IRC-Galleria

Luokka: Mölli / Maxi (21 koirakkoa)
Sijoitus: 9
Aika: 42,39sec (ihanneaika 50sec)
Aikavirheet: -7,61
Ratavirhepisteet: 15 (hylkäys, koiralla valjaat)
Tulos: 15,00

SAMPERIN VATIPÄÄ!!

Elämämme ensimmäinen nollarata ja alitettu ihanneaika, joiden perusteella oltais tultu neljänneks ja saatu 3 sarjapistettä. Mutta mitä teki emäntä? Jätti ne &¤%*@$! VALJAAT koiran päälle, josta tulee hylsy, eli tässä tapauksessa 15 virhepistettä! Että mä vihaan itteeni...

Enkä edes saanu meidän virheetöntä rataa videolle! D:

Luokka: Mölli / Maxi (32 koirakkoa)
Sijoitus: 6 (+1 sarjapiste)
Aika: 46,17sec (ihanneaika 52sec)
Aikavirheet: -5,83 (ei siis aikavirheitä)
Ratavirhepisteet: 5 (1 x kieltäytyminen)
Tulos: 5,00 (=erinomainen)

WOOHOO!!!! \o/

Se virhekin oli ihan turha, koska olin suunnitellut kohtaa etukäteen. Kuitenkin juuri sillä kohdalla hetkeksi herpaannuin ja myöhästyin haltuunotossa. Ei pidä koskaan unohtaa, että ne kaksi viimeistäkin estettä vaaditaan puhtaaseen suoritukseen. Ei siis minkäänlaisia herpaantumisia missään vaiheessa!

Älä ajattele, miten rata on mennyt, vaan keskity siihen este kerrallaan täydellä panoksella loppuun asti, kunnes se on _kokonaan_ ohi. :)

Ja huomenna taas uudestaan! \o/ :D

Juhannuksen jälkeen se alkaa. Aina torstaisin on tavalliseen tapaan oman agilityryhmän treenit. Maanantaisin ja keskiviikkoisin olisi kolmen viikon ajan epävirallisia kisoja. 8.-9.pvä on agirotu. 16.pvä ja 22.pvä koiranäyttely. Koko tämän ajan käyn myös töissä. Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna olisi vielä seuran agilityleiri, mutta sinne menosta en ole vielä täysin varma. Phuuuhhuh! :D

Kävin eilen pitkästä aikaa puntarilla ja MTÄH?! Se näkymä meinas sit sitä, et painoindeksi olis viimeinkin normaalipainon puolella! Tammikuun lopusta kiloja ois siis lähtenyt n. 8,5kg. Huh huh! Leivoinkin sitten sen kunniaksi mokkapaloja, joten mahdollisesti voitaneen sanoa, että se siitäkin sitten... :DD

Eikö ihmisistä voi olla kiinnostunut ihmisinä, ilman taka-ajatuksia? Eikö toista ihmistä kohtaan voi tuntea välittämistä ilman ylimääräistä "latausta"? Eikö ihmisten kanssa voi haluta olla yhteydessä ilman, että automaattisesti yrittää jotain?

Minoon niin viimesen päälle _kyllästynyt_ niihin, jotka oman pikkusieluisuutensa takia kehittelevät vainoharhaisia ennakkoluuloja muita kohtaan, yleensä vielä kohteelta itseltään mitään kysymättä. Minne on kadonnut toisen ihmisen arvostaminen, vilpittömyyteen luottaminen ja kunnioitus, vai onko sitä koskaan ollutkaan? Onko toinen ihminen automaattisesti, tilanteesta riippuen, joko uhka tai epämiellyttävä taakka? Onko toinen ihminen jotain persoonatonta, jolla ei ole väliä ja joka ei tunne mitään, kun tämä ei ole näkö- ja/tai kuuloetäisyydellä?

Epäilykset ja ennakkoluulot vaikuttavat suhtautumiseen, käytökseen, eleisiin ja asenteeseen toista kohtaan. Vaikka ei sanoisi mitään, niin sen aistii. Etenkin, jollei sano yhtään mitään... Hiljaisuus ja välttely on loukkaavaa. Se kertoo, ettei toisen kannalla ole mitään merkitystä ja itse tahtoo vain pitää kiinni omista käsityksistään - olkoonpakin virheellisiä. Se jos mikä on toisen ihmisen halveksuntaa. Itselleen he asioista kaikkein vaikempia tekevät pyörittelemällä turhia luuloja pässään, mutta sen seurauksilla aiheuttavat pahaa mieltä myös toisille. Tällaiset ihmiset saavat hyväänkin kaveruuteen aikaan pahan sivumaun.

