Pitihän se finaali sitten kahtua ihan periaatteesta, kun kerta Suomesta lähetettiin...
Serbia voitti ja se olikin mielestäni oikea valinta. Toinen kananlihalle saanut oli Bosnia-Hertsegovina, mutta se jäi kuitenkin kärjestä. Ihan kaunis sävellys esityksineen joka tapauksessa.
Toiseksi tullut Ukraina... Jotain aivan kamalaa. Toisaalta taas porukka kyllä onnistui hyvin läskiksi vetämisessä, eikä sikäli ensimmäinen kerta kun sillä on viisuissa pärjännyt...
Turkilla periaatteessa ihan menevä biisi, mutta sanoitukset olivat taas niin tyypillistä "kiimaista vonkausta", että henk koht pudotti esitykseltä pisteet. Diiba daaba. Bassokuvio oli myös tuttu jostain muualta, en vain muista mistä.
Slovenian klassinen laulu oli sen verran falskia, että melkeen korviin sattu.
Bulgarian rummutuksissa oli sitä jotain ja muutenkin biisissä mukavan "mystinen" fiilis. Rakastan rumpuja ja rytmejä ihan mielettömästi, mutta jälleen laulajan ääni teki välillä ihan liian pahaa - sekä terävä että falski, auh.
Unkarin tytöllä oli todella selkeä ja tarkka lauluääni, ehdottomasti kisan paras. Kipale taasen ei sytyttänyt millään lailla.
Pakarisen esiintyminen oli ihan ok, mutta biisi oli liian tylsä, niinsanotusti peruskauraa. Ruotsin kipale vielä mitäänsanomattomampi. Kumpikaan ei kisan edetessä jäänyt mieleen.
---
Liityin tänään tuonne läheiselle kuntoklubille, Hiekkaharjun Crossiin. Ja voin ihan luottamuksella kertoa, että kynnys oli ihan valtava. Vaan tulipahan tehdyks. Kunhan nyt omaohjaajan, joka myös fysioterapeutin hommia tehny, kanssa pääsee juttelemaan niin sille isketään sitten semmonen haaste jotta suunniteltais mulle semmosta ohjelmaa sekä salille että muuten, et syvät lihakset vahvistuis tukemaan niveliä, hapenottokyky, voima ja kestävyys kasvaisi ja tulis jotain harjotuksia tukemaan vielä erityisesti puristusvoimaa, sekä agilitya ja ju-jutsua.
Suhde liikuntaan ei oo oikeen koskaan ollu hyvä ja kokemuksiin ja muistoihin liittyy paljon negatiivista ja pelkoja. Vielä kun tahtoo olla jossain määrin "mullekaikkihetinyt"-tyyppiä, niin helposti turhautuu, jos ei äkkiä ala tapahtua. Toisaalta myös lannistuu jos tulee olo "ettei musta oo tähän". Viimeset kolmisen vuotta täs onkin vältelly liikuntaa kohtalaisen lahjakkaasti, pitkälti selän vuoksi kun son reistannu. Tammikuussa kuitenkin tuli taas normaali liikkumislupa. Vaikee silti ollu lähtee mihinkään ku tuo kipeytyy kuitenkin niin helposti aina. Toisaalta taas, kun alkaa jotain tehä, niin saattaa yrittää ahnehtia liikaa ja sit menee taas paikat rikki. Kultaista keskitietä siis etsimässä, toivottavasti se viimen löytyisi - kuten positiiviset tulokset omassa terveydessä ja voimatasossakin!
Jokohan sitä sitten koiria pihalle ja sen jälkeen yks kipale emäntiä nukkumaan.
Että tui tui vaan nii.
