksi kutsutaan viimeisiä poskihampaita, jotka yleensä puhkeavat noin 19 – 20-vuotiaina. Viisaudenhampaat lienee jäänne aiemmilta ajoilta, jolloin ihmisen ravinto koostui kovasti pureskeltavista ruuista, jolloin viisaudenhampaillekin oli käyttöä. Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten viisaudenhampaat mahtuivat ihmisten suihin huomattavasti paremmin kuin nykyään. Leuat eivät kasva enää yhtä isoksi pehmeämmän ruokavalionmuutoksen vuoksi.


Mahtuuko viisaus?


Viisaudenhammas aiheuttaa usein puhjetessaan ahtausongelmia. Viisaudenhampaat voivat puhjeta ahtauden vuoksi vain osittain tai vinoon. Takimmaisena, osittain puhjenneena tai kallistuneina viisaudenhampaita on hankalaa pitää puhtaana, jolloin hampaan ympäröimä ienkudos tulehtuu herkästi bakteerien vuoksi. Mikäli viisaudenhammas mahtuu suuhun hyvin, eikä se oireile millään tavalla, sitä ei tarvitse välttämättä poistaa. Myös ikenen alla olevat puhkeamattomat viisaudenhampaat saavat olla rauhassa, mutta erityisesti puhkeamattomia alaviisaudenhampaita on syytä seurata parin vuoden välein, ettei hammas aiheuta kudostuhoa muille pysyville hampaille.





Tulehtunut viisaudenhammas


Viisaudenhampaantulehdus on tavallinen n. 20 – 25-vuotiailla aikuisilla, joilla viisaudenhammas (usein alaviisaudenhammas) on puhjennut vain osittain tai kallistunut johonkin suuntaan. Viisaudenhampaan tulehduksesta johtuva kipu tuntuu joskus korvassa tai kaulassa asti. Kipu saattaa myös paikallistua eri puolelle leukaa, missä itse vaivan aiheuttaja on. Ärhäkässä tulehduksessa poski ja kaula saattaa turvota. Tulehtuneen viisaudenhampaan hoitomuotona järkevintä on hampaan poistaminen. Tulehdustilassa hammasta ei yleensä poisteta, vaan ensin parannellaan ienkudosta antibioottien avulla sekä purskutellaan klooriheksidiiniliuoksella, joka tappaa tulehdusta ylläpitäviä bakteereita. Oireiden lieventyessä hammas poistetaan joko vetämällä tai leikkaamalla. Hoitamattomana viisaudenhampaantulehdus lisää reikiintymisriskiä ja ientulehdusta koko suussa.





Viisaudenhampaan poisto


Hammas siis poistetaan joko vetämällä tai leikkaamalla. Toimenpidettä varten puudutetaan hyvin, jolloin kipua ei tulisi tuntua. Joskus kova tulehdustila saattaa estää puudutusaineen vaikutusta osittain. Hampaanpoiston jälkeen on hyvä elää muutama päivä rauhallisesti ja välttää liikuntaa. Myös saunaa kannattaa välttää. Tupakointi hidastaa paranemista, ja on erittäin suositeltavaa olla tupakoimatta pariin päivään hampaanpoiston jälkeen. Hampaanpoiston jälkeen kannattaa syödä paljon kylmää, esim. jäätelöä, sekä hautoa poskea jääpussilla. Kylmä laskee turvotusta. Viisaudenhampaan poistosta aiheutuvat kiputilat ovat normaaleja ja kestävät n. 1-5 päivää. Leikkauksellisen poiston jälkeen kipu voi kestää joskus pitempäänkin. Parin ensimmäisen päivän jälkeen kiputilan tulisi kuitenkin lieventyä. Jos kipu jatkuu tai yltyy vielä 5 päivän jälkeenkin, kannattaa ottaa yhteyttä uudestaan hammaslääkäriin.


Jos sinulla on viisaudenhammasvaivoja, hakeudu hammashoitoon!


Lähteet:


Käypä hoito suositus, 2008. Viisaudenhammas.

Lauri Turtola, Viisaudenhampaat. YTHS:n johtajahammaslääkäri, dosentti http://www.yths.fi/terveystieto_ja_tutkimus/terveystietopankki/45/viisaudenhampaat

Kuvat: MS Office ClipArt