Toisista aina pahimman ajattelijoiden sietäisi mennä itseensä, päästää irti siitä törkyvyyhdistä, jota on niin kiva pyöritellä ja käännellä, ja nöyrtyä näkemään, etteivät kaikki ympärillä olevat ihmiset ole vain omaa etuaan muiden kustannuksella tavoittelevia paskiaisia. Ja että ne valheelliset kuvitelmat voivat oikeasti satuttaa myös niiden kohdetta.

Käytiin siis Caran kanssa luonnetestissä. Kovasti tuomarit ja muut kehu, oli kuulemma parhaita näkemiään collieita. :) Ilmeisesti ulkonäkökin miellytti, kun toinen miehistä kysyi: "Montako sertiä Caralla on?". :D

Vaan ne tulokset:

Toimintakyky: +2
Terävyys: +3
Puolustushalu: +2
Taisteluhalu:+2
Hermorakenne: +1
Temperamentti: +3
Kovuus: +1
Luoksepäästävyys: +3
Laukauspelottomuus: + Laukausvarma

Kokonaispisteet: +188
Tuomarit: Bengt Söderholm ja Jorma Piiroinen

Jiihaa! \o/

Agilityakin päästiin taas treenaamaan, torstaina oli ekat treenit! \o/
Ja kerta kiellon päälle: \o/

Joko tuosta edellisestä kommentista on yli kuukausi! o_O
Onhan sitä peräti päässyt hieman laihtumaan. Mikäs siinä.
Nyt tosin helposti tulee massaa takaisin, kun ei pysty kun-
nolla liikkumaan. Mutta tulkoon. En minä siitä ressiä jaksa
vetää.

Koiran keskikorvan tulehdus otti ja uusi. Meni sitten lääkä-
rikäyntiin ja lääkkeisiin lähes 240€. Onneksi on vakuutus!

Emäntäkin päätyi sairaslomalle selän lihasten tulehduttua.
Ensin 5pvää saikulla, yks ilta töissä ja taas 5pvää saikkua.
Lihasrelaksantti ja tulehduskipulääke kuuluu nyt jokapäi-
väiseen ruokavalioon. Vaikka eipä niistä kyllä paljoa apua
tunnu olevan... Vaan jospa tämä vielä tästä. Tänään kävin
röntgenissä ja laboratoriotesteissä. Olihan se kieltämättä
jo aika alkaa tutkia mikä tässä rangassa mättää...

Vaan Hacullapa on uus tietokone! My Precious... 8)

Se oli se vaaka sitten kaivettava esiin pahvilaatikosta.
Ensimmäisen työkuukauden aikana sitä kovan tahdin
vuoksi laihtui. Housut vain putosi päältä. Sittemmin ne
ovat alkaneet kiristää aina vain enemmän. Kai se on
totuus kohdattava: minulle on hyvää vauhtia alkanut
kasvaa elintasovyötärö!

Karvinen ilmaisi painon kanssa painimisen syvimmän
olemuksen hyvin: kilot tekee aina encoret. Ja toden-
näköisesti niin tulee taas joskus käymään, mutta on
tälle suunnalle kuitenkin tehtävä jotain.

Jeejee, pääsee taas laskemaan pisteitä! :P

Mennyt viikonloppu yllätti minut.
Todisti minulle paljon.
Valoi minuun uskoa.

Minä yllätin itseni.
Ylitin itseni.

Nyt näen, kuinka olen oikeasti kasvanut.
Viime vuosi on tehnyt minusta vahvemman.
Saanut piilevän voiman kumpuamaan esiin kuoreni alta.
Olen uskaltanut. Olen onnistunut. Olen menestynyt.

Lähdin taisteluun ja luulin jo uppoavani.
Sen sijaan tapahtui jotain ihan muuta.
Voitin.

Nyt näen, että uskallan olla minä.
Ilman painetta, ilman pelkoa.
Olen ja se riittää minulle.
Rauha.

Mitä minussa vielä piileekään?

On kylmiä hetkiä, on synkkiä hetkiä.
On epävarmuutta ja pettymystä, jopa vihaa.
Menen vielä taaksepäin. Menen monta kertaa.
Yritän kävellä juoksuhiekassa vastatuuleen.
Mutta se ei niele. Se ei tuhoa minua.

Minä rikon kerroksen kuorestani. Yhden kerrallaan.
Minä murrun, jotta taas uusi verso pääsee vapauteen.
Kurkottamaan ylöspäin, kasvot kohti aurinkoa.
Minä uskon. Odotan. Näen.

Rakastan. Viimeinkin!

Tuli tuossa lihapullataikinaan sipulia leikatessani mieleen,
että ehkä siinei vielä ookaan lihaa tarpeeks.

Leikkasin sit about neljänneksen peukalonkärjestä pois. :L

Tein sitten pihvejä, koska tuppo sormessa pullien pyörittely oli liian vaikeeta.
Ja joo, ei se sormenpala sinne taikinan sekaan mennyt.

Vaan kyllähän niistä pihveistä kaikesta huolimatta meheviä ja herkullisia tuli! =P~~