IRC-Galleria

Romahtanut taivas, vajonnut maa. Sieluni tyhjä huone.

Pyyhin jälkeni, siivoan sotkuni ja painaudun piestynä kolooni haavojani nuollen.

Aika näyttää, tulenko ulos vai onko koloani suojaava puunkanto kattona viimeiselle sijalleni, hautakiveni. Sekin yhtä katoava, lahoava muistomerkki, kuin elämän onni.

Katoava, kuin rauhaa säteilevä hymy kuolevan kasvoilla.

Ehkä silloin, silloin voin viimeistään olla taas onnellinen...

Kimmellystä aavan seljän,
Yllään sinitaivas kaareutuu.
Mä nään teidän syvyytenne heljän
Ja unhoitan kaiken muun.

Ei tuuli käy, eikä aallot. Niin tyyntä kaikki on.
Näköpiirissä vain suvipilviä ui lailla satusaariston...

Kun nään meren, taivahan tuolla
Niin murheeni sammuu pois kokonaan.
Mä kerran näin tahtoisin kuolla,
Hiljaisuutes sinehen uinahtaa.

~Fougstedt Nils-Eric, Kesäinen sarja